Sunnuntaikuulumiset

Torstaina tosiaan lähti yliopistolla orientaatioviikko käyntiin, eli saadaan viikon ajan käydä kattoo, millaisia tunnit on, ja sit halutessamme vaihtaa kursseja, jos kursseilla on tilaa. Itsellä alkaa olla lukujärjestys jo aika selvillä, vaikka vielä en kaikkia tunteja olekaan nähny. Siitä huolimatta, että tällä viikolla kurssivalinnat eivät vielä lopullisia olleet, saimme jo sekä kanji- että kielioppikurssilta läksyä. Jee, tästä se japanin opiskelu taas lähtee. Kirjoitan enemmän kursseista, kohan ens viikko on ohi. Silloin ainakin tiedän suunnilleen, miten rankkoja päivistä tulee.

Kurssien alettua on mielialakin alkanut kohoamaan. Perjantaina ensinnäkin kahvittelin ja kävin kaupassa Katjan kanssa. Yritimme mahdollisimman pitkälle päästä japanilla, mutta jos meni liian vaikeaks nii vaihdettiin saksaks. Lauantaikin meni saksapainoitteisella linjalla, sillä matkasin tunnin verran junalla Minato Mirai nimiseen paikkaan, jossa näin Alisan kanssa. Alisahan oli minun kanssa samoilla japaninkursseilla vaihto-opiskellessani Leipzigissa. Hän tuli ny puoleksi vuotta Tokioon työharjoitteluun ja asuu isäntäperheessä Yokohamassa. Vähänkö oli siistiä nähdä Alisan kanssa, ku viimeksi ollaan nähty yli vuosi sitten Leipzigissa! Keskustelukielenä oli pelkkä saksa, ku sillä ollaan totuttu kommunikoimaan. Huvittavinta oli kyllä se, ku Alisa meinas välillä unohtaa, että mie en tosiaan oo saksalainen. Piti aina sit välillä tehä tarkentavia kysymyksiä, ku vaikka mie hyvin saksaa osaankin, en miekään ihan kaikkea ymmärrä. Oli myös jännä huomata, että moneen otteeseen sanat tuli päähän automaattisesti japaniksi. Eli jotain edistystä on jo parissa viikossa tapahtunut. Joka tapauksessa, olen tosi iloinen, että Alisakin on täällä, niin yliopiston ulkopuoleltakin on sit joku tuttu, jonka kanssa voi yhdessä tehdä kaikkea. Ja saksan kielen taidon ylläpitäminen on aina plussaa. Ai nii, Alisan kanssa satuttiin myös eksymään huvipuistoon, jossa sit kierreltiin huvin vuoksi. Hiemanko tuli mieleen kesä lintsillä. Ja vähänkö tuntuu oudolta ajatella, että siitä on vasta reilu kuukaus ku työt loppu....

Olen muuten oppinut käyttämään viikko sitten hankkimaani älypuhelinta. Tosin huomasin, että netissä surffailu julkisissa kulkuvälineissä ei välttämättä ole kaikista paras vaihtoehto. Suunnatessani Minato miraista takaisin Nishiwasedaan (jossa siis tarkalleen ottaen asun) onnistuin nimittäin menemään kaksi asemaa ohi oman aseman. Ikebukurossa piti sit vaihtaa takaisin päin menevään junaan. No, pääsin sit oikealle asemalle, mutta lähdin sit väärästä uloskäynnistä ulos (tai no siis itelle tuntemattomasta), joten ku pääsin maantasalle, päätin kokeilla kännykän navigaattoria. Ja ihastuin siihen täysin! Eilen miulle riitti se, että sain oikean suunnan selville, mutta tänään päätin hyödyntää enemmänki kyseistä navia.

Tänään olen siis viettänyt laiskaa ja rentoa sunnnuntaipäivää. Ostin eilen lenkkarit yhestä halpiskaupasta alle kymmenellä eurolla, joten päätin lähteä testaamaan onks niistä mihinkään. Ja tietty halusin vihdoin ettiä jotain lenkkipolun tapaista tästä lähistöltä. Ihan puolenkilsan päästä löytyykin pieni puistonpalanen, jossa peli- ja leikkikenttien yms. lisäks oli myös sellainen juoksureitti. Pituutta reitillä oli ehkä 1 km, mutta voinhan mie sitä useamman kerran mennä ympäri. Pääasia on, että siellä oli puita ja ees hitunen vihreää. Ja vähemmän ihmisiä kuin kaduilla. Toisella puolella isoa katua kyseinen puisto jatkui, mutta valitettavasti alkoi uudet lenkkarit hiertää ja jouduin palaamaan takasin kotia ennen kuin kunnolla pääsin puistoon laajemmin tutustumaan. Mutta luulen, että olen vihdoin löytänyt läheltä sellaisen paikan, jonne voin mennä päästämään höyryjä siinä vaiheessa ku huonekaveri/koulutehtävät/japanilaiset/elämä ylipäänsä alkaa ahdistamaan. Piristyin aivan valtavasti ku vihdoin löysin sellaisen stressittömän paikan. Valitettavasti tosin huomasin, että alle kympin kengät ei välttis ollu paras mahdollinen ostos, joten kävin sit hieman paremmasta kaupasta kunnon lenkkarit, jotta pääsis oikeasti juoksemaan. Noillekaan kengille ei tullu hintaa ku reilu 30 e, joten ei mitenkään paha. Ny pitää vaan heti totutella kyseisiin kengiin, koska kahden viikon päästä on Tokyo Hike eli 20 km kävelytapahtuma, jonka varrella on Tokion tärkeimpiä yliopistoja. Ilmoittauduin Wasedan yliopiston kansainvälisen keskuksen tiimiin, joten toivon mukaan matkan varrella onnistuisi myös tutustumaan kivoihin tyyppeihin!

Alan siis vihdoin hyväksyä sen, että joo täällä on paljon asioita ja tapoja, joita en vaan oikeasti ymmärrä tai halua ymmärtää (esim. miks joka paikassa kaiuttimista pitää raikaa jotain tosi kovalla äänellä?). Toisaalta täällä on myös mielestäni tosi hyviäkin juttuja (kaupat aina tosi myöhään auki! Ja Suomen kiroilevia syljeskeleviä teinejä en myöskään kaipaa). Toisia asioita ei voi muuta kuin ihmetellä. Kävelylenkillä ollessa huomasin puistossa monia kodittomia nukkumassa. Muuallakin niitä näkyy. Kodittomia on yllättävän paljon, tai en itse ollut sitä odottanut. Asiasta toiseen, yliopistolla porukka jonottaa (siis rehellisesti yli 20 ihmistä oli jonossa) hissiin! Vieressä ois kuitenkin portaat. Niin monet etenkin naisista on dieetillä ja laihduttaa yms, mutta sit niinku perus hyötyliikunta unohdetaan. Sitä paitsi niitä portaita pitkin pääsee nopeammin kuin hissillä.

Olen myös vihdoin myöntänyt itselleni, että mie en vaan oo sellainen perus japani-intoilija, joka jaksaa kaluta kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja ostoskeskukset läpi. Miusta oli sika siistiä tänäänki käydä (vaivaisella 4 km) kävelylenkillä lähiympäristössä. Ja kännykän navin avulla voin helposti seikkailla kauemmaksikin. Eli sen sijaan, että tieten tahtoen menisin paikkoihin missä en selvästikään viihdy (asemat, ostoskeskukset, pelihallit), on miun parempi lähestyä Tokiota katutasolla kävellen, puistoja ja temppeleitä ettien. Ja tietty yksi tämän hetken lempiharrastuksistani on myös marketeista herkkujen ostaminen. On ollut jännä huomata, että samatkin tuotteet on hyvin erihintaisia eri paikoissa, joten käyn säännöllisesti ainakin neljässä eri kaupassa. Yhdessä saa maidon halvalla, toisessa banaanit, kolmannessa myslin ja neljännestä löytyy tummaa leipää!! Tietty ns. terveellisten ruokien lisäks aina tarttuu mukaan joku hieman epäterveellisempi vaihtoehto. Ruokakaupassa käynti on vaan niin hauskaa ulkomailla..

Oho, tästä tuli ny vähän tällainen sekalainen kirjoittelu kaikesta mahdollisesta. Joka tapauksessa, tänään vuoristoradalla ollaan menossa ylöspäin. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.

Minato Miraissa harhailua.

Joku kauppakeskus...

Hieman tuli lintsiä ikävä..

Tulevan lenkkipolkuni varrelta.

Täällähän vihertää! 

Totuttelua..

Tänään on se päivä, kun lukukausi lähtee kunnolla käyntiin. Tunnin päästä minullakin on edessä ensimmäinen japanin tunti (siis paikan päällä). Olen oikeastaan iloinen, että tunnit vihdoin alkaa, koska olen jo kaivannut päivärytmiä (ja kyllästynyt kaiken maailman orientaatioihin). Toisaalta taas, tunnit tarkoittavat kotiläksyjä ja vähemmän vapaa-aikaa. Mutta olen niin huonosti osannut muutenkin käyttää nämä viime vapaapäivät, että menetys ei ole kovin suuri.

Viime sunnuntaina menin WIC:n (kansainvälinen kerho) järjestämälle Tokyo Tourille. Vaihtoehtoja oli neljä, joista minä valitsin Tokyo Towerin, joka lopun kuvissa sit näkyy. Kiivettiin tornin puoleen väliin ja näkymät oli ihan kivat. Siinä huomas taas miten (ahdistavan) iso kaupunki tää on. Ennen torniin käytiin syömässä Tsukishima-nimisessä paikassa, ja vähänkö (ei ollu) kiva ku kv-klubin vetäjät valitsivat meidän pöytään ruoat pahemmin sanomatta, mitä ruuissa on. Siinä vaiheessa ku lautaselta löyty katkarapua, nii piti kyll sanoa, että kiitos, mutta ei kiitos. Ei ehkä järkevintä tulla maahan, missä syödään kaikkia mahdollisia mereneläviä ku itellä menee alas ihan vaan tavallinen kala. Tosin katkaravut on kyll pienin murheistani ruokapuolen suhteen.

Tokyo Towerin jälkeen käytiin sit ryhmän kanssa myös temppelillä ja puistossa. Ja molemmat käynnit muistutti japanilaisten turistityyliä. Temppelille, ryhmävalokuva, pois, puistoon, valokuvia, pois. Puistoonki piti maksaa pääsymaksu, nii ois kiva ollu pitempäänkin kierrellä ja olla vaan, mutta eihän ny sellaiseen oo aikaa. Vaikka kierros oli silleen ihan kiva, nii turhauduin taas kerran siihen, miten paljon turhaa odottelemista koko hommaan meni. Aina ku ei tienny ees mitä odoteltiin. Toissapäivänä (tiistaina) oli sit samaisen kv-kerhon järjestä tervetulojuhla (yksi monista) ja sitä ennen orientaatio, joihin molempiin kuului taas odottelua. Onneksi sentään vihdoin kun päästiin juhlapaikalle nii tarjolla oli myös alkoholijuomia (joidenka takia sit jouduttiin maksamaankin 1500 jeniä). Ruoka hävis lähes hetkessä, ku kaikki oli nälkäisiä ja ruokaa liian vähän, mutta onneks heillä ei ees juomapuoli pelas. Muuten oisin kyll enemmänkin valittanut tuosta reilun kymmenen euron sisäänpääsymaksusta. Tosin ilta loppui tuttuun tyylin kasin jälkeen, että kaikki varmasti kerkee kotiin ennen kotiintuloaikaa..

Maanantaina tosin näin suomalaisiakin. Ninnin ja Turon kanssa oltiin sovittu näkevämme Shinjukun asemalla. Ei ehkä järkevintä sopia tapaamista maailman vilkkaimmalle asemalle. Siinä sit varmaan tunnin pyörimisen (lähdin ihan extra ajoissa liikenteeseen) ja viestittelyn jälkeen löysimme toisemme. Käytiin syömässä sushia ja kahvilassa. Oli ihan mukava olla suomalaisessa seurassa. Etenki ku Shinjukun aseman väkipaljous alkoi ahdistaa aika lailla. Siis mie en oikeesti ymmärrä, miten ihmisten hermot kestää täällä asumista! Tästä lähin taidan yrittää vältellä noita vilkkaimpia asemia... tai ehkä ku sitä oppii liikkumaan nii ei niin huku tuonne massaan... mutta joo, suhtaudun edelleenkin ihan liian negatiivisesti kaikkeen. Viime aikoina olen oikeasti toivonut, että oisin sittenkin päässy Hokkaidolle, mikä miun ykkösvaihtoehtona olikin. Mutta voihan se olla, että alku ois ihan yhtä hankalaa kaikkialla, ja parin kuukauden päästä olen ihan toista mieltä (tai sitten en). Onneks sentään sain MEXT:n stipendin, nii ei tarttee itteänsä vararikkoon tämän vuoden takia viedä.

Jooh, tosiaan siinä ois sit se viime päivien tapahtumapuoli. Eilinen oli niin tapahtumaköyhä päivä kuin olla. Yliopistolta kävin opiskelijakortin hakemassa (joka miun piti jo tiistaina saada, mutta miun nimeä ei löytyny listasta!) ja muuten olin koko päivän koneella tekemättä mitään järkevää. Käytiin tosin Maggien kanssa 100 jenin kaupassa ku tajuttiin ettei kummallakaan ollut paperia muistiinpanoja varten. Mutta siinäpä se päivä olikin. Voishan sitä hauskemminkin päivänsä maailman toisella puolen viettää. Ehkä se tästä, kohan taas tuttuja ja turvallisia rutiineja luotua itselleni. Vaikka vaihtelu onkin mukavaa, nii mie tartteen rutiineja, että osaisin nauttia ajoittaisesta vaihtelusta. Nyt ku olen kaksi viikkoa Japanissa viettänyt nii onneksi alkaakin jo löytymään aamurutiinit yms. Olen myös jo tottunut huonekaverin kanssa asumiseen. Toivotaan, että myös opiskelut lähtee hyvin käyntiin. Mutta ny tosiaan minun pitäisi ehkä valmistautua lkävelemään yliopistolle...

Tokyo Tower

乾杯！Uusille tuttavuuksille.

Otsikko viittaa torstain tervetulojuhlaan, jossa alkuun kippisteltiin. Japanissa sanotaan siis kippiksen sijaan kanpai.

Torstaina laitoin kielitaidon koetukselle, ku päätin omin nokkineni mennä pankkiin avaamaan tilin ja myöhemmin myös lääkäriin näyttämään korvaani. Pankkitilin avaus oli helppo nakki, ku se sijaitsi ihan tässä dormin vieressä nii ne oli siellä jo tottunu vaihtareihin. Korttia saan odottaa viikon päästä saapuvaksi postista, mutta onneksi tilikirja riitti mm. puhelinliittymän avaamiseen. Iltapäivästä käväisin sitten yliopiston 'terveyskeskuksessa' kysymässä, että mitä tehdä ku korvaan koskee. No, he ohjasivat minut sitten eri paikkaan korva-ja nenälääkärille. Antoivat mukaan ihan kartankin, että osaisin perille. Tosin kartta oli aika epäselvä, ja siinä vaiheessa ku tajusin kysyä yhdestä kaupasta neuvoa, nii selviskin, että kyseinen lääkäri sijaitsee lähes meidän asuntolan vieressä. Ja mie olin parin kilsan päässä asuntolalta. No, pienen kävelyn jälkeen pääsin kuitenkin lääkärin vastaanotolle, jossa yritin selvittää asiaa japaniksi. Lääkäri sit tsekkas korvan ja löytyihän sieltä jotain: nimittäin ne korvatipat, mitä miulle suomessa oli määrätty, oli kuivuneet epämääräiseksi kokkareeksi, jonka se lääkäri sit poisti. Toivon mukaan juuri se oli oikeassa korvassa vikana eikä enää mitään muuta. Vasempaankin korvaan lääkäri katto, mutta ei kait sit nähny mitään poikkeavaa. Sekin on kyllä ny pari päivää menny vähän väliä silleen tukkoon, etten meinaa kuulla kunnolla, mutta ehkä se tästä... jos ei muuta niin tiedänpähän minne mennä, jos tulee taas tarvis päästä korvalääkärille. Ja siis japaniksi sain kyllä oikean korvan ongelman selitettyä, muttta vasemman korvan paineen tunne oli hieman kinkkisempi tapaus, nii jäi ehkä hieman vajaaks tää käynti.

Illalla oli sit ICC:n, International Community Centerin,, järjestämä tervetulotapahtuma, jossa oli ruokaa ja juomaa (alkoholittomia, koska japanissa ikäraja 20v. ja monet opiskelijoista alle). Pari tanssiesitystäkin nähtiin. Jostain syystä just tuolla juhlassa tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että eiköhän tästä vuodesta tuu ihan hieno. Tähän mennessä miun ekoja päiviä on kuvastanut aika pitkälti innottomuus. Mutta torstai oli tähän mennessä paras päivä. Ei niinkään sen juhlan takia, koska vaikka siellä ihan kivaa olikin (syödä) nii se oli aika lyhyt tapahtuma. Meidät häädettiin tiloista jo kasilta ja jäi vähän semmoinen fiilis, että vois viel lähtee johonkin. Ninni ja estonialainen Hedi olivat kanssa samaa mieltä, mutta oltais mielellään haluttu mukaan muitakin. No oltiin jo melkein asuntolan luona, ku mie sit huomasin, että takana kävelee kaks vaihtarityttöä. Kysyin heiltä sit pokkana, että haluaisivatko lähteä jonnekin juomaan jotain. Siis oikeasti tilanne oli huvittava, koska mie en ees esitellyt itteäni tai mitään ensiks. Eipähän tulis Suomessa vastaavaa tehtyä. Mutta spontaanius kannatti, koska me mentiin kanadalaisen 'Mikan' ja azerbaidzanilaisen Aysellin kanssa läheiseen Bar Outsideriin, jossa sit reilu tunti juteltiin, tosin englanniksi. Se oli jotenki tosi hassu, mutta hauska ilta. Ja ehkä just tällainen spontaanius sekä ittensä haastaminen pankki/lääkäritilanteissa teki torstaipäivästä onnistuneen.

Perjantaina sain sit vihdoinkin kännykän. Nimittäin Shiho, jonka kanssa ystävystyin jo Helsingissä, tuli minun mukana kännykkäkauppaan varmistamaan, etten ny ihan mihin sattuu sopimukseen nimeäni pistä. Toisin kuin viimeksi kirjoitin, otin sellaisen puhelimen, joka ei maksanu juuri mitään. Samsung Galaxyn sai siis tavallaan ilmaiseksi, mutta kuukausimaksu on edelleen n. 6000 jeniä kuussa (+puhelut erikseen)  ja eroraha on n. 10 000 jeniä. Mutta silti kyseinen sopimus oli parempi kuin jos olisin Iphonen ostanu, sillä siihen tosiaan ois tullut puhelimen hinta lisää. Säästin siis muutama sata euroa, sillä että otin Samsungin Iphonen sijaan. Ei paha. Vielä en ole maksanut mitään muuta kuin laturin (ei kuulu pakettihintaan), joten jännityksellä odotan sitä, mitä luokkaa eka lasku tulee olemaan. Joka tapauksessa yli 50 euron puhelinlaskut on aimo loikkaus miun 10-15 euron suomen kännykkälaskusta.

Puhelimen oston jälkeen käytiin Shihon kanssa Asakusassa ja Ueno puistossa, josta miulla on alla pari kuvaa. Oli tosi lämmin päivä, ja naama tais taas kerran vähän kärähtää, ku monta tuntia käveltiin. Mutta toisaalta hyvä, että täällä tulee tosi paljon käveltyä, ku en oikein viel osaa minnekään lenkille lähteä. Iltapäivästä viiden aikaan lähdinkin sit jo meidän asuntolan tyyppien kaa kv-klubin järjestämään iltamaan. Taas pientä naposteltavaa, mehua, teetä yms. Sekä leikkejä, jotka toivat mieleen enemmänkin lasten synttärit kuin yliopiston 'bileet'. Olihan se mukava taas tutustua uusiin vaihtareihin ja japanilaisiin (joiden nimä en kuitenkaan enää muista), mutta jotenki nää happeningit on aika öh, köyhiä. Mentiin siitä sit viel syömään neljässä eri porukassa, jolloin pysty vähän enemmän juttelemaan. Meitä oli mie, Katja, hollantilainen (joka ei puhunut japania) sekä neljä japanilaista. Tosi hyvä tilaisuus harjoitella japania. Mutta ku hollantilainen ei japania puhunu, piti sit kuitenki enimmäkseen englantia käyttää. Hieman harmittaa se, että niin moni ei puhu japania, koska sit heidän takiaan pitää englantia käyttää. Enhän miekään japanissa hyvä ole, mutta ainakin yritän.

Tänään sit päätin pitää 'vapaata'. Ylenpalttinen sosialisointi on miusta tosi uuvuttavaa ja toisekseen minnuu ei innosta ollenkaan kierrellä uusilla kulmilla ku täällä on kaikkialla ihan liikaa ihmisiä, meluisaa ja joka tavalla stressaavaa. Joten aamupäivän opettelin käyttämään puhelinta ja ny illan olen koneella viettänyt. Siinä välissä kävin tosin Hedin kanssa yliopistolla, koska siellä esittäytyivät myös vaihtareita tervetulleiksi toivottavat klubit (japanilaiset opiskelijat yleensä kuuluvat aina johonkin klubiin, joissa vietetään viimeisetkin vapaat hetket). Miulle sopivia klubeja (tiukemmat säännöt) ja saakuru (circle, hieman rennompaa meininkiä) ei juurikaan ollut, ainoa mikä vaikutti vähänkään mielenkiintoiselta oli Wasetora eli wasedan matka/turisteilu-saakuru. Ja laitoinkin heille sitten heti tänään viestiä, että olisin kiinnostunut osallistumaan, jos ei haittaa, että en osaa viel kunnolla japania. Viime vuonna ulkomaalaisia jäseniä oli vain 5 (Taiwanista), joten mietin, että erotun kyll sit niin joukosta. Mutta japanin kielitaidon kannalta ois kyll tosi hyvä. Katotaan ny mitä siitäkin tulee.

Oho, tulipahan taas megapitkä postaus. Laitetaan ny loppuun viel pari kuvaa.

Yliopistolta: Okuma Garden

Asakusa: ihan liikaa turisteja.

Sky Tree

Asakusa. Ja turistit.

Vanha kohtaa uuden.

Ueno Park

Byrokratiaa, puhelinasiaa ja pari kuvaa

Eilen aamusta oli orientaatio kaikille Japanin valtion stipendin saajille. Meidän pitää joka kuukausi käydä allekirjoittamassa joku lappunen kansainvälisten asioiden toimistolla saadaksemme stipendin. Ja pitää tietty sinne ilmoittaa myös, jos poistuu lyhytaikaisestikin maasta. No, mahdollista Etelä-Korean reissua lukuunottamatta haluaisin oikeastaan kierrellä vain Japania tämän vuoden aikana, joten ei pitäisi tulla mitään ongelmaa allekirjoitusten ja maasta poistumislappujen kanssa. Orientaation jälkeen sitten lähdin saksalaisen Katjan, kiinalaisten Tinin ja Gaon, Bruneista kotoisin olevan Wanin ja japanilaisen Makon kanssa seikkailemaan Ikeburoon, joka on Tokion toisiks suurin asema heti Shinjukun jälkeen. Ikebukurossa käytiin sit syömässä kaitenzushia (ravintola, jossa erilaiset sushiannokset liikkuu liuhihnalla ja siitä saa sit ottaa mielensä mukaan annoksia. Annokset maksetaan lopuksi kertyneiden lautasten mukaan). Oli hyvää ja halpaa! Harmi vaan ku ei tullut siellä kuvia otettua. Sushin jälkeen kierreltiin vähän Ikebukuron ostospaikkoja, ja löysin itselleni vihdoin hieman pehmeämmän tyynyn (asuntolan tyyny on hirveän kova!), tosin en tän uudenkaan tyynyn avulla saanu yhtään paremmin illalla sit nukuttua. Ikebukurosta palattuamme kahviteltiin Katjan kanssa asuntolan neloskerroksen keittiössä (asun siis vitosessa) ja mukaan liittyi myös Gao ja Tin. Oli hauska vain istua ja jutella toisten kanssa. Käytettiin pääasiassa japania, ja oli kiva huomata, että ainakin näin vaihtareiden kesken kommunikaatio onnistuu.

Tänään oli sit yksi niitä byrokratiatäytteisiä päiviä, sillä menimme Shinjukun "kaupungintalolle" rekisteröitymään asukkaiksi ja liittymään kansalliseen sairasvakuutusohjelmaan. Hommahan toimi siis niin, että meillä oli 33 vaihto-opiskelijan ja n. kymmenen japanilaisen 'tuutorin' yhteislähtö dormilta. Voi siis arvata, että sellaisella lössillä liikkuessa kaikkeen meni aikaa. Sit yhdessä vuoronperään käytiin luovuttamassa tarvittavia papereita, ooteltiin ja käytiin syömässä, saatiin paperit takas ja luovutettiin toiset paperit, taas reilu tunnin odottelu ja sit saatiin paperit takas. Oltiin vasta joskus kolmen jälkeen valmiita... Vähänkö väsytti sen ruljanssin jälkeen, vaikka varsinaisesti mitään vaativaa ei tarvinnutkaan tehdä. Kuitenkin luppoaika oli siinä mielessä hyvä, että pystyi tutustumaan muihin vaihtareihin sekä myös meidän japanilaisiin tuutoreihin. Toisella tauolla, 'päätuutori' vei meidät pelihallin luokse. Enpähän tiedä yhtään hirveämpää paikkaa: kauhea melu ja kirkkaita värejä. Mie en pystynyt kyseisessä paikassa viittä minuuttia pitempään olemaan, ja sainkin sit mukaani Katjan, virolaisen Hedin ja Japania edustamaan Yumin ja Yuin, joiden kanssa mentiin läheiseen kahvilaan. Kahvilassa oli ihanan hiljaista ja rauhallista (jotenki alkaa tää melusaaste olla vähän liikaa miulle) ja iso plussa oli tietty, että meillä oli japanilaista seuraa niin kielitaitoa sai rauhassa testailla ihan paikallisten kanssa. Oli kiva huomata, ettei ihan sanattomaksi jääny, vaikka puheen nopeutuessa tipahinkin useimmiten sit kärryiltä. Mutta no jaa, oon ollu tasan viikon täällä, joten se, että ymmärrän suurimman osan normaalitempoisesta arkipäiväisestä puheesta riittää miulle (omat odotukset kielitaidon suhteen on viimeaikoina rajusti laskeneet..).

Joka tapauksessa, pitkän päivän jälkeen vihdoin oli kaksi tärkeää paperihommaa hoidettu. Meidät saateltiin sit kädestä pitäen Takadanobaban asemalle, josta sit jatkoin matkaani yliopistolle, jonka lähistöltä kävin hakemassa maanantaina tilaamanin inkanin (nimellä varustetun leimasimen). Kotimatkalla sit piipahdin vielä läheisessä puhelinkaupassa hintoja kyselemässä. Ei hitsi, mitä täällä saa maksaa puhelimesta. Haluaisin tosiaan älypuhelimen (miulla ei tähän mennessä oo koskaan ollut), ja no niitä saa vain kahden vuoden kytkyllä. Kuukausimaksu on n. 6800 jeniä (nykykurssilla n. 55 e) ja sit kun vuoden päästä irtisanoo sopimuksen, pitää maksaa sakkomaksu sekä loput puhelimestä, eli arviolta vajaa kolme sataa euroa. Ja kyseinen puhelin ei sit toimi ees missään muualla kuin Japanissa. Nii ja tosiaan kuukausimaksuun kuuluu vain perusmaksut ja netti, puheluiden hinta tulee viel sit tuohon päälle. Älytöntä? Ainakin miusta. Voi olla, että löytyis halvempiakin vaihtoehtoja, mutta toisaalta haluaisin jo saada puhelimen. Ja laskeskelin, että yhteensä nuo kuukausimaksut vuodelta+ erorahat maksavat n. yhden kuukauden stipendin verran, joten toisaalta, miksi ei hommata sellaista puhelinta, jolla oikeasti pääsee sit nettiin tarvittaessa kuin että kärvistellä halvemman prepaidin kanssa ja olla pulassa jossain hornan tuutissa. Rahanmenon ajatteleminenkin tekee jo pahaa, mutta toisaalta säästin kuitenkin ottamalla kahden hengen huoneen. (Yritän siis psyykata itteäni, että raaskisin käydä huomenna ostamassa sen älypuhelimen). Huomenna kuitenkin ajattelin koittaa käydä pankkitilia avaamassa, vaikka ensi tiistaina ois infotilaisuus asiasta. Tämä päivä on kuitenkin osoittanut, että porukalla asioiden hoitaminen tuppaa kestämään, joten parempi käydä omin nokkineen, jos ei halua koko päivää tuhlata.

Ai niin, meinasin unohtaa mainita. Tein jo ekat kurssivalinnat syyslukukaudelle. En kuitenkaan kirjoittele tänne mitään kurssikuvauksia ennen kuin lopulliset valinnat varmistuu. Loppuun viel muutamia kuvia, joita vihdoin olen saanut aikaiseki ottaa.

Bussista otettu eka kuva Tokiosta.

Jee, yliopistolla on ees vähän vihreätä maisemaakin.

Vastavalmistuneita liikenteessä?

Ja sit vähän kuvia kaduilta (Ikebukuro)..

Ja sit kuvia jostain Shinjukun "kaupungintalon" lähistöltä.

Aivan liian meluisa pelihalli.

Olen jo kämpiltänikin ehtinyt jonkun verran kuvia ottamaan, mutta teen niistä sit ihan oman postauksen, kohan kirjoittelen enemmän tästä asuntolasta.

Hiljaa hyvä tulee

Tässähän kohta pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa omasta saamattomuudestaan. En ole edelleenkään seikkaillut yhtään kauemmas turvalliselta asuntola-yliopisto-takadanobaban asema väliltä. Toisaalta, olenpahan oppinut suunnilleen liikkumaan tässä lähimaastossa. Eilen kävin toisen suomalaisen vaihtarin kaa syömässä ja ostamassa Pasmo-kortit, jotka ovat siis paikallisia matkakortteja. Harjoituksen vuoksi tein sit ekan metromatkani, joka oli huima yksi pysäkinväli (yliopiston läheltä Takadanobabaan, joka on asuntolalta kilsan päässä oleva isompi asema). Ny ku näki miten helppoa se metrolla matkustaminen on, nii haluaisin lähteä vähän kauemmaksikin seikkailemaan. Mutta tietysti eilen sit satoi vähän väliä kaatamalla vettä koko päivän ja tänään tuli taifuuni, mikä on hieman laskenut intoa lähteä ulos.

Taifuuni ei täällä kyll ole näkynyt muutoin kuin sateena ja erittäin kovana tuulena. Tänään aamupäivästä lakkasi välillä satamasta, joten uskaltauduin tuulesta huolimatta ulos ja kävin tilaamassa itselleni inkanin eli sellaisen nimileimasimen, jollaisilla japanilaiset "allekirjoittaa" kaikki viralliset dokumentit. Tarvitsen sellaisen pankkitilin avaamista varten. Ja pankkitili on pakko avata stipendiä ja vuokranmaksua varten. Tosin pankkitiliä en voi avata ennen kuin saan opiskelijakortin, jonka voin vasta 24. päivä käydä hakemassa. Joten joudun vielä reilun viikon olemaan kännykättäkin, koska en saa kännykkää hommattua ennen kuin minulla on pankkitili (koska en aio ostaa prepaidia). Eivät tee hommaa sit yhtään vaikeaks. Nuo asiat pitää siis hoitaa ensi viikolla. Tällä viikolla olisi ohjelmassa kursseille rekisteröityminen, stipendiorientaatio, avajaisjuhlat yms. Sadepäivistä on ollut se hyöty, että sain vihdoin sen japanin kielitasotestin tehtyä (huonekaverin koneella). Tasojahan on 1-8 eli alkeista edistyneisiin. Itse arvelin olevani tasoa 5. Testissä jäin pisteen päähän tasosta 5, eli en ny ihan väärin arvioinu taitojani, mutta tietty olin toivonu, että ennemminkin olisin tason 5 yläpäässä enkä juuri siinä alapuolella. Mutta no, ainakin ainoa suunta on ylöspäin. Kurssit aion valita enimmäkseen 5-6 asteikolta, ja pari helpompaa 4-5 kurssia. Katsotaan sit kohan kurssit alkaa, että miten pahasti pieleen kurssivalinnat on mennyt. Päätin,  että ny syksyn aion keskittyä keskusteluun ja kielioppiin ja sit keväällä voisin yrittää enemmän panostaa luku-ja kirjoitustaidon parantamiseen. Toivon mukaan pääsisin nyt niille kursseille, joille aion ilmoittautua.

Eilen tosiaan olin jo paremmalla mielellä ja tänäänki heräsin itsestään siinä yhdeksän jälkeen aamulla, joten ehkä tästä pikkuhiljaa alkaa tottua aikaeroon ja voi alkaa yrittää sopeutua kaikkeen muuhunkin. Tänään ostin kirjakaupasta sellaisen japaninkielisen Tokio-oppaan, missä on esitelty 36 kävelyreittiä eri puolilta Tokiota. Samalla siis kun tutustun nähtävyyksiin ja Tokion karttaan tulee myös japania opiskeltua. Mielestäni siis ihan hyvä ostos.

Ps. ei pelkoa, en varmastikaan kirjoita näitä päivityksiä samaa tahtia koko vuotta. Heti kohan totun tähän kaikkeen, nii alan kirjoittaa vaan, jos jokin on oikeasti mielenkiintoista.

Pps. Mie tutustuin meidän kerroksen keittiössä kahteen portugalilaiseen vaihtariin. Huvittavaa kyllä siin sit selvis, että toinen vaihtari on kiinassa ollessaan tutustunut toiseen suomalaiseen, jonka mie tiedänkin meidän Helsingin laitokselta. Maailma on pieni.

Jet lag, kulttuurishokki, koti-ikävä? Jotain siltä väliltä.

No ne ensimmäisen yön 12 tunnin yöunet sit kostautui. Viime yönä en meinannu millään saada unta, joten parin tunnin yöunilla oli sit yliopiston orientaatioon mentävä. Orientaatio oli tosi puuduttava, saihan sieltä kaikkea hyödyllistä tietoa ja paljon materiaalia luettavaksi, mutta se, että niitä samoja papereita siellä sit luettiin ääneen monta tuntia ja eri kielillä (yleensä englanniks ja japaniks, pariin otteeseen myös kiinaks ja koreaks) oli kyll niin turhaa ja aikaa vievää. Johtunee taas siitä, että oon kuitenkin ottanut asioista aika paljon jo selvää, joten tavallaan tuntu, että siellä tosi pitkään itsestään selvyyksiä tavailtiin. Ja sit ku ois mitään yhtään kiinnostavampaa tullut, nii mie olin jo puolhorteessa, joten sit loputkin puheesta meni ohi. Ensin meillä siis oli siis powerpointein höystettyä yliopiston esittelyä ja sääntöjä yms. Sit tuli kaikkea käytännön juttuja: kurssivalinnoista, dormeista. Välissä käväistiin myös kiertelemässä kampuksella, mutta ainakin meidän pienen ryhmän tuutorit eivät tienneet yhtään mitä heidän ois kannattanu meille näyttää. Näin eilen kampuksella kierrellessäni paljon paremmin paikat. Huvittavaa kyllä kyseiset tuutorit myös unohtivat kokonaan näyttää meille sen varsinaisen rakennuksen, missä japanin tunnit olevat. Eihän se minua tietty haitannu, mutta ainakaan saksalainen Katja, jonka kanssa juttelin päivän ajan, ei edes tiennyt kyseisen rakennuksen tarkkaa sijaintia. Muutenkin tuon orientaatiopäivän järjestelyt tuntui olevan vähän sieltä päin. Mutta kaikki käytiin läpi ja päivän lopuks meillä oli yliopiston tunnukset ja laput täytetty kaupungin virastoa ja sairasvakuutusjuttua varten. Mutta oli kyll ihan liian pitkä päivä, yhdeksästä puol viiteen.

Olen tämän koko päivän ollut tosi väsynyt, minkä selittää viime yön vähäiset unet. Toisaalta olen myös taas stressaillut miun korvan takia. Kuten aiemmin tännekin kirjoitin, just ennen lentopäivää sain korvatipat tulehduksen hoitoon. Ja no eilen illalla ku yritin nukkua niin oikeaan korvaan koski jonkin verran. Toivoin, että se ois vain jotain korvatippojen sivuvaikutuksia (tai tulehduksen oire), mutta kipuilu on ny vaan jatkunu. Mietin tässä, että pitäisköhän käydä lääkärissä. Veikkaan kuitenkin että jet lagin aiheuttama väsymys vain pahentaa miun stressailua pienimmistäkin oireista nii aattelin oottaa ens viikkoon. Keskiviikkona käydään asuntolatyyppien kanssa ne japanin sairasvakuutuspaperit, joten jos siihen mennessä ei korva ala pahemmin oireilee, nii meen sitten vasta yliopiston lääkärille, jos tarvis. Voihan se olla, että väsymyksen hieman hellittäessä ei enää mitään ongelmaa edes oo.

Tänään oli siis jotenkin kummallinen päivä. Mietin ihan liian paljon reistailevaa korvaani päivän orientaation aikana sen sijaan että olisin intoillut kaikkea uutta ja ihmeellistä. Sitä paperikasaa selatessa ja niitä tyyppejä kuunnellessa tuli vaan sellainen "onks pakko jos ei haluu"- olo. Oikeasti niitä hoidettavia paperiasioita ja muistettavia päivämääriä ja kokoontumisia on siis ihan liikaa ahdettu pariin seuraavaan viikkoon. Joten mie tietty vastareaktiona tuun päivän loputtua kotia ja meen suoraan koneelle istumaan. En jaksa ajatella ny noita papereita, en jaksa  jutella kenenkään kaa japaniks tahi englanniks. Oikeastaan mietin jo tässä, että mitä hittoo mie teen täällä. Tähän mennessä tunnen oikeastaan vaan suurta huvittuneisuutta nähdessäni, miten japanilaiset puhuu ja käyttäytyy. Jotenkin vaan tuntuu, että ollaan ihan eri planeetoilta.

Luultavasti miun skeptisyyden taustalla on taas väsymys ja pienoinen kulttuurishokki. Käydessäni pari vuotta sitten Pekingissä, oli helpompi ottaa kaikki uus ja ihmeellinen vastaan kun tiesi kuitenkin, että parin viikon päästä on taas kotisuomessa. Nyt miun aivot ei meinaa millään sulattaa, että parempi ois tottua kaikkeen, sillä täällä pysytään heinäkuun loppuun asti. Ois varmaan helpompaa, jos ois joskus aiemmin käyny Japanissa. Ite ku olen ihan pihalla kaikesta, en oo ees ensimmäistä metromatkaakaan tehny vielä, nii on sit kiva kuunnnella muita vaihtareita, jotka on Japanissa useasti käyneet ja tietää nää jutut. Ja sitten Japanin ruoista ja populaarikulttuurista tiedän yhtä vähän, jos joku kysyy. Sushia olen eläissäni kaks kertaa syöny. Ja täällä en viel kertaakaan. Japanin populaarikulttuuri on tullut tutuksi muutaman animen ja drama-sarjan kautta, mutta muuten en ole siihen sen enempää perehtynyt. Pääasiallinen syy, miks olen kiinnostunut Japanista, on se, että tykkään japanin kielestä. Miusta se kuulostaa kivalta ja kanjit tarjoaa mukavasti haasteita. Mutta toisaalta en halua kääntäjäks, tulkiks tai opettajaks. Haluan oppia japania ihan samasta syystä kuin englantia, saksaa, venäjää ja muita kieliä: En tykkää siitä, kun ihmiset puhuu kieltä, jota en ymmärrä.

Jooh, näistä minun väsyneistä pohdinnoista voitaisiin viel siirtyä vähän positiivisempiin asioihin. Eilen tosiaan kävimme Maggien kaa ostoksilla. Mukaan tarttui mm. vedenkeitin, vaaka ja luuttu, jotka ostimme yhdessä. Yksi hyvä puoli siinä, että jakaa huoneen toisen kanssa. Äsken sit huomasin, että yksi niistä japanilaisista tytöistä, joita eilen näin yliopistolla oli laittanu sähköpostia. He puhuivat jotain Fuji-vuorelle suuntautuvasta retkestä, joka olisi viikon päästä maanantaina. Saan varmaankin sitä ennen lisätietoa asiasta, mutta oishan se hauskaa, että näinkin sattumalta pääsisin mukaan johonkin tollaiseen.

Toinen päivä Japanissa ohi, innostuneisuus aste 0. Voitte huomata, miten hienoa vuoristorataa nää miun blogin postauksetkin alkaa kulkea ku mieliala vaihtuu päivittäin.

Ensimmäiset tunnelmat Tokiosta

Tänään on ensimmäinen kokonainen päiväni Tokiossa. Täällä on jotain plus kolkyt astetta ja hiostavaa, mutta outoa kyllä ei siltikään sellainen väsyttävän kuuma ku Suomessa + 30 ois. Lento sujui eilen ihan ok, sain jopa pari tuntia nukuttua, joten en ihan naatti ollut, ku kone laskeutui kolmelta yöllä Suomen aikaa ja yhdeksältä aamulla Japanin aikaa. Kentällä oli vastassa Wasedan yliopiston porukkaa. Bussi asuntoloille lähti vasta yhdeltä, joten siihen asti saatiin hengata lentokentällä. Juttelin siin sit toisen Helsingin yliopistolta tulleen vaihtarin kanssa, ennen kuin muitakin saapui kentälle. Hyvä kyllä ku sit heti ensimmäinen muu vaihtari, jolle puhuin, sattui olemaan Saksasta. Ja hän asuu samassa asuntolassa, kerrosta alempana. Siistiä ku meillä on sit kolme yhteistä kieltä: englanti, saksa, japani. Tosiaan siis bussimatka asuntolalle kesti n. puoltoista tuntia, ja torkuin lähes koko matkan. Kolmen aikaan sit vihdoin saavuttiin asuntolalle. Heti ensimmäiseksi saatiin huoneiden avaimet ja sit asuntola-assistentit näytti meille ihan erikseen, miten huoneisiin saa valot päälle ja hanasta vettä. Koska sitähän ei ois voinukaan ite päätellä. Mutta joo, onhan se kiva, että huolehtiivat.

Kuiteskin, vihdoin kaikkien selitysten jälkeen pääsin viidenteen kerrokseen omaan huoneeseeni. Yllätys, yllätys, huonekaverini on kiinalainen (illan asuntolainfossa tuli ilmi, että 20 % asuntolan vaihtareista kiinalaisia). Maggie (hänen 'englantilainen' nimensä, koska oikeaa en tällä hetkellä muista enkä lausua osaiskaan) vaikuttaa mukavalta, tosin hän osallistuu englanninkieliseen ohjelmaan eikä juurikaan puhu japania. Mutta eipähän ny vuoden aikana sit englantikaan pääse unohtumaan, ku pitää joka päivä sitäkin käyttää. Maggie vaikutti muutenkin ihan mukavalta, eiköhän me toimeen tulla. Huone itsessään oli isompi ku oletin (oisko n. 18 neliötä). Parvisängyt, joiden alla työpöydät ja kaappi. Säilytystilaa on tosi vähän, enkä vielä oo saanu kaikkia vaatteita purettua matkalaukusta. Pitää ostaa jotain säilytyslaatikoita lisää. Huoneessa on jääkaappi ja pieni pakastin. Kylppäri on pieni, mutta kylpyammekin sinne on saatu mahtumaan. Ilmastointi toimii loistavasti, mikä on tosi hyvä, koska muuten täällä ois ihan liian kuuma! Huoneeseen oon siis ainakin näin heti alkuun tyytyväinen. Parveke on sisäpihalle päin, eli vastapäätä näkyy asuntolan toisen puolen huoneiden parvekkeille ja ikkunoihin. Eli ei mitään hienoa katunäkymää. Mutta toisaalta huoneeseen ei kuulu myöskään katumelu. Mikä on tosi hyvä, koska minun pitää opetella nukkumaan ilman korvatulppia (olen siis käyttänyt korvatulppia ihan liikaa, minkä takia korvakäytävän iho tulehtunut) ja ainakin eilen sain nukuttua ihan hyvin ilman tulppia tai mitään. Hieman alkuun ilmastointilaitteen ääni häiritsi, mutta aikaeroväsymys vei sit voiton. Nukuinkin sit ihan kellon ympäri. Tänään heräsin puol kaksitoista. Olin laittanut herätyksen ysiks, mutta kännykän akku loppu yöllä.. No, ehkä ekan päivän voi ottaa vähän rennommin.

Eilen illalla tosiaan ehdin myös vähän käymään jo kaupoilla. Maggielta sain ohjeet läheiseen kauppaan, mistä saa halvalla kaikkea tarpeellista kotiin. Jännää oli sit lähteä yksinään käppäilemään kaduille, mutta ihan hyvin kaupan löysin, vaikka kartta oli mitä oli. Tosin tänään pitää viel uudestaan mennä, ku en ihan kaikkea muistanu ostaa. Eilen illalla oli sit myös kahdeksalta asuntolaorientaatio. Siellä selvis mm. että takuuvuokra, syys-, loka- ja marraskuun vuokrat tulee maksettavaksi lokakuun 28. päivä. Eli tuohon mennessä pitäis saada japanilaiselle tilille n. 180 000 jeniä eli n. 1500 e. Ja eka pitäis saada se japanilainen tili. No, ei mitään ongelmaa, jos ne ekan kahden kuun stipendirahat tulee tuohon mennessä tilille. Muuten orientaatiossa kerrottiin asuntolan sääntöjä: pitäkää paikat siistinä, ei melua etc. Infon jälkeen saatiin sit napostella ja seurustella muiden vaihtarien kanssa. Tapasin mm. saksalaisen, joka tulee Leipzigin yliopistosta. Hän oli miun Saksan vaihtovuonna ollu vuotta alemmalla japanin kurssilla, ku mitä mie kävin, nii en häntä tuntenu, mutta meillä joitain yhteisiä tuttuja kuitenkin on. Vähänkö huvittavaa. Siitä huolimatta, että tapasin useita muita vaihtareita, en heidän nimiä juurikaan enää muista. Toisten kanssa puhuin japania ja toisten kanssa englantia, riippui siitä, osasivatko he japania tarpeeks. Japani muiden vaihtarien kanssa sujuu, mutta kaupassa käydessä en millään meinaa ymmärtää myyjiä, kun he puhuvat niin nopeasti. Mutta ehkä se tästä, kuitenkin olen vasta ekoja päiviä täällä. Joka tapauksessa miusta tuntuu, että tämän syksyn kurssit valitsen niin, että voin keskittyä suullisen japanin parantamiseen...

Tänään tosiaan aamu hieman myöhästyi ja muutenkin tosi laiska olo. En jaksa olla aktiivinen. Kävin siis hitaan aamun jälkeen yliopistolla käppäilemässä. 10 minuutissa pystyy täältä kävee yliopistolle ja siihen rakennukseen, missä miullakin tunnit on. Vähänkö huippuu, että se on niin lähellä! Yliopistokampuksella seikkailin kartan kanssa, koska siellä niitä rakennuksia riitti (tosin miulla luultavasti tunnit on yhdessä ja samassa rakennuksessa). Sit yhdessä välissä istahin karttoja kattomaan, nii neljä japanilaista tyttöö tuli miulle juttelemaan. He aloittivat englanniksi, mutta vaihtoivat japaniin ku huomasivat, että mie sitä jonkun verran osaan. Puhuin heidän kanssaa japaniksi, mutta tosi kökköä kieltähän se oli. Ja kieltä enemmän ongelmana on se, että miulta on unohtunut kaikki, mitä meille on opetettu japanilaisesta etiketistä ja tavoista. Rikon siis varmaan kaikkia mahdollisia etikettisääntöjä nähdessäni japanilaisia. Pitää kattoo tarjoisko yliopisto jotain kurssia, missä harjoitellaan ihan perus kanssakäymistä japanilaisten kanssa. Mutta joo siis tytöt jutteli sit miun kaa jonkun aikaa, näyttivät yhden yliopiston kaupan miulle mistä sain sellaisen sämpylän ja kahvin ostettua. Tytöt lähtikin siitä sit, ja itelle jäi hieman outo olo. Olihan se ihan mukavaa, että japanilaiset tuli ihan noin suoraan juttelee, mutta just se joka aloitti keskustelun opiskelee englantia, joten luultavastikin toivoi vain tilaisuutta päästä käyttämään englantia. Mutta toisaalta, niinhän miekin haluan vain saada uusia tilaisuuksiä päästä käyttämään japania.

Yliopistokampus vaikutti miusta näin heti alkuun hieman sekavalta ja osa rakennuksista tosi korkeilta (kuten muutenkin täällä). Ulkomaalaisia tuli kans runsaasti vastaan, joten kampusalueella ei tarttee pelätä erottuvansa niin paljoa joukosta. Huomenna meen sit siihen varsinaiseen orientaatioon yliopistolle. Halusin tänään vain vähän kierrellä siellä, että huomenna löydän heti perille. Kotimatkalla sit kävin ruokakaupassa, ja vähänkö siinäkin meni aikaa ku yritin tavata kaikkia elintarvikkeiden tekstejä. Mukaan tarttui ainakin banaaneja, mysliä aamupalalle ja kahvia. Ruokapuolta miun pitää viel miettiä. En osaa oikein Suomessakaan tehdä mitään ruokaa, joten japanilaisista ruoka-aineista viel vähemmän. Ehkäpä rupean vain syömään ulkona.

Nyt minun oli tarkoitus tehdä koneella japanin kielitasotesti, mutta näköjään miniläppärini on liian pieni kyseiselle testille. Pitää siis toivoa, että maanantaina pääsisin yliopiston koneelle testiä tekemään. Olen kuitenkin suunnilleen jo kattonut mille kursseille haluan, joten testin tuloksella ei niin väliä, ku se ei myöskään määrää, mille kursseille pääsee. Joten päätinkin sit kirjoittaa blogiin. Ja ihan hyvä vain ku nykin tästä tulee näköjään tosi pitkä postaus. Tänään on siis tällainen välipäivä. Illalla ois tarkoitus Maggien kanssa käydä ostamassa luuttua ja muuta tarpeellista huoneeseen. Toisaalta tuntuu tyhmältä tulla Japaniin ja sit heti eka päivä olla omissa oloissaan tekemättä mitään ihmeellisempää, mutta toisaalta: miulla on viel ykstoista kuukautta aikaa sosialisoida ja seikkailla, miks pitäis väsyttää ittensä heti alkuun. Luulisin, että juuri se, että olen jo kerran ollut vaihdossa vaikuttaa siihen, että osaan jotenkin suhtautua tähän alkuhässäkkään suht neutraalisti. Kielen kanssa on runsaasti ongelmia joo, mutta niin oli Saksassakin. Tavoitteenani on, että jouluun mennessä alkais kaikki arkitilanteet sujua jouhevasti japaniksi, mutta siihen asti saan viel sönköttää niin paljon kuin tarttee. Ja sekoilla kaupan kassalla, ku en ensinnäkään tajua mitä myyjä puhuu ja toisekseen en ymmärrä viel noita jenin kolikoita sit yhtään. Alku aina hankalaa, niinhän sitä sanotaan.

Kuvia en ole vielä jaksanut ottaa, mutta enköhän niitäkin kerkee tässä joskus ottamaan ja lataamaan. Ny taidan tästä syödä jotain ennen ku Maggien kaa lähdetään ostamaan kaikkea yleishyödyllistä meidän huoneeseen.

Viimeiset hetket Suomessa

Vajaa kuusi tuntia lentoon. Hieman jännittää, mutta yllättävän vähällä stressaamisella on viimeiset päivät mennyt. Olen jo kuukauden ajan stressannu vaihtelevasti kaikkea niin kiintiö alkaa olla jo täynnä. Mutta kyllä sellaista kasvavaa matkajännitystä on koko ajan. Vaikka jotenkin en edelleenkään oikein osaa sisäistää sitä, että huomenna tähän aikaan oisin jo Japanissa.

Palataan kuitenkin pari päivää taaksepäin. Sunnuntaina palasin Joensuusta pääkaupunkiseudulle, ja täällä majoituinkin sit kolmen yön ajan Espoossa siskon luona. Maanantai ja tiistai olivat erittäin toiminnantäyteisiä. Maanantaiaamu lähti käyntiin viime hetken hammaslääkärillä, joka sit ilmoitti, että ientulehdusta koko suu täynnä ja pikaisesti ois hammaskiven poistoon mentävä. Ihme ja kumma sainkin sit peruutusajan tiistaille, joten ei tarvitse heti ensimmäiseksi Japanissa hammaslääkärille mennä. Maanantaina kävin myös viimeiset hepatiitti ja japanin aivokuumerokotukset. Sen lisäksi ostin vikat pari Japaniin tarvittavaa juttua, kuten adapteri. Ehdin sekä maanantaina ja tiistaina syömään yliopiston ruokalaan muutaman kaverin kanssa, mikä oli ihan mukavaa ku ei oltu pitkään aikaan nähty (eikä taas pitkään aikaan tulla näkemään).

Tiistaina sitten aamulla kävin hammaskivenpoiston lisäksi yleislääkärille näyttämässä korvaa, joka jo kuukauden vaivannut (ja joo, ei yhtään viime tippaan jätetty nää lääkärikäynnit). Tulehusta sielläkin ja korvatipat sain. Lisäksi miulla on alipainetta korvissa, ja lennosta voi tulla kivaa, ku mie en saa silleen normaalisti nenästä kiinni pitäen puhaltamalla painetta tasattua tällä hetkellä. Sain sit nenätipat, joiden pitäis asiaa auttaa. Lääkärin mukaan lentokoneen nousu ja lasku tulee korvissa tuntumaan kunnolla, jos en saa painetta tasattua. Hyvä kyllä ku Japanin takia oonkin ny stressaillu näitä terveyskeskuskäyntejä.

Tiistaina oli myös Japanin suurlähetystöllä orientaatio MEXT-apurahan saajille. Paikalla meitä oli viis, joiden lisäksi on kuulemma vielä yksi henkilö. Kolme on saanut kyseisen apurahan suurlähetystön kautta ja kolme sit yliopiston kautta kuten minä. Orientaatiossa ei oikeastaan tullut miulle mitään uutta, mutta oli kuitenkin kiva nähdä muitakin apurahan saajia, vaikka he menevätkin eri yliopistoihin.

Mielestäni en ole henkisesti oikein valmistautunut lähtemään Japaniin. Olen ottanut selvää asioista ja tiedän suunnilleen, mitä kaikkea minua seuraavina viikkoina odottaa, niin jotenkin kun en ole sellaista kunnon lähtöpaniikkia vielä saanut niin tuntuu, että tästä miun valmistautumisesta puuttuu jotain. Heipat olen sanonu kaikille ilman sen kummempia vetistelyjä enkä liikkuessanikaan kaupungilla ja muualla ole tuntenut haikeutta siitä, miten en Suomea vuoteen nää. Ehkä juuri se on outoa, että pientä hermoilua ja stressailua lukuunottamatta suhtaudun tähän lähtöön (itseni tuntien) aivan liian tyynesti! Nukuttua olen saanut hyvin, mitä ny aamuisin heräillyt kuuden seitsemän aikaan. Mutta sekin toivottavasti vain helpottaisi aikaeroon totuttaumista (Japanissa siis kello kuusi tuntia edellä). No toivon mukaan lentokentällä alkaisi jonkin sortin panikointi, ku oishan se ny tylsää ilman minkäänlaisia tunnekuohuja matkaan lähteä.

Tosiaan parin tunnin päästä olisi tarkoitus bussilla suunnata lentokentälle. Matkalaukku (n. 18 kg) ja rinkka (n. 8kg ) on jo pakattu. Kaikki on siis lähes valmista. Tosin tietokone ja muut käsimatkatavarat pitää viel reppuun laittaa. Nii ja yöpuvun vois kait myös vaihtaa. Koneeseen meinasin laittaa ihan vaan mukavat olohousut ja hupparin. Kuiteski 10 h pitää koneessa istua, niin en halua mitään ahdistavia farkkuja jalkaan. Ja toisaalta katsoin säätietoja ja Tokiossa pitäis olla lähemmäs +30 astetta, joten en ehkä liian lämpimästikään halua pukeutua.

Seuraavan kerran kirjoittelenkin sit paikan päältä.

もしもし、 may I speak to...??

Heräsin tänään puhelinsoittoon kello seitsemän.  Vastattuani puhelimen toisesta päästä kuului  ”moshi, moshi” (japanilaisten tervehdys puhelimessa).  Hienoa saada Japanista puhelu kesken unien, etenkin kun olen laiminlyöny viimeiset kaks kuukautta japanin opiskelua ihan kiitettävästi.  Onneksi asiana ei ollut muuta kuin lentotietojen tarkistus, joissa ei ollut mitään ongelmaa.  Oli positiivista huomata, että ymmärsin soittajan japania ihan hyvin. Harmi vaan, että vastaaminen samalla kielellä hieman takkuili. Mutta kuitenkaan ei tarvinnu sentään pelkkään englantiin turvautua. Ja tulipahan samalla sellainen viime hetken herätys, että  kyllä sitä japania sittenki vois viel vähän kertailla ennen lähtöä. 

Kelataanpas vielä pari viikkoa taaksepäin. Kaksi  viikkoa sitten keskiviikkona miulla loppui työt ja sit heti perjantaina miun kaikki tavarat muutettiin vuokraamaani  2 neliön minivarastoon.  Saman viikon sunnuntaina sit tulin junalla Joensuuhun, jossa edelleenkin aikaa vietän. Joensuussa olen ny kohta kaksi viikkoa juossut paikasta toiseen sukulaisten ja kavereiden luona ja voisiko sanoa, että kahvikiintiö alkaa tulla täyteen, ku joka paikassa sitä on tullut juotua. Sosialisoinnin lisäksi telkkaria on tullut katsottua varastoon ihan tarpeeks.  Ja syötyäkin on tullut ihan kunnolla. Mutta onhan se ny hyvä ku sit ei suomalaisesta tv-tarjonnasta ja ruoasta pääse vuoteen nauttimaan.

Joensuussa oloaika alkaa loppua, enää kaksi päivää ja lähden takaisin pääkaupunkiseudulle, jossa vietän vikat pari päivää vielä käytännönjuttuja hoidellen. (Tosiaan lentoliput tuli sähköpostiin puoltoista viikkoa sitten, lähtö 11.9. 17.25  ja saapuminen 12.9. klo 9.05.) Joensuussa olen ehtinyt jo näkemään kaikki, joita tapaamaan tänne olen tullut. Vaikka yksi kerrallaan on tullut hyvästeltyä porukkaa, niin jotenkin en vielä itse käsitä sitä, että viikon päästä olen viettämässä jo ensimmäistä kokonaista päivää Tokiossa.  Luultavasti sen tajuaa vasta sit lentokoneessa, että ny sit lähetään ja takaisin tullaan vasta 11 kk päästä.  Ja koska Tokion vierailijalistani on tällä hetkellä aika lyhyt, niin voin olettaa, että suurinta osaa tutuistanikaan en näe muuten kuin skypen välityksellä ennen ensi vuoden elokuuta.  Lintsiltä lähtö oli haikeaa, mutta jotenkin Joensuussa on ollut nyt helpompi sanoa heippoja kaikille. Kuitenkin vuosi on lyhyt aika ja kohtahan me taas nähdään.  En murehdi sitä, etten näe porukkaa pitkään aikaan ja putoan ihan kärryiltä siitä mitä kaikki puuhailee.  Enemmänkin ootan mielenkiinnolla sitä, millainen elämäntilanne kaikilla on sitten, kun tulen takaisin. Kuitenkin monilla ystävistäni on näköpiirissä isompiakin muutoksia elämissään (mm. kaveripiirin eka vauva ois odotettavissa kuukauden sisällä), joten miun vuosi Japanissa ei silleen oo mikään elämää suurempi juttu.  Tosin perheelle vuosi tuntuu olevan pitempikin aika, etenki ku tällä kertaa vanhemmatkaan eivät näillä näkymin tuu ollenkaan vierailemaan. Mutta no, onneks on skype keksitty.  Ihan ilman vierailijoita en onneksi kuitenkaan jää, koska ainakin kaksi kavereistani ovat ostaneet lento+hotellipaketit Tokioon, joten maaliskuun lopulla miulla on puolentoista viikon ajan suomalaista seuraa.

Nyt kun oikeasti voin sanoa, että viikon päästä olen Japanissa, niin alkaa oikeasti jo jännittääkin. Viisi yötä vielä Suomessa ja sit ois lentopäivä. Tänään kuiteski mennään viel vanhempien ja parin sukulaisen kaa paikalliseen, jos vaikka jännityski laantuis parin lonkeron jälkeen. Tai jos rehellisiä ollaan nii tekis mieli salmarishottia.