Vikat päivät Lintsillä

Tänään oli viimeinen työpäiväni Lintsillä. Töissä olen  ehtinyt olemaan 3,5 kuukautta ja yhteensä 69 työpäivää, jos en nyt aivan väärin ole laskenut.  Kesä meni ja hurahti ohi ennen kuin huomasikaan. Huhtikuussa kun aloitin työt, ajattelin, että ehdin vielä kyllästymään pelkkään lipunmyyntiin. Nyt voin sanoa erehtyneeni hieman. Koska sen sijaan että olisin koko kesän homehtunut lippukopissa, olen päässyt kokeilemaan sitä sun tätä Linnanmäen töistä. Yksi päivä meni Taikasirkuksella laitetyöntekijänä, toinen karkkikauppa Pookissa. Yhden päivän olen ollut peleissä, tosin vain Kinect-pelisalissa. Bussirahastajana olemista olen kanssa kokeillut. Linnanmäen kanta-asiakasklubia on tullut promottua parikin päivää. Olen tehnyt puistossa kyselyä asiakkaille. Yksi kaikista hauskimmista tehtävistä näin niinku lipunmyynnin ulkopuolella on ollut laitekummina olo. Laitekummi on lintsin työntekijä, joka käy laitteissa lasten kaa, jos lapset eivät pituuden puolesta niihin yksin pääse eikä vanhemmat voi/halua mennä. Pari kertaa olen siis itse päässyt laitekummeilemaan, ja etenkin toinen kerta oli tosi hauskaa. Lämpimänä kesäpäivänä kaikki halusivat vesilaitteisiin, joten sain sit kuuden tunnin aikana kastua useampaankin otteeseen. Sanoisinko, että hieman erilainen työpäivä. Sen lisäksi, että työpisteissä on ollut hieman vaihtelua, niin välillä hiljaisina päivinä on myös ollut erilaisia puhdetöitä - kuten pinssien tekoa tai pyykinpesua! Kesän aikana olen päässyt siis tekemään vaikka mitä. Mikä on tosi hyvä, koska pelkät lipunmyyntitilanteet saattaisivat alkaa muuten puuduttaa. Vaikka joka päivä kyllä riittää niitä erikoisempiakin tilanteita ja asiakkaita lipunmyynnissäkin. (Joidenka ansiosta olen saanut myös sitä tärkeää asiakaspalvelukokemusta, jonka avulla on sit helpompi jatkossakin hakea töitä.)

Eilen ensimmäistä kertaa iski kunnolla sellainen haikea olo. Eilen töistä lähtiessä mietin, että haluan käydä vielä jossain laitteessa, vielä viimeisen kerran. Ja kävinkin. Vuoristoradassa. Se on luultavasti juuri se laite, missä olen eniten kesän aikana käynyt. Ja oikeasti kun tajusin, että tämä on viimeinen huvipuistoajelu tälle vuodelle. Haikeaa. Tosin huvipuisto on ja pysyy, pääsenhän sinne ensikin vuonna. Mutta töissä on pitänyt jo useampana päivänä sanoa viimeisiä heippoja ihmisille, jotka eivät enää tänään töissä olleet. Sitä ei tiedä, että tuleeko koskaan enää näkemään toisia työkavereista. Kuitekin reilu kolme kuukautta on tullut vietettyä työkavereitten kanssa yhdessä lippukopeissa, parhaimmillaan se 11 h päivässä. Silloin kun asiakkaita ei ole juurikaan ollut, on sitä vain juteltu viereisten kassojen kanssa. Kesän aikana on siis oppinut tuntemaan työkaverinsa ja saanut työn välissä nauraa milloin millekin. Etenkin siinä vaiheessa ku työtuntien määrä yhdelle päivälle lähentelee 11 tuntia, alkaa meno olla loppuvaiheessa jo aika hysteeristä. Ainakin välillä. Suurin kiitos onnistuneesta lintsikesästä kuuluu siis  kyllä muille lipunmyyjille, koska ei kesä muuten varmasti jäisi mieleen yhdeksi ikimuistoisimmista kaikkine sattumuksineen.

Laitan tähän viel muutaman kuvan lintsiltä, tosin itse olen käynyt ajelemassa siellä silloin ku on ollut hieman huonompi sää eikä paljoa ihmisiä, joten kuvat eivät ole kaikista aurinkoisimpia..

Pääportilta.

Lipareitten työpiste!

Hiljaista on. 

Viimeiset kuvat ovat on otettu mäen päältä, lähtiessäni kotia päin . Nyt kun lopetan lintsillä, tarkoittaa se myös sitä, että on aika hyvästellä Helsinkikin. Tulen vielä ennen lentoa pariksi päiväksi pääkaupunkiseudulle, mutta asunnostani muutan jo tällä viikolla. Työkavereitten hyvästeleminen on taas vain alkua. Kolmen viikon päästä jätän Helsingin, Joensuun, koko Suomen taas taakseni. Outoa. Jännää.

The end of one story is the beginning of another. 

Alkusanat, osa II

Blogin kirjoittamisen olen aloittanut tasan kaksi vuotta sitten. Silloin valmistauduin tulevaa Saksan vaihtovuotta varten. Nyt kaksi vuotta myöhemmin on meneillään taas lähtövalmistelut. Tällä kertaa kuitenkin hieman kauemmaksi. Kävin juuri tänään Japanin suurlähetystöstä hakemassa viisumin. Ja tarkalleen kuukauden päästä pitäisi minun jo olla Japanissa. Kaksi vuotta sitten ajattelin, että ideaalitilanne olisi se, että Saksan vuoden jälkeen kirjoitan kandin ja lähden sitten Japaniin vaihtoon. Ja ilokseni voin ny huomata, että alkuperäinen ajatukseni taitaa nyt toteutua. Sokerina pohjalla, en pelkästään päässyt yhteen halutuimmista vaihtoyliopistoistamme Japanissa, mutta sain myös Japanin valtion apurahan, jonka avulla ehkä tästäkin vuodesta selvitään ilman, että vuoden päästä niskassa on hirveä velkataakka. Japanin valtion apuraha siis kattaa lennot (joita minulla ei vielä ole, öhöm.), kuukausrahan (syys 2013-heinä 2014 välille) ja näköjään myös viisumin, koska ainakaan tänään minun ei tarvinnut maksaa viisumistani mitään. Rahoituksen suhteen elämä näyttää siis valoisalta.

Kielen suhteen alkaa päivä päivältä enemmän epäilyttämään omat taidot. Olen lukenut japania neljä vuotta, joista yhden Saksassa (joka oli tavallaan kertausta). Periaatteessa minulla on ihan hyvät japanin kielen taidot (mutta kuten japanin opettajanikin sanoi, päässä on paljon tietoa, mutta ulosanti takkuaa). En ole kuitenkaan koskaan Japanissa käynyt, joten käytännön harjoitus puuttuu. Toisaalta, olen menossa japanin kielen intensiivilinjalle, mikä tarkoittaa 21 h viikossa pelkkää japanin opiskelua. Joten luulisi, että tällä hetkellä tahmea japanin kielentaitoni parantuu nopeasti  ihan käyttökelpoiseen kuntoon.  Silti jännittää, millaista alku tulee olemaan. Entä jos en ymmärräkään yhtikäs mitään ja olen aivan pihalla kaikesta? Kieli ei ole ainoa asia, mitä olen viime aikoina miettinyt. Yliopiston hyväksymispapereiden mukana tuli myös muistutuksia kaikista mahdollisista alkubyrokratioista. Tavallaan kaikki muistuttaa aika paljon Saksan vaihtorumbaa. Byrokratiaa, paperitöitä, kielivaikeuksia. Mutta toivon mukaan paperisotien lisäksi vuoteen mahtuu myös kaikkea hauskaa.

Kirjoitanpa taas hieman omista odotuksistani Japanin vaihdon suhteen. Haluan, että japanin kielen taitoni parantuu selvästi, että oikeasti pärjään japanilla. Toivon, että saan taas uusia kavereita ja hyviä ystäviä ympäri maailmaa ja mieluusti myös Japanista. Haluaisin kiertää Japania ristiin rastiin ja käytävien paikkojen listalla on ainakin Hokkaido, Osaka, Kioto, Okinawa. En ole hirveästi uskaltanut listata asioita/paikkoja mitä haluaisin tehdä/nähdä. Katsotaan paikan päällä, että minne jalat kuljettaa ja elämä. Sen tiedän, että haluan käydä myös jollain pienemmällä paikkakunnalla. Ja Fujivuorelle on kiivettävä. Ja tiedän, että on varmasti tuhat muuta asiaa, mitä haluan tehdä Japanissa, mutta en vain tiedä vielä, että mitä ne asiat tarkalleen ottaen ovat.

Blogia päivittelen toivon mukaan entiseen tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Uskon, että elämä Tokiossa tarjoaa eväitä huomattavasti mielenkiintoisempiin blogipäivityksiin verrattuna ainakin menneen vuoden opiskelu/vaihtohakustressailuun. Mutta mitään en lupaa.

Käytännön järjestelyjä

Viime viikot on mennyt käytännön asioita hoidellessa, töissä ja myös eräänlaisessa "en jaksais ajatella japania"- väsymyksessä. Ehkä kun on koko kesän odotellut ja stressannut niin tuli sit vihdoin mitta täyteen ja ny pariin viikkoon en oo jaksanu japania lukea. Sain siis viikko sitten tietää miun asunnosta, joka tosiaan tulee olemaan kahden hengen huone eli jännityksellä saa sit odottaa, että millainen huonekaveri tulee. Asuntola itsessään on kuitenkin verrattain uusi ja vain jotain kilsan päässä yliopistolla, joten ei ainakaan matkoihin tarvitse hirveästi varata aikaa/rahaa. Hyvänä puolena siinä huoneessa on myös se, että joudun kylpyhuoneen jakamaan vain huonekaverin kanssa, enkä vaikkapa koko kerroksen kanssa, mikä olisi myös ollut mahdollista. Asunnon vuokrahan on 46 000 jeniä, eli suunnilleen neljä sataa euroa. Lähes puolet miun stipendistä menee siis vuokraan, mutta siis huippua tietty on, että puolet jää vielä käytettäväksi elämiseen! Voin siis ahdasta asumista sit kompensoida vaikkapa panostamalla enemmän (ulkona) syömiseen. Oikeastaan tykkään aika paljon olla myös itsekseni, mutta silti olen aika utelias sen suhteen, millaista huonekaverin kanssa elo tulee olemaan. Jos siitä ei oikeasti tule mitään, niin ainahan sitä on mahdollista asuntolasta lähtöä (jolloin tosin takuuvuokra jää saamatta ja pitää kait yks ylimääräinen vuokra maksaa). Mutta katotaan miten käy.

Asuntolan lisäksi on pitänyt sit hoitaa Suomen puolen muuttopuolta, eli vuokrasin cityvarastoilta 2 neliötä, jonne voin kaikki tavarat sit tunkea. Sekin tekee sit 70 euroa kuussa, mutta no, en ny ihan vielä halunnu kaikista huonekaluistakaan luopua. Rahanmeno on viime aikoina oikeasti ollut melkoista, koska taivuin viimeinkin ja kävin terkkarilla ottamassa ensimmäisen rokotuksen japanin aivokuumetta vastaan. Eihän sille tullutkaan hintaa ku 125 e. Ja kuukauden päästä pitää käydä toinen samanmoinen. Ja vielä on kans jäljellä yksi hepatiittirokotus. Japanin aivokuumerokotuksen meinasin eka jättää väliin, mutta ajattelin sit ihan oman mielenrauhan takia ottaa. Ja toisaalta järkeilin sen niin, että vaikka japanissa se on aika epätodennäköistä saada, niin eihän sitä tiedä, jos joskus matkaa jonnekin kaakkoisaasiaan missä riski ois vielä suurempi.

Tavaroiden pakkailun olen aloittanu jo hyvissä ajoin, ihan vain siksi, että muuton haluaisin tehdä lähes heti ku lintsillä työt loppuu. Ja lintseilyä minulla on jäljellä enää pari viikkoa!! Siis ollaan kaikki töissä ihmetelty, että mihin tää kesä on mennyt... Vastahan sitä aloitti ja ny on kohta sesonki ohi ja työsopimus loppunu.. Toisaalta töiden loppu ja tavaroiden muutto tarkoittaa myös sitä, että Joensuuhun lähtö on  ihan nurkan takana. Tarkoituksena ois siis elokuun vika ja syyskuun eka viikko viettää Joensuussa, koska sitten ei taas vuoteen tuu ketään sieltäkään nähtyä. JA siis ennenkuin työt ees ehtii loppumaan, olen vielä ensi viikolla menossa Tukholman risteilylle kaverin (joka siis just tuli kiinasta vaihdosta) kanssa!  

Oikeasti siis seuraavat viis puol viikkoa on tekemistä täynnä, joten lähtö tulee ennen kuin huomaakaan. Pitäis tässä kait ees se viisumi hommata, ettei lähtöpäivänä yhtäkkiä juolaha mieleen, että jotain tärkeää tais unohtua. Nii ja lentolippujakaan en vielä ole saanut. Tosiaan aikaisemmin kirjoitin siitä lapusta, joka minun piti lähettää japaniin ja jonka piti saapua viim. 31.7.. No 31.7. sain sit viestiä Wasedasta, että kyseinen lappu ei ole saapunut ja pikaista yhteydenottoa toivotaan. Mie onnistuin jo mielessäni maalailemaan kaikki kauhukuvat, että se on hukkunut postissa jonnekin ja koko stipendi perutaan ja blaa blaa. No yhden stressatun päivän jälkeen sit Wasedasta tulee viesti: kirje tuli perille, sori että saimme teidät huolestumaan. No onneks näin.

Tässä oli siis päivitetyt kuulumiset japanin vaihdon suhteen, lisää seuraa ehkä joskus myöhemmin.