Helsinki, Kontula, 10.55.
 |
| Lilli 18 v. |
Olen nyt ollut tasan neljä viikkoa Suomessa. Aivan älyttömän nopeasti olen sopeutunut takaisin Suomeen. Joensuussa kävin tässä pari viikkoa oleilemassa ja siellä tuntui kuin Saksasta olisi jo ikuisuus. Ihan kuin en poissa ois ollutkaan. Helsingissä sit on enemmän muutokset huomannu, erityisesti nyt kun asun ihan uusilla kulmilla. Ekat kaks viikkoa olin jatkuvasti yllättynyt siitä että ihmiset kaduilla puhuivatkin suomea. Vielä toissapäivänäkin illalla väsyneenä ku näin ensimmäistä kertaa toisen kämppiksistäni miulta meni hetki miettiessä että millä kielellä miun pitäis hälle puhua. Ja siis hän on suomalainen! Toinen kämppis onkin sit kiinalainen, joten olen kivasti pakotettu käyttämään ruostunutta englantiani. Vähänkö noloa ku heti jos en enää aattele mitä sanon puhunkin saksaa englannin sijaan.. Ainakin voi sanoa, että saksa on sit hyvin vaihdossa jääny päähän?
Kontaktia Leipzigissa tutustumiini ystäviin olen ylläpitänyt facebookin välityksellä. Oikeasti, en osaa enää kuvitellä elämää ilman facebookia! Valitettavasti olen kuitenkin huomannut trendin, että sitä kirjoittelee ihmisille harvemmin ja harvemmin, ku tulee oma elämä tielle. No, eilen kuitenkin skypetin Rossellan kaa pitkästä aikaa. Ja kyll huomas kuukauden poissaolon Saksasta. Oli nimittäin jo hakemista joidenkin sanojen kohdalla. Pitäis varmaan jotain saksankielisiä kirjoja yrittää lukea jossain välissä.
 |
| Mökiltä |
Harmillista kyllä jotenkin tuntuu että itekin on palannut ihan samoihin kaavoihin kuin ennen vaihtoa. Eiks mikään oo muuttunu? Ainoa muutos (minkä myös päälle päin huomaa) on että vihdoin raaskin leikata miun pitkät hiukset alaselkään ylettyvistä olkapäämittaisiksi. Edistystä kait sekin. Tääkin muutos tuli entisten kämppisten innoittamana. Kukaan ei nimittäin meinannu uskoa, että oikeasti tekisin sen. Ja no kaipaan ny sentään jotain vaihtelua. Ehkäpä sitä sit huomaa kohan ens viikolla luennot alkaa, että oisko mitään 'henkistä' kasvamista tapahtunut. Nimim. jännityksellä japanin tunteja odottaen.
Ehkäpä syy siihen että Saksa tuntuu olevan niin kaukana takanapäin on siinä että eessä siintää jo niin paljon kaikkea. Japani 3 ja kandintutkielman teko muun muassa. Nyt syksyllä aattelin panostaa opiskeluun täysillä. Japaniin siks, että olen nyt syksyn aikana sinne vaihtoon hakemassa ja joulukuussa aion mennä JLPT 2-tason kokeeseen (Japanese Language Proficiency Test= japanin taitotasotesti. 5 on helpoin taso, 1 vaikein). Toissavuonna suoritin 4-tason, ja aattelin tänä vuonna yrittää parhaani mukaan 2-tason läpi saada, koska se auttaisi varmasti myös vaihtoon hakemisessa. Kandintutkielman haluaisin nopeasti pois tieltä ihan vain siksi ettei se jäisi roikkumaan. Siks päätinkin jo ny että uhraan syyslomani kandille. Ja joo voi kuulostaa ehkä utopistiselta kirjoittaa kandi loppuun jouluun mennessä, mutta mie oon jo hajulla siitä mistä kirjotan: Japanin ODA (official development aid = virallinen kehitysapu). Ny pitäis vain materiaalia alkaa lukea ja tarkentaa aihealue järkeväksi. Ja joo en tiedä miks, mutta aihe vaikuttaa miusta tosi kiinnostavalta. Toivotaan että motivaatio pysyy korkealla syksyn ajan eikä käy niin, että huhtikuussa saan vielä tuskailla kandin parissa.
Ennen kuin ihan kaikesta tulevasta innostun, pitäisi vielä Saksan vaihtoon liittyvä byrokratia loppuun asti hoitaa. Eli hyväksiluetuttaa Saksassa suoritetut kurssit. Asiaa on hieman vaikeuttanut se, että en ole vielä saanut Transcript of Recordsia. Sen pitäisi tulla tällä viikolla. Ja sit pitäis tietää että minne miun pitää mennä, että saan mitäkin kursseja hyväksiluettua. Ensimmäinen etappi on siis humanistisen tiedekunnan kanslia. Hoffentlich kaikki menee hyvin, ja saan kurssit nopeasti näkyviin, ettei Kela tuu valittamaan miks miulla ei oo tarpeeks opintopisteitä viime vuodelta.
Alunperin aattelin pitää blogini puhtaasti matka/vaihtoblogina, mutta uskoisin että tän vuoden aikana tänne kertyy myös paljon vaihtohakuun kuulumatonta muuten vaan opiskeluun ja elämään liittyvää asiaa. Ja uusista matkoista en luultavastikaan tänä vuonna pääse kirjoittelemaan ku raha on tiukassa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka innostuis opintolainan ottaa ja jonnekin lähtee. Kerranhan me vaan eletään.
