Vuoden viimeisen päivän ajatuksia

Vuosi 2012 tuli ja meni. Suurimman osan vuodesta vietin Saksassa, mitä nyt helmi-maaliskuussa kiersin Keski-Euroopassa reilaten. Kesäiset kelit alkoivat Leipzigissa jo huhtikuussa, joten sain nauttia ennätyspitkästä kesästä.   Heinäkuussa oli sitten jäähyväisten aika ja elokuussa sain tutustua taas suomalaiseen arkeen. Nopeasti kieli taipui saksasta suomeen.  Syyskuussa alkoi neljäs yliopistovuoteni. Lokakuussa laitoin vaihtohakupaperit. Marraskuussa sain töitä Itellalta ja viimeinen päivä tuli tieto, että voin hakea Tokioon. Joulukuu meni töissä ja nyt viimeiset puoltoista viikkoa olen lomaillut Joensuussa.  Siinä on vuoteni pähkinänkuoressa. 

                             

Mitä tuleva vuosi 2013 tuo tullessaan?  Tammikuussa hakupaperit kasaan, helmikuussa kandi. Maaliskuussa proseminaariesitelmät ja talviloma. Huhtikuussa pitäis jo opiskelujen osalta helpottaa ja toukokuussa toivottavasti aloitan kesätyöt. Kesä ois tarkoitus tehdä töitä ja säästää rahaa.  Jos ei ilmaannu mitään ongelmia, lähden syyskuussa vaihtoon Tokioon.  Ja mitä sitten tapahtuu? Sen aika näyttää.  

Ajattelin nyt myös kirjoittaa hieman ajatuksista, joita viime aikoina on herännyt.  Asuin ensimmäiset 19 vuotta Joensuussa ja voin valehtelematta sanoa, että paria poikkeusta lukuun ottamatta asuvat kaikki sukulaiseni (joihin siis pidän yhteyttä) Joensuussa, suurin osa vieläpä samassa kaupunginosassa.   Joten kun lähdin Helsinkiin, aloitin tavallaan kaiken alusta, koska pääkaupunkiseudulla minulla oli vain kaksi ennestään tuttua henkilöä.  Yliopistolla tutustuin kuitenkin helposti uusiin ihmisiin ja sain kavereita etenkin muista kurssitovereistani. Ensimmäiset kaksi vuotta yliopistolla meni mukavasti ja totuin opiskelijasolussa elämiseen. Huomasin jo varhain että tavallaan elämässäni olikin kaksi haaraa. Aina kun palaan Joensuuhun, jatkan elämääni siitä, mihin se lähtiessäni jäi ja kun tulen takaisin Helsinkiin, mukaudun nopeasti takaisin opiskelijaelämääni.  Joskus harvoin elämäni Joensuussa ja elämäni Helsingissä kohtaavat.  Aina niin päin että näen joensuulaisia Helsingissä.

                             

Olen asunut nyt kaksi ja puoli vuotta Helsingissä. Ja minulla on siellä tuttuja ja kavereita.  Mutta aika vähän ystäviä. Sellaisia, joille voin kertoa mitä vain. Joiden kanssa viettäisin aikaa muutenkin kuin yliopistolla ja unicafeissa. Pidän Helsingistä kaupunkina. Mutta en ole oikein millään tavalla juurtunut sinne. Etenkin paluu Saksasta paljasti sen karun tosiasian, että yliopisto on ainoa, joka pitää minua paikoillaan ja jo jos en opiskelujen jälkeen saa heti töitä, ei minulla ole enää mitään syytä jäädä Helsinkiin.  Palaisinko sitten Joensuuhun?  En usko. Vaikka Joensuussa minulla on perhe, ystävät ja sukulaiset, en osaa kuvitella että ainakaan lähivuosina palaisin takaisin Itä-Suomeen. Kotona on kiva käydä viikko pari lomailemassa, nähdä kaikkia vanhoja tuttuja ja olla vaan.  Mutta silti välillä tunnen Joensuussakin, että olen tippunut kärryiltä.  Lukioaikaisilla ystävilläni, joita ennen näin päivittäin, on nykyisin omat elämät, ja on jo vaikeaa löytää aikaa nähdä toisiamme. Pidämme yhteyttä puhelimitse ja tietokoneen välityksellä. Mutta se ei ole sama asia.  Mitä tulee sukulaisiini? Jos totta puhutaan, käyn nytten säännöllisemmin sukulaisteni luona kylässä kuin silloin kun asuin kävelymatkan päässä kaikista. Eniten harmittaa ehkä se, että siskonlapset eivät tunnu aina muistavan kuka olen kun käyn niin harvoin. Mutta aina ei voi saada kaikkea. Ja elämä Joensuussa ei ole listallani.

                           

Mutta jos en takaisiin Joensuuhun tahdo ja Helsingissä ei ole mitään, mikä minua sinne sitoisi, mistä löydän paikkani?  Lähtiessäni Saksaan aloitin taas elämäni puhtaalta pöydältä. Sain oikeasti läheisiä ystäviä. Kun lähdin Saksasta, jouduin hyvästelemään elämäni Leipzigissa lopullisesti. Vaikka kävisin siellä uudelleen, en löytäisi sitä enää. Koska useimpia niistä ihmisistä ei ole siellä. Ja tiedän, että kun lähden Japaniin, sama tilanne toistuu. Mutta silti haluan lähteä ja aloittaa alusta. Kokea ja nähdä. Ja vaikka monet ehkä ajattelevat, että vuodeksi kaiken jättäminen Suomeen tulee olemaan vaikeinta, ovat he mielestäni väärässä. Tulenhan kuitenkin takaisin. Vaikeinta on lähteä sieltä, ja tietää, ettei koskaan voi palata takaisin. Ei ainakaan juuri siihen elämään.  Mutta ehkä joskus kyllästyn vain lähtemään uusiin paikkoihin  ja vihdoin myös jään jonnekin. Mutta mihin? Ehkäpä se tässä joskus selviää..

Suuntaa elämälle, osa 2

Eilen illalla olin sitten niin väsynyt, että unohdin aivan kokonaan kirjoittaa siitä, mihin otsikollakin viittasin.  Elikäs nyt kun maisterin opintoihin melkein pakollinen vaihto-opiskelu on tiedossa, pystyn hieman paremmin suunnittelemaan valmistumisaikatauluanikin. Jo silloin kun aloitin yliopisto-opiskelun vuonna 2009, minulla oli takaraivossa ajatus, että maisterinpaperit olisi tarkoitus saada ennen kuin täytän 25 vuotta (eli kesään 2015 mennessä). Olen jo epäillyt useampaan otteeseen, miten tuo tulee onnistumaan, kun saksanvaihtokin tuli ihan yllättäen tuohon väliin. Mutta ny näyttääpi siltä, että minulla on vielä mahdollisuudet valmistua alkuperäisessä tavoitteessani. Tämänhetkinen suunnitelmani näyttää nyt tältä:

Lukuvuosi 2012-13: Kandintutkielma ja kandintutkinnosta puuttuvat opinnot kasaan.

Lukuvuosi 2013-14: Vaihtovuosi Japanissa.

Lukuvuosi 2014-15: Gradun kirjoittaminen ja puuttuvat syventävien opintojen kurssit.

Ja tarkoitushan olisi saada gradu palautettua 2015 maaliskuuhun mennessä, jotta saisin toukokuussa paperit käteen. Joten tässä olisi seuraavan kahden ja puolen vuoden aikataulut. Katsotaan, miten tulee onnistumaan. Tosiaan mietin aiemmin, josko suorittaisin maisterintutkinnon jossain muualla. Mutta koska puolet maisteriin vaadittadista opinnoista tulee kasaan jo vaihtovuoden aikana, ei siitä jää oikein muuta puuttumaan kuin gradu, joten kannattavampaa on vaan yrittää kirjoittaa se gradu vaihdon jälkeen pois alta. Valmistumisen jälkeen olisi sit tarkoitus töihin päästä, mutta sitä rupean sitten pohtimaan, ku asia ajankohtaisemmaksi tulee.

Töihin liittyen haluan kuitenkin kirjoittaa vielä tuosta postin jouluapulaisena olosta. Itellan postikeskuksessa siis lajittelen kirjeitä ja postikortteja ja oon vielä ainakin tykännyt hommasta. Reilu kaksi viikkoa olen siellä nyt käynyt, ja viime lauantaita lukuunottamatta olen tehnyt neljän tunnin iltavuoroa. Tällä viikolla sitten joulupostin lisääntyessä vuorotkin pitenevät 7,5 tunnin mittaisiksi. Tosin ei se kahdeksan tunnin vuoro lauantainakaan mikään mahdoton ole, joten eiköhän tästäkin ihan selvitä. Ainoa, mikä ärsyttää on se, että matkoihin menee tunti suuntaansa, eli päivälle tulee sit ihan kivasti pituutta. Kotiin pääsen puol kahdentoista aikoihin illalla, eikä sitä sit malttaisi nukkumaan heti mennä. Mutta töissä on kivaa ollut, en valita. Se on sellaista robottihommaa: vuorotellen ollaan koneella alasotossa (kone lajittelee, me siirretään kirjeet laatikkoon ja hihnalle), koodaamassa (tietokoneella kirjoitetaan postinumeroja kirjeistä otettujen kuvien perusteella) ja kaikista eniten on käsinlajittelua eli postinumeroiden kahden ekan numeron perusteella laitetaan postit lokeroihinsa. Töissä saa olla verkkarit ja lenkkarit jalassa (parempi olla vaatteet, jotka saa likaantuakin), kuunnella musiikkia eikä tarvitse asiakaspalveluhymy naamalla työskennellä. Joten aika ihanteellista ainakin miulle, koska kuljen lenkkareissa aina muutenkin enkä ainakaan väsyneenä ole mikään kaikista aurinkoisin ihminen..  Yritän kysellä Itellalta, jos siellä ois osa-aikaisia töitä joulun jälkeenkin, mutta ottaen huomioon, että joka toisella jouluapulaisella on sama ajatus, on hyvin epätodennäköistä että heti niitä töitä sais. Mutta toisaalta, tiedänpähän myös yrittää tuonne viimeistään sit kesätyöhaussa.

Ja tänään oli tosiaan kielioppikoe. No ei harmita yhtään, etten pahemmin lukenut, koska koe oli tosi helppo. Pari kohtaa ärsytti ku metromatkalla tajusin oikeat vastaukset, mutta muuten oli aika läpihuutojuttu. Huvittavaa, että Japani 3-kurssin kokeet on 2-kurssin kokeita huomattavasti helpompia. Seuraavaksi pitää opetella keskustelukurssin ryhmäesityksen oma osuus ulkoa ja kanjeja kerrata ja pikku hiljaa alkais tän vuoden japanit olla pulkassa!

Ennen joulua ois viel 7 työpäivää ja kandin lähdeluettelon (kirjoittaminen ja) lähettäminen proffalle, ja sitten pääsen vihdoin lähtemään lomalle Joensuuhun!

Suuntaa elämälle

Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun elämäni suunta  ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi - lähes -varmistui. Ja siitä varmaan johtuu myös se, että olen tämän kuluneen viikon aikana saanut enemmän aikaan kuin sitä edeltäneen kuukauden aikana yhteensä. Loka-marraskuussa minulla tosiaan motivaatio oli pahasti kateissa enkä oikein mitään saanut aikaiseksi. Mietin jopa puolivakavissani yliopistoilun lopettamista ainakin Helsingin osalta kandin jälkeen, jos vaihtopaikkaa ei irtoa. Oli siis eräänlainen helpotus, että vaihtopäätös tuli, koska se antoi jonkun kiintopisteen tulevaisuuteen eikä tarvitse ny miettiä kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä ensi vuonna voisi tehdä.  (Kyseessä on siis edelleen päätös siitä, että minut valittiin Helsingin yliopiston puolesta hakemaan Wasedan yliopistoon. Käsittelen kuitenkin nyt tullutta päätöstä aivan kuin se olisi jo täysin varmaa. Jos ongelmia tulee ja en pääsekään vaihtoon, voin aina turvautua delete-nappulaan.)

Alun shokista selvittyäni alan oikeasti olla jo tosi innoissani Tokiosta. Rahasta kirjoitan myöhemmin ihan oman päivityksensä (koska se on minulle niin rakas asia), mutta olen nyt kuitenkin asennoitunut niin, että kesätöitä on saatava ja kesän loppuun mennessä ois tarkoitus säästötililtä pari tonnia ylimääräistä löytyä. Ettei ny pelkällä opintolainalla tarttee elää. Joten rahan sijaan on mieltäni vaivannut ajankohtaisemmat asiat. Muun muassa kandin työn deadlinen uhkaavasti lähestyy (vasta maaliskuussa, mutta silti niin lähellä!) ja valitettavsti olen koko aiheen kanssa ollut ihan hakusessa viimeisen kuukauden. Johtuisko sit kaikesta unen puutteesta, mutta onnistuin tämän viikon alussa vihdoin mielessäni hahmottelemaan kandin aiheeni sellaiseksi, että saisin proffalta sille hyväksynnän (hyvä lähtökohta kysymyksenasettelulle, eikö vain). Ja koska tutkimuskysymys on nyt olemassa, seuraavaksi pitää vain alkaa hommiin ja saada työ pois alta. Mutta olen päättänyt omistaa joululoman viimeisen viikon pelkälle kandille, joten toivotaan, että silloin vihdoin saan myös jotain sen eteen tehtyäkin.

Tosiaan sen verran on asiat pyörinyt päässä, että ensimmäistä kertaa vaihtopäätöksen tultua nukuin kunnon yöunet viime yönä ja sekin johtui siitä, että olin perjantai-illalla töissä puol yhteentoista ja lauantaiaamuksi menin taas kymmeneen. Lauantain työvuoroon minua pyydettiin yllättäen perjantain aikana, ja totta kai menin ku kahdeksan tunnin päivästä lauantailisillä tulee kuitenkin se satanen. Joten sen sijaan, että olisin valmistautunut ensi viikon japanin kokeisiin ja ryhmäesitykseen olin lauantain töissä. Ja no tänään? Luin huomiseen kokeeseen (hups, tänpäiväiseen, miten se kello noin paljon on?) kerran kielioppiasiat läpi ja vähän kanjeja piirtelin. Ja no kaksi tuntia kirjoitin pelkästään ryhmäesityksen raporttia, joka meidän kanssa pitää ensi viikolla palauttaa.

Tänään illalla oli kuitenkin hieman tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Kiinalainen kämppikseni W oli  nimittäin kutsunut meille kolme japanilaista kylään (koska jotakuta heistä kiinnosti nähdä hullu suomalainen, joka opiskelee japania) ja söimme illallista yhdessä. Pääsin myös puhumaan japania illan aikana. Kämppisteni takia (J:kin tuli hieman odottamatta takaisin kotiseudultaan) pääkielenä pysyi englanti. Mikä oli toisaalta hyvä minunkin kannalta, koska voisiko sanoa, etten vielä osaa mitenkään luontevasti keskustella japaniksi. Mutta en tuppisuuksikaan jäänyt. Oli hienoa huomata, että osaan ilmaista itseäni japaniksi ja ymmärrän jopa yllättävän paljon mitä ympärilläni puhutaan. Toisaalta etenkin puhekielisyys ja nopea puhe hankaloittivat ymmärtämistä. Japanilaispariskunta puhui ystävällisesti kuitenkin minulle tosi selkeästi, joten heitä ymmärsin aika lailla ja tulimme hyvin juttuun. Kolmas japanilainen jäi hieman etäiseksi. En oikeasti ymmärtänyt hänen japaniaan (toisaalta en ymmärtänyt hänen englantiaansakaan, että silleen)  ja koska en heti ymmärtänyt, jotenkin tuli jo Saksan vaihdon alkuvaiheilta tuttu tunne. Se kun puhekumppanisi pitää sinua hieman vajaana kun et ymmärrä heti. Se ei ole missään nimessä kiva tunne, ja epäilen että Japaniin päästyäni tunne taas tulee ikävänkin tutuksi. Hyvä kai siihen on jo ny valmistautua. Toisaalta se riippuu aina myös puhekumppanista. Jos he ottavat sen asenteen, ettei maksa vaivaa selittää asioita tai puhua selkeämmin, en luultavastikaan koskaan tule heidän kanssaan juttuun (kielimuuriksikin kutsuttu ilmiö...), mutta toisaalta jos ihmiset jättävät kaikista pahimmat puhekielisyydet väliin ja jaksavat hieman pelata aliasta (selittää sanoja kiertäen), niin sitä enemmän myös minä pyrin saamaan itseni ymmärretyksi kyseisellä kielellä ja käymään keskusteluja kyseisten ihmisten kanssa. Aika loogista, ainakin minusta.

Mutta illasta jäi kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin positiivinen kuva. Ottaen huomioon, että voin laskea keskusteluni japanilaisten kanssa  (siis japaniksi, ja opettajia ei lasketa) yhden käden sormilla, uskon että ihan hyvällä pohjalla oon vaihtoon lähdössä. Miulla on jo kielioppi ja sanasto suht hyvin hallussa, käytännön harjoitus vain puuttuu. Joten vaikka kokeisiin luku vähän jäi tänä viikonloppuna, sain silti hieman itsevarmuutta japanin suhteen. Enhän mie kuitenkaan niillä arvosanoilla mitään siellä Japanissa tee.

Nyt nukkumaan, jos vaikka saisin univelkaani pois nukuttua.

Confirmation of Selection!

Perjantai-iltapäivällä vilkaisin facebookiin ja huomasin, että siellä oli jo päivityksia tullut vaihtopaikoista. No, tietenkin menin sitten heti tarkistamaan sähköpostiani. Ja valehtelematta tuijotin siinä sitä sähköpostiviestiä pari minsaa lievästi shokissa. 

Taustatietona haluan siis tähän mainita, että vielä kesällä kun mietin, mihin haen, pallottelin Hokkaidon ja Tokion välillä innostuen vuoroin kummastakin. Päädyin kuitenkin syksyn mittaan siihen lopputulokseen, että tähtään Hokkaidolle (yhtenä syynä se, että Hokkaidon vuokrahintatasolla miulla ois ees mahikset selvitä vaihdosta ottamatta opintolainaa ollenkaan). Useita vaihtoblogeja luettuani aloin yhä enemmän innostua Hokkaidosta. Vaihtohaussa melkein jätin 2. vaihtoehdon jopa pois. Päädyin kuitenkin laittamaan 2. vaihtoehdoksi Wasedan, ihan vain näön vuoksi, koska Wasedaan (eli Tokioon) halajaa moni muukin vaihtoon ja siten sinne on yleensä ollut vaikea päästä, enkä uskonut minulla olevan juuri mitään mahdollisuuksia sinne. Siksi olin henkisesti valmistautunut siihen, että vaihtohakupäätös on joko:

  a) pääsen vaihtoon Hokkaidolle  TAI

  b) en pääse vaihtoon, ja haen taas ensi vuonna Hokkaidolle.

Joten, kun avasin sähköpostini, ja luin seuraavan, en oikeasti tiennyt, miten reagoida. 

"you have been selected to apply to Waseda University - JP TOKIO01. The final approval is always conditional upon the host institution's acceptance. Your stay abroad begins approximately on 01.09.2013 and ends approximately on 31.07.2014."

Ensimmäinen ajatus oli: " Hä? Miten tässä näin pääs käymään?" Jotenkin tää tuli nyt ihan puun takaa. Parin minuutin tuijotuksen jälkeen teksti ei ollut vielä muuttunut mihinkään suuntaan, joten siinä sit heitin hyvästit unelmille Hokkaidosta ja opintolainattomasta elämästä. Onneksi olen nopea sopeutumaan yllättäviin suunnitelmien muutoksiin, ja hetimmiten hyväksyin vaihtopaikan ja aloin pohdiskelemaan, että miten mie tuun rahoittamaan ensi vuoden. Asuntoloiden vuokrat on halvimmillaan jotain 46 000 yeniä (n. 460 euroa), ja näinkin 'halvalla' pääsee vain kahden hengen huoneeseen. Muuten voikin sit joutua asuntolahuoneestaan maksamaan 500-800 euroa, joka on aikasen suolainen hinta ottaen huomioon, että tähän mennessä miun kuukausimenot pysyy alle 600 euron. (Oon siis Tokion elämää ja hintatasoa seuraillut Emman blogista.) Mutta no, miulla on tässä viel 8 kk aikaa säästää..  

Tietty aloin kelaamaan mielessä myös kaikkia niitä hyviä puolia siinä, että pääsen Tokioon vaihtoon, koska haloo, ei sinne kai turhaan niin moni tahdo? Ja siis ei kai siitä ny voi olla pettynyt, että pääsee vuodeksi TOKIOON!!! Ja siis Waseda on yksi maineikkaimmista yksityisistä yliopistoista Japanissa. Valtiolliset yliopistot (joiden parhaimistoon taas Hokkaido ois kuulunut) ovat ainakin eri listauksissa paremmilla sijoilla, mutta koska Wasedaan on vaikea päästä opiskelemaan, on se siis maineeltaan hyvä yliopisto (koska sisäänpääsyn vaikeus näyttää olevan tutkimuksen tasoa tärkeämpää.Tää vaikuttais olevan japanilaisten logiikka...).  Nopeasti netistä vilkaisin myös, että lukukausimaksutkin lähtevät siitä vaivaisesta 5000 eurosta  ja alasta riippuen on mahdollista, että porukkaa pulittaa jopa 10 000 euroa lukukausimaksuja. Joten tää on kyllä aikamoisen ainutlaatuinen tilaisuus päästä opiskelemaan vuodeksi yksityiseen yliopistoon, jonka lukukausimaksujen hinnalla meikäläinen eläis vuoden jos toisenkin. Ja tuleepahan koettua sekin, millaista on asua oikeasti suurkaupungissa (jotain 13 miljoonaa asukasta). Tokiossa myös riittää nähtävää, joten ei tää mikään huono diili ole, vaikka en ensimmäiseen hakukohteeseeni päässykään. Meinaan, jos oisin varoissani, oisin varmaan myös hakenut suoraan 1. vaihtoehtonani Tokioon! Mutta rahatilanteestani viis, tällä mennään, meni syteen tai saveen!

Haluan tosiaan painottaa vielä, että kyseessä ei ole 100 % varma valinta. Olen siis vasta saanut Helsingin yliopistolta luvan hakea Wasedan yliopistoon vaihtoon, mikä tarkoittaa, että minun pitää vielä helmikuussa täytellä lippuja ja lappuja ja toivoa, ettei Wasedan päässä tule mitään ongelmia ja sitten joskus kesällä tulee lopullinen varmistus paikasta. Mutta en ole kuullut, että kellään olisi enää tän alustavan tiedon jälkeen ollut mitään vaikeuksia päästä sinne minne haki, joten on kai se ny ainakin 99 % varmaa.. 

Asiasta toiseen, tänään oli Japanin taitotasokoe, jonka 2-tasolla kävin lottoamassa. Huvittavaa kyllä huomasin, että kanjitietämykseni oli suht. hyvällä tolalla, mutta että muuten sanastossa on paljonkin puutteita. Toisaalta voin olla näköjään ihan tyytyväinen siihen, että ehdin sentään kaikki tekstit hyvin lukemaan, koska kuulemaan mukaan aika ei kaikilla näyttänyt riittävän. Minun ongelmani oli ennemminkin se, että vastausvaihtoehdot muistuttivat yo-kokeiden ihania kompakysymyksiä, mistä syystä päädyin lottoamaan enemmän kuin laki sallii. Ihan hyvillä mielin kuitenkin kokeesta lähdin ja mielenkiinnolla odotan helmi-maaliskuussa tulevia tuloksia. 

Tässä oli siis tämänkertaiset tilannepäivitykset. Blogi saa siis ensi kevään mittaan lisää sisältöä sitä mukaa kun vaihtohaku etenee ja lähdön hetki lähestyy. 

Pitää kyllä viel loppuun sanoa, että tieto vaihtopaikasta myös piristi kummasti mielialaa, joten ehkä tästä pikku hiljaa sais sen kandin ja muut rästihommat pois alta, jotta pääsis kunnolla intoilemaan Japanista!

Pysähdyksissä

Nyt on jääny päivittäminen, kun ei ole mitään ihmeempiä ehtinyt tapahtumaan. Mitä nyt lokakuussa vaihtopapereita pyörittelin ympäriinsä. Helsingin päässä tuo vaihtopaikan hakeminen ei onneks ole niin vaikeaa. Motivaatiokirje, opintosuunnitelma proffan allekirjoituksella ja opintosuoritusote. Lokakuun lopussa palautin paprut sit kv-koordinaattorille. Ny sitten vaan odotellaan joulukuun alkuun, että irtoaako miulle vaihtopaikkaa vai ei.

Yksi syy siihen, miksi en aiemmin oo tänne kirjoitellut, on se, että miulla on ny kuukauden ollu kauhea motivaatiopula. Oikeasti. Aloitin tän syksyn tosi motivoituneena ja lokakuun puoleen väliin tein hirveesti kouluhommia, kävin lenkillä yms. Mutta sitten se motivaatio vaan hävis jonnekin. Siis miun aikataulu kandin suhteen ei oo pitänyt ollenkaan. Onneks mie sentään olin nuo vaihtopaperit keränny ajoissa kasaan, koska kuun lopussa mie vaan halusin päästä niistä eroon. Ja vaikka nytkin tietty oisin ihan innoissani, jos sinne vaihtoon pääsen, nii ei se ny mikään maailmanloppu oo, jos en pääse. On taas nimittäin tullut tunne, ettei japani ehkä ookaan se miun juttu. Siis tykkään kielestä tosi paljon, mutta mihin mie pääsen töihin pelkällä japanin kielen taidolla? Alan siis olla aika täynnä yliopistoilua ja haluaisin vaan töihin ja tehdä jotain, missä tienaiskin. Noh, tääkin on varmaan taas tällainen kausi. Ärsyttää, kun vähän väliä tulee niitä hetkiä, kun epäilee vaan ihan kaikkea ja miettii, että mitäköhän järkeä missään on. Pääsin kuitenkin ny kuukaudeks Itellalle jouluapulaiseks postin lajitteluun, joten jospa sitä sitten innostuis taas opiskelemaankin.

Yksi syy tähän miun motivaationpuutteeseen on luultavastikin se, ettei miulla ole hirveästi mitään sosiaalista elämää tällä hetkellä. Melkein kaikki läheisimmät kaverit on muualla (Joensuussa, Kiinassa, Italiassa...), joten sen sijaan että kävisin missään, mie istun illat skypessä. Toisaalta siitä on tullut sit noidankehä, että silloinkin kun tilaisuus käydä jossain tulis, minua ei enää ees huvita lähteä mihinkään. Ja sit mitä enemmän mie pysyttelen vaan kotona, sitä enemmän mie kaipaan takas Leipzigiin. Oho, tulipas tästä taas tällaista valitusta, pahoittelen.

Mutta huomenna lähden Joensuuhun! Pääsen karjalanpiirakoita paistamaan! Ja lauantain 110 v. juhlissa näkee sit sukulaiset, ja koska pidennän viikonloppua tiistaihin asti, ehdin kavereitakin näkemään. Jee!

Seuraava päivitys tulee sitten, kunhan saan tietää, miten vaihtohaussa käypi.

Kandi, kanjit ja keine Koreanisch

Tarkoituksenahan oli otsikoks pistää iskevästi "Kandi, kanjit ja korea": tämän vuoden ohjelma. No kävin sit viime viikolla ensimmäisellä korea 2:n tunnilla ja tajusin olevani pihalla kuin lumiukko. Vaikka luin edellisinä päivinä koko edellisvuoden kirjan läpi. Päätinpä sitten tänä vuonna korean kurssin väliin jättää, katotaan sit joskus myöhemmin uudestaan miltä vaikuttaa. Elikä tämän vuoden lukkari onkin sit tosi tyhjännäköinen ku siellä vain vakiona kolme japanin tuntia ja sitten prosemma. Tosin tota japania tulee päivittäin luettua useampi tunti oppituntien lisäks, ja kandintutkielmaakin varten oon jo kirjoja lainaillut ja artikkeleita lukenut, että ei tässä laiskottelemaan pääse vaikka yliopistolla ei noita tunteja niin hirveesti ookaan.

Mutta jos kuitenkin kirjoittaisin jonkinlaisessa järjestyksessä viime aikojen kuulumiset. Saksassa suoritetut opintopisteet sain aivan luvattoman helposti hyväksiluetutettua. Ja sain myös sen Afrikanistiikan  sivuainekokonaisuudenkin sieltä, opintorekisteriin se tuli näin: "Ulkomaisessa yliopistossa suoritettu sivuainekokonaisuus: Universität Leipzig Afrikan alueen kielten ja kulttuurien opintoja". Haha, tosin emmie siellä niitä kieliä opiskellu, että tota, ei näköjään nuo hyväksiluennat nii justiinsa oo. Mutta siis ny ois saksan liittyvä byrokratia ohi. Ihan tuossa tänään sit tajusin, että vuosi sitten olinkin just ekan viikon saksassa ollut. Näin se vaan aika menee. Vuoden päästä toivottavasti oisinkin sit Japanissa /Japaniin menossa.

Saksaa oonkin nyt tällä ja viime viikolla päässyt jonkun verran puhumaan. Yliopiston avajaispäivänä minua ja Eeva-Mariaa tuli pari ulkomaalaista suomen kielen opiskelijaa haastattelemaan ja ku sain selville että toinen tytöistä tuli Saksasta, niin valehtelematta heti yhteystietoja siltä kysyin. Tosi epäsuomalaista käytöstä, tutustua ny yliopistolla ventovieraisiin ihmisiin tuosta noin vaan. Ollaan ny Melinan kaa kahesti nähty ja tosi kiva on ollu päästä saksaa puhumaan. Melina siis on ny jouluun asti täällä suomea kansanopistolla opiskelemassa. Ja hän oli vasta pari päivää ollu Suomessa ku sattumalta törmättiin, joten hänkin oli iloinen, että suomalaisiin heti onnistui tutustumaan. Että joskus se kannattaa vaan mennä ja jutella tuntemattomille ihmisille, tiedä vaikka heistäkin sais uusia kavereita. Tosin en tiedä missä määrin tätä kannattaa soveltaa metromatkoilla, meinaan on sen verran epämääräistä porukkaa välillä..

Jooh, taas asiaan. Kaksi ensimmäistä yliopistoviikkoa on mennyt vauhdilla ja työntäyteisesti. Japanin opiskelun lisäksi oon tässä alkanu materiaalia kandia varten kerätä. Nii ja aikaisemmassa postauksessa mainitsemastani aiheesta olikin sit juuri viime vuonna kandi kirjoitettu, joten päätin sit vaihtaa aihetta.  Japanin ja Korean saarikiista (Dokdo/Takeshima) ois siis ny se mistä aattelin kirjoittaa. Tosin mitä enemmän oon artikkeleita asiaan liittyen lukenu, sitä enemmän erilaisia aiheita voisin keksiä. Japanin suhteet naapurimaihinsa ovat todella mielenkiintoiset. Ny pitäis vain jostain lähteä kirjoittaa ja pysyä kanssa aiheessa. Nii ja kandiin liittyen kävin myös ekaa kertaa eduskunnan kirjastossa (joka muuten löytyy sit Postitalon 4. krs:sta), josta kaks kirjaa kävin lainaamassa, ku ei niitä muualta löytynyt. Sieltä löytyis hirveesti mielenkiintoisia kirjoja kansainvälisistä suhteista yms. Tiedänpähän mistä hakea inspiraatiota graduun sit joskus!

Japanin vaihtoon liittyen sit kävin tänään Kansainvälisen vaihdon palveluissa yliopistolla kysymässä juttuja. Lokakuussa siis alka haku, joten oon tässä ihan hyvissä ajoin liikenteessä. Haen siis ensisijaisesti Sapporoon Hokkaidon yliopistolle ja toisena vaihtoehtona Tokioon Wasedan yliopistoon. Jotkut on nauranu sille että Sapporoon haluan ku jos ny suomeen vertais nii se kais ois joku Rovaniemi (jos Hokkaido sit Lappiin verrattavissa).  Kuiteski silleen Japanin mittakaavassa kyse on viel 2 miljoonan hengen kaupungista, että en mie mihinkään pikkukaupunkiin hae, vaikka se kaukana kaikesta tavallaan sit onkin. Mutta siis japaniahan mie sinne opiskelemaan mennä haluan ja kaupunki alkaa lähemmin tarkasteltuna kuulostaa juuri miulle sopivalta. Enemmän asiasta kirjoitan vasta sitten, jos sinne pääsen (ja toivon siis totisesti että pääsisin!!!). Oon ny tosin jutellu miun Japani 3:n kurssitovereiden kanssa, ja tiedän ny ainakin neljä henkeä jotka sinne 1. vaihtoehtoinaan hakee. Ja tarjollahan on vain kaksi paikkaa. Joten katotaan miten käy. Muutenkin oon jo valmiiksi innoissani japanista ku niin moni on sinne ny lähössä tai jo siellä ja oon heidän blogejaan lukenu. Pitää ny vaan toivoa parasta..

Oppituntien ja rahavarojen vähyydesta johtuen etsin tässä myös aktiivisesti osa-aikaista työtä. Yhessä työhaastattelussakin tuli käytyä mutta ei sieltä paikkaa irronnu. Stockan paikasta tuli myös kieltävä vastaus just tänään. Katotaan ny jos pääsis ees työhaastatteluun Lidliin tai K-marketiin. Jos ei muuta niin ainakin miun työhakemus parantuu joka kerta ku uuteen paikkaan haen, joten kaippa tässä kesään mennessä jonnekin töihin pääsis. Oisko kellään töitä tarjota kielitaitoiselle ja ahkeralle opiskelijalle??

Joo, ei miulla muuta tällä kertaa.

Bis nächstes Mal!

Ja elämä jatkuu

 Helsinki, Kontula, 10.55. 

Lilli 18 v.

Olen nyt ollut tasan neljä viikkoa Suomessa. Aivan älyttömän nopeasti olen sopeutunut takaisin Suomeen. Joensuussa kävin tässä pari viikkoa oleilemassa ja siellä tuntui kuin Saksasta olisi jo ikuisuus. Ihan kuin en poissa ois ollutkaan. Helsingissä sit on enemmän muutokset huomannu, erityisesti nyt kun asun ihan uusilla kulmilla. Ekat kaks viikkoa olin jatkuvasti yllättynyt siitä että ihmiset kaduilla puhuivatkin suomea. Vielä toissapäivänäkin illalla väsyneenä ku näin ensimmäistä kertaa toisen kämppiksistäni miulta meni hetki miettiessä että millä kielellä miun pitäis hälle puhua. Ja siis hän on suomalainen! Toinen kämppis onkin sit kiinalainen, joten olen kivasti pakotettu käyttämään ruostunutta englantiani. Vähänkö noloa ku heti jos en enää aattele mitä sanon puhunkin saksaa englannin sijaan.. Ainakin voi sanoa, että saksa on sit hyvin vaihdossa jääny päähän?

                   

Kontaktia Leipzigissa tutustumiini ystäviin olen ylläpitänyt facebookin välityksellä. Oikeasti, en osaa enää kuvitellä elämää ilman facebookia! Valitettavasti olen kuitenkin huomannut trendin, että sitä kirjoittelee ihmisille harvemmin ja harvemmin, ku tulee oma elämä tielle. No, eilen kuitenkin skypetin Rossellan kaa pitkästä aikaa. Ja kyll huomas kuukauden poissaolon Saksasta. Oli nimittäin jo hakemista joidenkin sanojen kohdalla. Pitäis varmaan jotain saksankielisiä kirjoja yrittää lukea jossain välissä. 

Mökiltä

         

Harmillista kyllä jotenkin tuntuu että itekin on palannut ihan samoihin kaavoihin kuin ennen vaihtoa. Eiks mikään  oo muuttunu? Ainoa muutos (minkä myös päälle päin huomaa) on että vihdoin raaskin leikata miun pitkät hiukset alaselkään ylettyvistä olkapäämittaisiksi. Edistystä kait sekin. Tääkin muutos tuli entisten kämppisten innoittamana. Kukaan ei nimittäin meinannu uskoa, että oikeasti tekisin sen. Ja no kaipaan ny sentään jotain vaihtelua. Ehkäpä sitä sit huomaa kohan ens viikolla luennot alkaa, että oisko mitään 'henkistä' kasvamista tapahtunut. Nimim. jännityksellä japanin tunteja odottaen.

                    

Ehkäpä syy siihen että Saksa tuntuu olevan niin kaukana takanapäin on siinä että eessä siintää jo niin paljon kaikkea. Japani 3 ja kandintutkielman teko muun muassa. Nyt syksyllä aattelin panostaa opiskeluun täysillä. Japaniin siks, että olen nyt syksyn aikana sinne vaihtoon hakemassa ja joulukuussa aion mennä JLPT 2-tason kokeeseen (Japanese Language Proficiency Test= japanin taitotasotesti. 5 on helpoin taso, 1 vaikein). Toissavuonna suoritin 4-tason, ja aattelin tänä vuonna yrittää parhaani mukaan 2-tason läpi saada, koska se auttaisi varmasti myös vaihtoon hakemisessa. Kandintutkielman haluaisin nopeasti pois tieltä ihan vain siksi ettei se jäisi roikkumaan. Siks päätinkin jo ny että uhraan syyslomani kandille. Ja joo voi kuulostaa ehkä utopistiselta kirjoittaa kandi loppuun jouluun mennessä, mutta mie oon jo hajulla siitä mistä kirjotan: Japanin ODA (official development aid = virallinen kehitysapu). Ny pitäis vain materiaalia alkaa lukea ja tarkentaa aihealue järkeväksi. Ja joo en tiedä miks, mutta  aihe vaikuttaa miusta tosi kiinnostavalta. Toivotaan että motivaatio pysyy korkealla syksyn ajan eikä käy niin, että huhtikuussa saan vielä tuskailla kandin parissa.

                    

Ennen kuin ihan kaikesta tulevasta innostun, pitäisi vielä Saksan vaihtoon liittyvä byrokratia loppuun asti hoitaa. Eli hyväksiluetuttaa Saksassa suoritetut kurssit. Asiaa on hieman vaikeuttanut se, että en ole vielä saanut Transcript of Recordsia. Sen pitäisi tulla tällä viikolla. Ja sit pitäis tietää että minne miun pitää mennä, että saan mitäkin kursseja hyväksiluettua. Ensimmäinen etappi on siis humanistisen tiedekunnan kanslia. Hoffentlich kaikki menee hyvin, ja saan kurssit nopeasti näkyviin, ettei Kela tuu valittamaan miks miulla ei oo tarpeeks opintopisteitä viime vuodelta.

                 

Alunperin aattelin pitää blogini puhtaasti matka/vaihtoblogina, mutta uskoisin että tän vuoden aikana tänne kertyy myös paljon vaihtohakuun kuulumatonta muuten vaan opiskeluun ja elämään liittyvää asiaa. Ja uusista matkoista en luultavastikaan tänä vuonna pääse kirjoittelemaan ku raha on tiukassa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka innostuis opintolainan ottaa ja jonnekin lähtee. Kerranhan me vaan eletään.

Viimeiset päivät Leipzigissa

Plagwitz

Saksa, Berliini-Tegelin lentokenttä, 13:03. Viiden tunnin päästä takas Suomessa. Suunnilleen 324 päivää sitä tulikin jo oltua muilla mailla.                                    

              

Viimeinen viikko oli pitkä ja lyhyt, hauska ja surullinen, stressaava ja stressitön. Leipzigin viimeiset päivät alkoivat oikeastaan puolitoista viikkoa sitten. Viimeiset luennot ohi. Tiistaina yllätettiin ukrainalainen Olga hänen 20 vuotissyntymäpäivänään. Siitä tiistaista lähtien joka päivä on tullut tehtyä paljon yhdessä muiden kanssa. Perjantaina Nicoleta ja Maria pitivät läksiäiset ja illan lopuksi mentiin 'rantaklubi' La Playaan. Oli hauskaa, vaikkakin hiekkaista. Lauantaina käytiin Bayrischer Bahnhofilla yksillä. Sunnuntaina Nicoletan ja Prin kaa käytiin Plagwitziin (kaupunginosa) tutustumassa ja illalla oli sit Olgan itse järjestämät synttärit. Maanantaina miulla oli vielä venäjän koe, meni mielestäni hyvin, harmi että tuloksia pitää pari viikkoa odotella. Keskiviikkona meidän belgialaiset kämppikset muuttivat pois.

Olgan synttäri        

             

Tiistaina vietin illan saksalaisen Alisan kanssa, käytiin Stasi-museossa, tehtiin vohveleita ja katsottiin japanilainen elokuva Ikigami. Keskiviikkona mentiin sit porukalla Kulkwitzer-järvelle. Oli tosi lämmin päivä, joten ihana päästä uimaan. Saimme rannalla päästyämme sitten todeta, että kyseinen ranta oli FKK- ranta (Frei Körper Kultur), eli toisin sanoen rannalla oli paljon ihmisiä ilman rihman kiertämää. Saksalaisilta sain sit kuulla, että nudistirannat oli itä-Saksassa tyypillisiä. Jaah, no onpahan tääkin ny nähty... Nii, ja keskiviikkona käytiin illlalla myös viimeistä kertaa yhdessä Moritzbasteilla, klubilla. Vaihtareita kokoontuikin sit ihan reilusti, joten ei ees haitannu, että siellä yleensä niin huonoa musiikkia soitetaan.

Nicoleta!

             

Torstaina oli Nicoletan viimeinen ilta Leipzigissä. Käytiin piknikillä Friedensparkissa, meidän lähipuistossa. Valitettavasti Nicoleta ei sit päässy perjantaina miun synttäri/läksiäispiknikille Friedensparkiin. Piknikki oli onnistunut, paljon ihmisiä (koska se oli samalla myös Prin läksiäiset). Pelattiin frisbeetä, grillattiin, juteltiin ja otettiin hassuja kuvia. Osalle porukasta sanoin jo heipat viimeistä kertaa. Lahjojakin sain. Pri oli tehnyt tosi hienon kuva-albumin miun vuodesta Leipzigissa. Ai nii, torstai-iltana Juliana ja Pri kielsivät minua menemästä keittöön ja perjantaiaamuna sit paljastui, että he olivat tehneet mustikkakakun miulle, nam! Nii, Alisalta ja Ulrikelta (japaninkurssilaiset) mie sain lahjaksi saksi-saksa sanakirjan, das Leben der Anderen elokuvan ja yhen japaninkielisen mangan.

Yllätys

Synttäripiknikki!

 Lauantaina olikin sit jo mieli aika maassa. Pakkailua ja siivousta. Illalla vielä norjalaisen Fritzin läksiäisiin. Taas grillattiin, tällä kertaa tosin sisäpihalla. Istumatilaa riitti kaikille ja parhaimmillaan oltiin lähemmäs kolkyt henkeä. Sunnuntai olikin sit jo tosi haikea päivä. Käytiin aamupäivästä vielä yliopiston kirjastossa tulostelemassa Prin juna- ja lentolippuja. Sitten puol kahen aikaan kokoonnuttiin Kartoffelhaus nimiseen ravintolaan viimeiselle yhteiselle lounaalle. Ravintolassa viihdyttiin sit toista tuntia. Kotimatkakin kesti, ku vähän joka nurkalla pysähdyttiin yhteiskuvia ottamaan. Kotia päästyä brasilialaiset Theo ja Luisa kävivät tyhjentämässä meidän keittiön ylimääräisistä astioista ja tavaroista. Päivän mittaan kaikille tuli sanottua hyvästit sitä mukaan kun porukka eri suuntiin lähti. Kaikista vaikeinta miulle oli saattaa Pri asemalle. Kuitenkin 5 kuukautta yhessä ollaan asuttu ja hauskaa pidetty. Jotenkin vaikea kuvitella, että ny ei yhtään tiedä milloin seuraavan kerran nähään. Pakko säästää rahaa, että pääsisin Brasiliassa käymään..  

Porukka vakavana viimeisenä päivänä

Tschüssi Leipzig!

Sunnuntai-iltana ku kotia palasin huvitti vähän huomata, että miun pyörä on varastettu. Kuitenkin oisin juuri ollu miun avainta lukkoon jättämässä, jotta joku voi pyörän ottaa jos kelpaa. No näköjään kelpas, haha. Tänään aamulla oli sit itse aika lähteä. Hausmeister kävi meidän typötyhjän asunnon tsekkaamassa ja mie raahauduin matkalaukkuineni asemalle. Amy ehti vielä asemalle tulla ja sanottiin heipat. Ny on myös syy vihdoin joskus Englantiin matkustaa. Junamatka Berliiniin oli aika haikea. Aattelin sitä, miten Leipzigissa 11 kuukautta tullut vietettyä. Siihen mahtuu vaikka mitä. Luultavasti olen muuttunut jonkun verran ihmisenä, katson elämää hieman eri tavalla kuin ennen. Juuri nyt on outoa ajatella että kohta olen Suomessa. Olen iloinen Suomeen paluusta, mutta päällimmäisenä tällä hetkellä on mielessä, että en haluaisi erota kaikista kavereista, joita täällä olen saanut. Jään kaipaamaan myös saksan kieltä. Nyt lentokentälläkin ympäriltä olen kuullut jo jonkun verran suomea puhuttavan. Outoa. Varmaan yritän vielä seuraavat pari viikkoa saksaks kaikille puhua.

Suomi, Espoo, 22:02.

No ny sitä ollaan takaisin Suomessa, Espoossa siskon luona. Oikeastaan ei tässä vielä mitään pahempaa kotiinpaluushokkia ole tullut. Ehkä se huomenna sit iskee tajuntaan kun herää taas täällä. Ny on vain sellainen fiilis, että oho takas Suomessa. Ensimmäiseks tietenkin ruisleipää oli pakko saada!  Mutta joo, tässä se miun vaihto sit oli. Vaihdon jälkeisistä tunnelmista tänne vielä luultavastikin tulen kirjoittelemaan.

Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti ! Vuoteni Saksassa oli aivan huippu,  ja merkittävässää osassa olivat muut vaihtarit! Eniten tulee kyllä Pritä ikävä.. 

Lähdön hetki lähestyy

Oon tässä ny viikon sisään hoidellut byrokratioita pois alta, mistä aiemmin jo puhuinkin. Deutsche Bankissa kävin tilin viikko sitten sulkemassa. Leipzigilainenkaan en enää ole. Eilen sain suoritustodistukset melkein kaikista kesälukukauden kursseista, joten erasmuskoordinaattorin luona kävin tänään aamusella, ja kirjoitimme Transcript of Recordsin lähes valmiiksi. Tosin puuttumaan tietty jäi venäjän suoritus, koska koekin siitä vasta maanantaina. Toivon mukaan mie saan postissa sit tuon transcript of recordsin joskus elokuun puolivälissä...  Haha, pakko tännekin kyll kirjoittaa, mitä mie siis vuoden aikana suorittanut, nimittäin miulla näyttäis olevan suuria vaikeuksia keskittyä opinnoissani vain yhteen maanosaan.

           Afrikanistiikka 25 opintopistettä

           Japani  20 opintopistettä

           Venäjä  10 opintopistettä

           Saksa  6 opintopistettä

Vuoden aikanahan pitäisi siis 60 opintopistettä suorittaa, ja miulle tulee yht. 61 opintopistettä. Tosin Japanin pisteitä en Suomessa hyväksiluettua saa, joten saldoksi jää 41 opintopistettä, joka just riittää Kelalle, ettei opintotukea takaisin tarvitse maksaa. Oon ihan tyytyväinen tähän, ja toivon että Suomessa ei tuu hyväksilukemisissa mitään ongelmia.

Augustusplatz

 Viime viikolla tärkeimmät kokeet oli ohi (elikä japani), joten viikonloppu oli täysin vapaa. Tietenkin ne lämpimät kelit, jotka piinas meitä silloin ku piti opiskella, ovat ny kaikonneet ja täällä viikon vettä satanu. Hienoa, ku vihdoinkin ois aikaa nauttia säästä, mennä rannalle etc.. No Julianan (brasiliasta)  luona käytiin lauantaina couscousia syömässä. Sitä ennen Priscilan kanssa optikolla käytiin. Perjantaina onnistuin nimittäin silmälasini hajottamaan. Oikeasti yritin vain lasit puhdistaa puhdistusliinalla, ja toinen sanka irtos. Hö. No eiku optikolle. Näkötestin tuloksena oli, etten välttämättä uusia linssejä tarttee, koska vain vasemman silmän näkö hieman huonontunu. Joten uudet sangat, joista sainkin maksaa sit 90 euroa. Mutta hyvä puoli siinä, etten kokonaan uusia laseja tarvitse on se, että sain lasit jo maanantaina takas.  Sunnuntaina käytiin Priscilan kanssa kävelemässä. Mentiin ratikalla Südfriedhofille, eli hautausmaalle, jossa eka kierreltiin. Joo, oon ehkä outo, mutta miusta tuolla hautausmaalla on ihan mukava käyskennellä. Sieltä sit käveltiin Lössnig-puistoon jossa tykkään lenkkeilemässä käydä. Pri otti paljon kuvia, ku sillä on uus kamera. Tykkään kyseisestä puistosta paljon, koska se on siellä on peltoja ja metsää, jota ei noista kaupungin puistoista löydy.

Lenkkeilymaastoa

Japanin tunnilta porukka joiden kanssa eniten tekemisissä olin

Eilen oli viimeinen japanin tuntini Leipzigissa. Saatiin kokeet takaisin ja olin yllättynyt, miten hyvin se miunki osalta oli mennyt. 86 % sain (60 % pitää saada, että läpi menee). Toinen asia, mistä tunnilla yllätyin, oli se, että sain läksiäislahjan kaikilta. Yliopiston t-paidan ja Leipzig magneetin! Vähän hienoa, ny ei ite tarttee noita ostaa. Joo, viimeinen japanintunti oli jotenkin haikea. Kuitenkin vuos ollaan yhessä opiskeltu ja kerran viikossa kuvan porukan kaa yliopistonruokalassa syömässä käyty. En mie kenenkään kaa sydänystäviä oo, mutta tiedän että jos pitempään viipyisin, niin varmasti hyviä ystäviä muutamista saisin. Saksalaiset on vaan niin hitaita lämpenemään. Alisan kanssa aion kyllä jatkossakin kirjoitella. Pari muutakin kurssikaveria miulla facebookissa on, mutta heidän kanssaan ei varmaan niin aktiivisesti kirjoiteltua tuu. Etenkin ku kaks vielä Japaniin vaihtoon lähössä. Mutta ehkä Japani just tarjoaa hyviä puheenaiheita. Ny tunnen ainakin enemmän ihmisiä, joilta kysellä japaniin liittyviä juttuja.

!3 päivää jäljellä Suomeen paluuseen. Mitä lähemmäks lähdön hetki tulee sitä enemmän mie sitä ootan. Ostin jo junaliput joensuuhun. Kaks viikkoa ois tarkoitus heti elokuun alusta siellä lomailla. Mutta joo, eka ois vielä vajaa kaks viikkoa Leipzigissa. Ny perjantaina on Nicoletan ja Marian (Espanjasta) läksiäiset. Muuta ohjelmaa ei vielä viikonlopuks ookaan. Kait pitäis vihdoin tavaraa paketilla Suomeen lähettää. Ai nii, ja siihen venäjään kokeeseen lukea.

Japania Leipzigissa, osa 2

Keskiviikkona oli sit kesälukukauden japanin koe. Voisko sanoa, että loppua kohden tahti tunneilla kiihtyi ja itse kullekin tuli vaikeuksia pysyä tahdissa mukana. Uuden kirjan myötä tunneilla pääasiassa keskityttiin tekstien lukemiseen ja kääntämiseen. Eihän siinä mitään, kyll mie ne kanjit passiivisesti ihan hyvin oon opetellut ja tekstit ymmärrän, mutta... Kirjan ensimmäisten kappaleiden aiheena on olleet mm. Ainut, -95 vuoden maanjäristys ja metrohyökkäys, väestön ikääntyminen ja niin edelleen. Paljon uusia sanoja ja tosi pitkiä lauseita. Eihän siinä muuta, mutta ku ne pitäis vielä saksantaakin osata. Voisko sanoa, että tää kertoo ehkä miun saksan ja japanin taidosta eniten että olen tässä kääntämisessä jopa onnistunutkin (tosin vaihtelevalla menestyksellä). Ottaen huomioon että molemmissa kielissä on ihan erilaiset lauserakenteet (jotka vielä suomen kielestä eroavat) pidän tätä jo ihan hyvänä saavutuksena.

                 

Keskiviikon koekin oli lyhyen kuuntelu, kanji ja kielioppiosuuden jälkeen pääasiallisesti kääntämistä. Ilman minkäänlaisia sanakirjoja (en siis ees suomi-saksa sanakirjaa käyttänyt). Japanista saksaan kääntäminen oli huomattavasti helpompaa. Saksasta japaniin kääntämistä haittasi paljon se, että kokeessa esiintyi paljon sanoja, joita meidän ei olevinaan tarvinnut aktiivisesti osata. Mm. ensimmäinen käännöslause kuului saksaksi jotakuin näin: "Myös afrikkalaisten kehitysmaiden paikallisten pienten ja keskisuurtenyritysten tekninen Knowhow (sic) ja kilpailukyky kasvaa." Haha, tän ku näin kokeessa meinasin ruveta nauramaan. Ensinnäkin lause oli saksaks, joten mitä helevattia tuo knowhow siellä tekee.. ja mikähän sen japanilainen vastine on? Huomaa kyllä että Sakai-sensei nuo saksannokset tuonne vääntäny (Sakai-sensei on kait ihan hyvä opettaja, mutta pitää sanoa, että saksan kanssa sillä on edelleen vaikeuksia, meinaa tunneilla on muillakin välillä vaikeuksia ymmärtää mitä hän milloinkin tarkoittaa..). Joo, en siis tienny mitä kehitysmaat japaniksi on ja muitakin kohtia kokeessa hämäräksi jäi. Kokeen jälkeen käytiin jäätelöllä parin muun ryhmäläisen kaa, ja kyllä ne miun saksalaiset kurssikaveritkin ihan yhtä vaikeana koetta pitivät. Tavallaan ny ihan mielenkiinnolla kokeen tulosta odotan. Toisaalta varmaankin ainakin Frau Kluge tarkastaa miun koeosuuden höllemmin (koska no joo ehkä miulla tulee keskimääräistä enemmän kielioppivirheitä saksannoksiin). Mutta toisaalta, sain vastattua lähes joka kohtaan ja ainakin sinnepäin, joten ihan positiivisella mielellä oon tuosta kokeesta ja koko kurssista. Hei, harvempi voi sentään sanoa, opiskelleensa vuoden japania saksaks! Ja suht erfolgreich noch kaupanpäälle.

                   

Muutakin Japaniin liittyvää on ny viime viikkoina ehtinyt tekemään. Pari viikkoa sitten Priscilan, Nicoletan ja Marian kanssa käytiin sushia syömässä. Elämäni ensimmäiset sushit! (Tiedän aika myöhään, ottaen huomioon että jo kolme vuotta kieltä opiskellu). Jostain syystä olin tähän mennessä suht epäilevästi sushiin suhtautunut (tutut väittävät nirsoksi....), mutta olihan se ihan syötävää! Ehkä mie japanistakin tulen selviämään, vaikka merenelävistä en niin innostukaan. Toinen japanilaiseen kulttuuriin liittyvä juttu: Rakugo! Viime viikolla vierailevana tähtenä yliopistolla oli  三遊亭竜楽 (Sanyûtei Ryûraku), joka hieman selitti rakugosta ja sit esitti kolme lyhyttä pätkää. Kaks noista saksaks (hän oli ne saksaks ulkoa opetellut, koska siis toista kertaa koskaan Saksassa käymässä) ja yhen japaniks, ja olin ihan iloinen, että japaninkielisenkin osuuden ymmärsin hyvin (ehkä jopa paremmin kuin saksan vahvalla aksentilla...). Hän siis yksinään esitti pieniä hauskoja tarinoita, vähän niinku stand-up komiikan ja teatterin sekoitus. Oli ihan hauskaa, ja mielellään haluan myös Japanissa rakugoa katsomassa käydä (koska ny tuo saksa hieman häiritsi). Ai nii, varmaan kaikki Leipzigin japanilaiset olivat sit koolla kyseistä esitystä katsomassa, nimittäin katsojista ainakin puolet oli japanilaisia. Yleensä täällä ei heihin pahemmin onnistu törmäämään.

                   

Nyt alkaa saksan kieli olla jo hallussa nii eiköhän tästä oo jo aika tarttua seuravaan haasteeseen.  Nimittäin seuraavana toivelistalla ois vaihtovuosi Japanissa. Oon nyt vaihtoblogeja Japanista lueskellu ja haluan yhä enemmän vaihtoon lähteä kandin jälkeen (vaikka en ees täältä ole vielä kotia ehtiny..). Syksyllä on siis eessä vaihtohaku ja oon jo aika varma, että ykkösvaihtoehdoksi laitan Wasedan yliopiston Tokiosta ja toiseks vaihtoehdoksi Hokkaidon yliopiston Sapporosta. Olen blogeja juuri Tokiosta lukenut, joten sinne enemmän tekisi mieli. Mutta jos ei Tokio tärppää nii ei Sapporokaan mikään huono vaihtoehto ole, etenkään kukkaron kannalta. Tokiossa ku hinnat on pilvissä. Pääasia ois että jompaan kumpaan pääsisin. Mikä ei mitenkään varmaa ole, ottaen huomioon kuinka paljon juuri ny japanin opiskelijoita Helsingin yliopistolla on. Enkä tiedä missä määrin tää miun vaihto Saksassa huonontaa mahdollisuuksia. No syksyllähän sen näkee. 

           

Japanin opiskelu on paljon hauskempaa elektronisen sanakirjan kanssa!

Sitä sun tätä

Lähdön hetki lähestyy, ja ny ois aika alkaa hoidella lähtöbyrokratioita. Sitä ennen kertaan kuitenkin viime aikojen tapahtumia. Kesäkuussa pari viikonloppua kului pääasiallisesti afrikanistiikan Hausarbeitin parissa, mutta ny se on jo valmis ja jo proffalla (Prof. Jones!)  tarkistettavana, jee, toivottavasti läpi menee. En aivan täysillä tutkielmaan kuitenkaan panostanut, mutta emmie sitä kyll ihan hutasemallakaan tehny. No aika näyttää. Oli muuten hauska viime luennolla professorilta kuulla, että meillä on sit ens viikolla koe! Ja no siis en tienny ollenkaan asiasta, ku en kokeeseen tieteenkään ole millään tavalla valmistautunut. No on miulla ny viikonloppu aikaa. Tosin ens viikolla on myös japanin koe, johon pitäisi kanssa lukea, koska ny uuden kirjan myötä teemat ovat huomattavasti vaikeutuneet, enkä tiedä miten koe tulee menemään kun välillä en ymmärrä saksankielisiäkään termejä mitä japaniks sit pitäis kääntää..

              

Ny pitää taas säästä valittaa. Lämpöä riittää, tälläkin hetkellä jotain +30 astetta ja hirveän nihkeää. Ukkosta ilmassa siis. Ja näitä hellepäiviä on riittänyt. Ei kaikista miellyttävintä, kun luennoilla joutuu istumaan.. Ja no sit ku ois vapaata nii totta kai vettä sataa. Haha. On sit lenkkeilly pariks viikkoa jääny, ku ei säiden puolesta oo huvittanut lähteä. Tosin on miun alkukesän lenkkeilystä (ja nutellan ja karkkien vähentämisestä) jotain hyötyäkin ollut. Kävin nimittäin kämppiksen (Deborah) vaa'alla toissapäivänä. Maaliskuussa vaa'alla käydessä ilokseni sain huomata että olin vaihtokuukausien verran myös kiloja lisää saanut (+7kg). Onneks ny kesälukukaudella onnistuin trendin kääntämään, ja kuukautta kohti on kilo lähtenyt ( yht. - 4 kg). Ei paha jos vaihdon saldoks jää + 3 kg. Priscila kävi kanssa vaa'alla miun jälkeen, ja hänellä 5 kuukauden aikana painoa oli lisää tullut 9 kg. Oho, niin voi käydä ku Saksaan tulee. Herkuttelu on ihan liian halpaa..

               

Suomeen liittyen on taas yks huolenaihe vähemmän, nimittäin sain HOAS:lta asunnon. Elokuusta lähtien pääsen sit näkemään miltä Helsinki näyttää Kontulasta päin katsottuna. No tuleepahan vihdoin metrokin tutuks, ku tähän mennessä ei oo pahemmin ollut tarvetta. Ja hyvällä tuurilla (jos siis vaihtohaku Japaniin onnistuu tänä syksynä) ei miun Kontulassa vuotta pidempään majailla tarvitse. Ai nii, oon kans jo ens vuodelle kursseja katellu, näillä näkymin ens vuoden ohjelmassa ois Japani 3, Korea 2 ja kandi. Sivuaineethan miulla on yhtä maailmanpolitiikan tenttiä lukuunottamatta kasassa. Ootan siis ihan mielenkiinnolla syksyä ja yliopistoilun alkua Suomessa, ja sitä ennen tietty elokuun loma-aikaa, jolloin Joensuussa ois tarkoitus kanssa aikaa viettää.

               

Toisaalta tulee miulle välillä tosi haikea olo, kun ajattelen että enää kolme viikkoa täällä jäljellä. Koska melkein kaikki kaverini ovat vaihtareita, ei Leipzigiin itsessään hirveästi jää tuttuja. Oikeastaan vain  japanin kurssilaiset, erityisesti Alisa, jonka vieressä oon ny kaks lukukautta aina tunnilla istunut, ja sit Julia, jonka kanssa tandemkielivaihtoa ollaan tehty. Viime viikonloppuna kävin juuri Julian synttäreillä. Oli ihan hauskaa, ku ensimmäistä kertaa ei ollut kyseessä mitkään vaihtaribileet. Tosin pari Julian kavereista (baijerista kotoisin..) puhuivat niin epäselvästi saksaa, että miulla oli kielen kanssa vaikeuksia..

               

Ny tulee oikeasti hypittyä asiasta toiseen, mutta jotenkin ei ajatukset meinaa millään koossa pysyä. Siis lähtöbyrokratioihin liittyen vielä. Vuokrasopimuksen aion huomenna purkamassa käydä. Myöhemmin jossain välissä pitäis kirjastolta, kaupungilta ja yliopistolta ilmoittautua pois. Opintosuoritustodistuksien perään oon jo kysellyt valmiiks, tosin venäjän opettaja sanoi, ettei ehi ajoissa sitä miulle toimittamaan (koe on 23.7. eli viikko ennen miun lähtöä), joten erasmuskoordinaattorini pitää Transcript of Records (jota tartteen että suomessa saan suoritukset hyväksiluettua) miulle Suomeen lähettää..  Kokeet pitäis alta pois saada, jotta ehtis vielä viime hetkistä nauttimaan.. Ai nii, sanon ny jo tässä, että mitään suklaata ihmeellisempää on turha tuliaisiks olettaa, joudun nimittäin kaks pakettia Suomen lähettää, että saan ees osan täältä kertyneistä tavaroista kotia. Jooh, mie kirjoittelen enemmän, kohan onnistun kerrallaan yhteen aiheeseen keskittymään..

Abenteuer in München

BMW Maailma

 Joulukuussa kirjoitin Prahan vierailusta, joka ei WILMA:n seurassa ollut niin onnistunut. Nyt juhannuksena tein sit uudestaan viikonloppureissun WILMA:n seurassa, Müncheniin. Ja tällä kertaa reissu oli ihan huippu! Tosin WILMa-järjestöstä voisin edelleenkin valittaa vaikka kuinka: odottelua, myöhästelyä, epäorganisoitua toimintaa. Mutta keskityään mieluummin reissun hyviin puoliin. Ensinnäkin siis Müncheniiin matkattiin perjantaina bussilla, ja matkalle kestoa tuli vajaat 6 tuntia. Ensimmäisenä käytiin BMW Maailmaan tutustumassa, henkilökohtaisesti autot ei minua kiinnosta, mutta olihan se ihan kiva käydä katsomassa, missä rikkaat autojaan valitsee. Nii, voinkinsiis tässä mainita, että Münchenon yksi Saksan kalleimmista (kallein?) kaupunki. Käytiin myös viereisessä Olympiapuistossa kävelemässä. Oli hyvä sää (kuten koko reissun ajan) ja paljon porukkaa, mutta ei niinkään nähtävää. Tosin löydettiin Münchenin verilöylyn (1972 olympialaiset) muistomerkki.

Hofbräuhaus München

                

Olympiapuiston jälkeen päästiin vihdoin hostellille kirjautumaan. A&O Hostelli muistutti kylläkin enemmän hotellia, meillä oli oma neljän hengen huone kylppärillä, parvekkeella ja minitelkalla! Illalla vielä lähdettiin yhdessä syömään Hofbräuhausiin, joka on kuuluisa 'olutpalatsi' (Bierpalast), jolla on historiaakin yli 400 vuotta. Todella tunnelmallinen paikka ku työntekijät oli kaikki pukeutuneet teeman mukaisesti. Salissa, jossa syötiin, oli myös kuvassa näkyvä läva, jossa tyypit heilu puvuissaan ja soittivat musiikkia. Oli ihan näkemisen arvoinen paikka, vaikkakin kallis.

                   

Lauantaina aamupäivän ohjelmassa oli kaupunkikierros WILMA:n johdolla. Oikeastaan mitään ei kunnolla nähty, ku vähän väliä piti odottaa hitaita kävelijöitä yms. Ruokatauon tullessa meidän porukka (mie, brassit, ja kaks Espanjasta) erottiin muusta porukasta (meitä oli taas yhteensä jotain nelkyt henkeä). Seuraamme nimittäin liittyi Benjamin, johon tutustuin neljä vuotta sitten ollessani Berliinissä kesävaihdossa. Benjamin opiskeli samalla luokalla kuin miun isäntäperheen tyttö, meillä oli japani yhteinen mielenkiinnon aihe, ja ollaan sit siitä lähtien kirjoiteltu säännöllisen epäsäännöllisesti. Niin, ja siis hän opiskelee ny Münchenissä, insinööriks, kuten kaikki muutkin saksalaiset..  Also, Benjamin siis näytti meidän pikkuporukalle keskustasta paikkoja ja sitten Englantilaisessa puutarhassa Biergartenissa käytiin istumassa, Priscila ja Julia ottivat sieltä sit mukaansa sellaiset yhen litran olutkolpakot (kyseiselle matkamuistolle kertyi sit hintaa 1 euron pantti). Siitä sit takas hostellilla.            

Rathaus

                    

Illalla porukkaa kokoontui sit meidän hostellihuoneeseen jalkapalloa katsomaan. Benjamin tuli kans ja toi Gillian-nimisen kaverinsa, joka sattumoisin oli Leipzigista kotoisin. Oli ihan hauskaa että vaihtariporukkaan saatiin vierailevia saksalaisiakin. Nii, siis jalkapalloa yritettiin katsoa hostellihuoneen minitelkasta, josta hyvä ku maalilukema erottui. No, ei se jalkapallo edelleenkään minua kiinnosta, joten ihan sama. Pelin jälkeen olikin sit aika lähteä ulos. WILMA oli jo ennalta 'määränny' klubin, jonne kaikkien tarkoitus olisi mennä. Tosin kaikki muut oli sinne menny jo aikaisemmin, ja myö saatiin omin nokkinemme tiemme sinne löytää. Jostain syystä sit klubi sijaitsi toisella puolella keskustaa hostellista katottuna, joten mentiin lähijunalla. Klubi olikin sit ihan iloinen yllätys, koska 5 euron pääsymaksulla pääs viiteen eri klubiin. Ja juomien hinnatkaan eivät päätä huimanneet, vaikka Münchenin kalleudella peloiteltiinkin. Ilta/yö sujuikin siinä sit rattoisasti. Pikku hiljaa porukka alkoi takas hostellille liukenemaan, mutta Amy (interrail-matkatoverini) ei millään halunnut lähteä, joten jäin sit hänen kanssaan kun kaikki muut meidän porukasta oli lähtenyt. Benjamin oli viimeisin, joka lähti ennen meitä, ja hän sit myöhemmin sanoi, että lähti kotia siinä kolmen aikoihin. Ihan mielenkiintoista sinänsä, ku myö Amyn kanssa oltiin takaisin hostellilla kuudelta. Ei myö siis klubilla niin pitkään jaksettu olla, kotimatka vaan venähti, ku kummallakaan ei oikein suunnistusvaisto enää pelannut kunnolla. Ensinnäkään julkiset ei just neljän aikoihin oikein kulkeneet, joten lähdettiin sit kävelemään. Ei ehkä kaikista paras idea. Päätettiin nimittäin että eiköhän tää oo oikea suunta, ja no sit saatiinkin jotain tunti kävellä, että vihdoin löydettiin metro. (Klubin vieressä ois kanssa ollut metroasema, jos vaan oltais jaksettu oottaa..). No sinänsä tällainen aamuyön Abenteur (=seikkailu) oli hauskakin. Matkanvarrella tuli vastaan mm. omakotialue, junanraide, joka alempana kuvassakin näkyy, kissa ja aamun ensimmäiset lenkkeilijät. Tosin miun jalat oli niin väsyneet, ettei millään ois jaksanut matkaa jatkaa. No kuitenkin onnistuttiin ihme kumma metro löytämään, jolla päärautatieasemalle päästiin ja sieltä sit ratikalla hostellilla. Ehdin siellä sit vielä ruhtinaalliset kolmen tunnin yöunet nukkumaan.

Abenteuer mit Amy

Jossain, keskellä ei mitään..

            

Kasvitieteellinen puutarha

 

..............Aamulla oli sit kiva yhdeksältä nousta. No, onneks aamupäivän ohjelmassa oli vain kasvitieteellinen puutarha, joten siellä pystyi ihan rennosti ottamaan. Kotimatka bussilla tosin ei kaikista miellyttävin ollut, mutta vähäisten yöunien takia matkakin meni sit torkkuen.

Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvin onnistunut ja sain paljon hauskoja muistoja Münchenistä.

Brasilialais-espanjalais-italialais-saksalaisella miehityksellä liikenteessä. 

Elämää, ei sen enempää

 Viime viikolla Priscilan kanssa innostuttiin sit miun jouluna ostama 1000 palapeli kokoamaan. Raamit saatiin kasaan jo ennen Elinan vierailua, ja sit muutamassa illassa tuo oikeastaan valmiiksi saatiin. Huvitti kyllä ku toiset opiskelijat viihteelle lähti, nii myö jäätiin kotia palapeliä kasaamaan. Belgialaiset kämppikset oudoksuivat vähän kanssa. Hei, miusta palapelit on ihan mukava ajanviettotapa! (etenkin jos vaihtoehtona on läksyt..). No joka tapauksessa meidän palapeli valmistui eikä enää tekosyitä ole. Pakko tehä kouluhommia. Mie sit otin viime viikolla itteäni niskasta kiinni ja aloitin Hausarbeitin (tutkielma) kirjoittamisen. Pri oli viikonlopun Prahassa, nii sit tuli kotona oltua ja jopa töitä tehtyä. 2500 sanaa tarvitsen, 1800 sanaa jo koossa, jei, ny ku tän viikonlopun jaksais ahertaa nii sais tuon pois alta. (Okei laatu ei ehkä kaikkein parasta oo, mutta no...).

 

Gewandhaus

Viikonloppu ei pelkästään kouluhommissa menny, vaan iltaisin löysin tieni keskustaan, jossa pidettiin Bach-juhlia. Bachin kunniaksi keskustassa oli tarjolla ilmaisia konsertteja, torstaina ja lauantaina klassisempaa, perjantaina sit vähän erilaista. Perjantaina eka oli acapella-ryhmä Amarcord. Lauloivat lauluja vähän joka mantereelta (mm. ruotsiks, koreaks, espanjaks..). Miusta olivat jopa  pääesiintyjää parempia. Heidän jälkeensä esiintymään tulivat die Prinzen, Leipzigista kotoisin oleva bändi, joka 1990 perustettu. Pitää sanoa, että heillä on tosi mielenkiintoisia sanoituksia, ja musiikki on ihan ok, mutta ei siitä oikein samalla tavalla pystynyt innostumaan ku ei osannu laulujen sanoa.

Amarcord ja die Prinzen

        Mutta toisaalta tää esitys teki olon jotenkin haikeaksi. Nimittäin tasan neljä vuotta ja yhtä päivää aikaisemmin olin edellisen kerran kuuntelemassa die Prinzejä Berliinissä. Esitys toi siten muistoja Berliinin ajalta. Sinä päivänä kun 'prinssit' esiintyi, miulla oli just pahin koti-ikävä ekan Saksa-viikon jälkeen. Jäi jotenkin sit se esitys hyvin mieleen. Tällä kertaa en aivan niin herkällä päällä ollut, mutta kuitenkin esitys sai miettimään sitä, että aika rientää aivan kauheaa vauhtia, ja pian tääkin vuos Saksassa on kohta ohi....

Toinen yhtäläisyys Berliinin kuukauteen löytyy myös:  jalkapallon EM-kisat juuri meneillään ja sen kyll huomaa. Maalitilanteen tietää suunnilleen siitä että pitää ikkunan auki, ovat nimittäin sen verran äännekästä porukkaa nuo saksalaiset. Ja joka ikiselle terassille on ny screenit ilmaantunut, josta porukka kattoo pelejä...

Bachfest

              

Viime viikolla kävin parin japaninkurssilaisen ja vaihtarin kaa Grassimuseon Völkerkund- osiossa (eri kansoista historiaa yms.).  Olevinaan siellä piti olla yks maailman kattavimmista ainu-kokoelmista (siis ainut on kansa japanin pohjoisosista), tosin tää kokoelma oli sit pienoinen pettymys, mutta tulipahan ny käytyä.. Eilen kävin muiden vaihtarien kaa irkkupubissa, otettiin osaa perinteiseen Pub Quiziin eli pubivisaan. Oli ihan hauskaa, osallistujaryhmiä oli aika monta. Tultiin neljänneksi, mikä ei ollu mitenkään huono tulos, ottaen huomioon että kaikille oli eka kerta..

               

Viikonlopun vuoroin tein kouluhommia, vuoroin tuskailin miun paketin olinpaikan kanssa. DHL:n sivuilta pystyin nimittäin seuraamaan, että miun sanakirja käväisi Leipzigissa, sit palas takas Frankfurtiin tulliin. Pelkäsin jo että sieltä tulee kovatkin tullimaksut. Ja että paketin saanti vielä kestää. Mutta tänään (just äsken..) sain vihdoinkin miun sanakirjan!!! Jee!! Ja piti maksaa 29 euroa tullimaksuja, ei paha (ainakaan siihen verrattuna mitä pelkäsin...). Pitääkin heti aloittaa opettelemaan, miten tuota käytetään..

               

Sitten vähän negatiivisempaa asiaa. Viime viikolla yksi japaninopiskelijoista tunnin alussa ilmoitti kaverinsa (joka kanssa samaa kurssia käyny) puolesta, että kyseinen tyttö ei tule enää tänä lukukautena yliopistolle, koska hänellä on todettu rintasyöpä, ja hän joutuu ny sädehoitoihin. Hän on siis vuoden minua nuorempi.. 20-vuotias ja rintasyöpä. Hän ois nyt syksyllä Japaniin vaihtoon lähtenyt. Hirveätä ajatella, että kaikki suunnitelmat voi yhtäkkiä olla yhtä turhan kanssa, koska koskaan ei voi tietää, mitä eteen tulee. Sitä sit tajuaa, että pitää oikeasti yrittää ottaa elämästä kaikki irti tässä ja nyt... 

Gothic Wave, Berlin ja lomafiilis

Krematorio

Viime viikon perjantaina Elina tuli Suomesta Leipzigiin lentämällä. Tulipahan itellekin Leipzig/Hallen lentokenttä tutuksi ku menin sinne vastaan illalla. Perjantai-iltana yritettiin jutella sit miun brasilialaisen kämppiksen Priscilan kaa, mutta se oli kyllä niin kielten sekasotkua. Miulla ja Prillä ei meinannu enkusta mitään tulla, ja sit parhaimmillaan puhuin Elinalle saksaa ja Priscilalle suomea... haha.. oli hieman ymmärtämisvaikeuksia, mutta ihan hauskaa. Lauantaina sit tutustuttiin Leipzigiin. Pääsin itsekin ensimmäistä kertaa käymään Völkerschlachtdenkmalin huipulla (kolossimainen muistomerkki), mistä olikin sit ihan hyvät näkymät.

Tehtiin myös kävelykierros vieressä olevalle hautausmaalle, jossa kuvassa näkyvä krematoriokin sijaitsee. Hautausmaa-vierailu sopi hyvin viikonlopun teemaan, koska kyseisenä viikonloppuna olikin juuri Gothic Wave- tapahtuma Leipzigissä, eli koko kaupunki gootteja pullollaan. Oli kyllä hauska nähä vaikka minkä sorttista väkeä. Ja siinä samalla sit huomas, ettei se goottius ikään katso. Oli ihan pieniä lapsia että vanhempaa väkeä. Ehkä enemmän juuri vanhempaa väkeä.

                 

Kaupunkikierroksen päätteeksi tutustuttiin sit Leipzigin iltatarjontaan, ja onnistuttiin osumaan baariin, jossa näkyi euroviisut. Eihän se Suomi finaaliin ees päässy, mutta tulipahan ny Saksastakin käsin euroviisuja seurattua.                

               

Sunnuntaina sit lähettiin Schönes Wochenende-lipulla (40 e maksava junalippu, jolla yhen päivän ajan pystyy max. 5 henkilöä kulkemaan ihan minne vaan Saksassa lähijunilla niin paljon kuin haluaa). Berliiniin. Berliinissä sit kierreltiin nähtävyyksiä. Käytiin myös Pergamonmuseossa, jossa oli antiikin kreikan ja rooman patsaita ja muuta härpäkettä (oli se ihan hieno, mutta en kuulu museoihmisiiin). Paljon enemmän minua miellytti street dance- esitys joka sattumalta päästiin näkemään Brandenburgin portin luona. Siis ne tyypit osas kyllä ihan uskomattomia temppuja tehä!

                      

Berliinistä kotia päin lähtiessä pientä jännitystä aiheutti myöhästelevät junat. Parhaimmillaan 90 minuutin myöhästymisiä junilla. Onneks meillä oli joustava lippu käytössä, joten tietyillä junilla ei väliä. Tuntia aiottua myöhemmin onnistuttiin kotia pääsemään.

Brandenburgin portti

Maanantain oli täällä pyhäpäivä, joten mitkään kaupat eivät auki olleet, eikä kouluakaan tietty miulla. Sen kunniaksi sitten lähdimme rannalle. Onneksi Cospudener-järvelle ei ratikalla ollut pitkä matka. Talviturkki tuli siinä sit heitettyä. Aivan älyttömän kirkasta vettä kyseisessä järvessä, joten toivottavasti tulee taas hyviä kelejä niin pääsee uudelleen uimaan. Tiistaina Elinakin pääsi tutustumaan yliopiston ruokalaan eli Mensaan, ennen kuin sitten suuntasimme lentokentälle. Hyvä miniloma oli ja kiitos seurasta, Elina!

                    

Tosin jäin pidennetyn viikonlopun vuoksi aika hyvin lomavaihteelle. Keskiviikkona en onnistunut nousemaan yhdeksältä alkavalle venäjäntunnille ollenkaan. Tää opiskeluviikko olikin sit tosi rankka ku yhteensä kävin kolmella tunnilla... haha. Ny pitäis jostain motivaatiota saaha läksyjen ja Hausarbeitin (2500 sanan tutkielma?essee?) tekoon. Eilen, siis torstaina illalla käytiin konsertissa Gewandhausissa (konserttitalo). Olihan se siistiä sielläkin kerran käydä, mutta tuli kyll aika alipukeutunut fiilis, ku paikalla oli tosi paljon vanhempaa porukkaa hienosti pukeutuneena..  Tänään aamulla sit oli herätys 7.30. Klo 10 oli yliopistolla ilmoittautuminen Münchenin reissua varten (joka sattuu just juhannusviikolle). Ihan turhaan noustiin niin aikaisin, ku ei siellä ollu porukkaa paljoa mitään ku mentiin sinne kasilta jonottamaan. (Prahan reissua varten piti kans ilmoittautua, ja sillon puol ysiltä oli jo porukkaa enemmän kuin paikkoja). No ny on Münchenin reissu maksettu (89 euroa matkat, majoitus ja ohjelma mit WILMA). Juhuu, se jääkin sit miun vikaks viikonloppureissuks täällä saksassa, ku miun budjetti sit petti ku tilasin sen elektronisen sanakirjan (jota en tietenkään ole vielä saanu). Hei, mutta on miulla 10 euroa käteistä, ja maanantaina tulee opintotuki. Ärsyttää ku vuokranmaksu tapahtuu mielivaltaisesti jonain päivänä kuun alkupuolella, eikä voi tietää mikä päivä ne tililtä lähtee, ja just ny pari kymppiä saksalaiselta tililtä puuttuu, joten toivottavasti kukaan ei kaipaa miun vuokrarahoja ennen ku rahat siirtyy oikealle tilille..  Okei, ny pitää tästä lähteä lenkille kouluhommia pakoon. On miulla vielä huominen ja sunnuntai aikaa niiden parissa tuskailla.

PS. Muutin viikko sitten blogin ulkonäköä. Toivottavasti fontti on ny paremmin luettavissa kuin aiemmassa versiossa.