Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun elämäni suunta ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi - lähes -varmistui. Ja siitä varmaan johtuu myös se, että olen tämän kuluneen viikon aikana saanut enemmän aikaan kuin sitä edeltäneen kuukauden aikana yhteensä. Loka-marraskuussa minulla tosiaan motivaatio oli pahasti kateissa enkä oikein mitään saanut aikaiseksi. Mietin jopa puolivakavissani yliopistoilun lopettamista ainakin Helsingin osalta kandin jälkeen, jos vaihtopaikkaa ei irtoa. Oli siis eräänlainen helpotus, että vaihtopäätös tuli, koska se antoi jonkun kiintopisteen tulevaisuuteen eikä tarvitse ny miettiä kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä ensi vuonna voisi tehdä. (Kyseessä on siis edelleen päätös siitä, että minut valittiin Helsingin yliopiston puolesta hakemaan Wasedan yliopistoon. Käsittelen kuitenkin nyt tullutta päätöstä aivan kuin se olisi jo täysin varmaa. Jos ongelmia tulee ja en pääsekään vaihtoon, voin aina turvautua delete-nappulaan.)
Alun shokista selvittyäni alan oikeasti olla jo tosi innoissani Tokiosta. Rahasta kirjoitan myöhemmin ihan oman päivityksensä (koska se on minulle niin rakas asia), mutta olen nyt kuitenkin asennoitunut niin, että kesätöitä on saatava ja kesän loppuun mennessä ois tarkoitus säästötililtä pari tonnia ylimääräistä löytyä. Ettei ny pelkällä opintolainalla tarttee elää. Joten rahan sijaan on mieltäni vaivannut ajankohtaisemmat asiat. Muun muassa kandin työn deadlinen uhkaavasti lähestyy (vasta maaliskuussa, mutta silti niin lähellä!) ja valitettavsti olen koko aiheen kanssa ollut ihan hakusessa viimeisen kuukauden. Johtuisko sit kaikesta unen puutteesta, mutta onnistuin tämän viikon alussa vihdoin mielessäni hahmottelemaan kandin aiheeni sellaiseksi, että saisin proffalta sille hyväksynnän (hyvä lähtökohta kysymyksenasettelulle, eikö vain). Ja koska tutkimuskysymys on nyt olemassa, seuraavaksi pitää vain alkaa hommiin ja saada työ pois alta. Mutta olen päättänyt omistaa joululoman viimeisen viikon pelkälle kandille, joten toivotaan, että silloin vihdoin saan myös jotain sen eteen tehtyäkin.
Tosiaan sen verran on asiat pyörinyt päässä, että ensimmäistä kertaa vaihtopäätöksen tultua nukuin kunnon yöunet viime yönä ja sekin johtui siitä, että olin perjantai-illalla töissä puol yhteentoista ja lauantaiaamuksi menin taas kymmeneen. Lauantain työvuoroon minua pyydettiin yllättäen perjantain aikana, ja totta kai menin ku kahdeksan tunnin päivästä lauantailisillä tulee kuitenkin se satanen. Joten sen sijaan, että olisin valmistautunut ensi viikon japanin kokeisiin ja ryhmäesitykseen olin lauantain töissä. Ja no tänään? Luin huomiseen kokeeseen (hups, tänpäiväiseen, miten se kello noin paljon on?) kerran kielioppiasiat läpi ja vähän kanjeja piirtelin. Ja no kaksi tuntia kirjoitin pelkästään ryhmäesityksen raporttia, joka meidän kanssa pitää ensi viikolla palauttaa.
Tänään illalla oli kuitenkin hieman tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Kiinalainen kämppikseni W oli nimittäin kutsunut meille kolme japanilaista kylään (koska jotakuta heistä kiinnosti nähdä hullu suomalainen, joka opiskelee japania) ja söimme illallista yhdessä. Pääsin myös puhumaan japania illan aikana. Kämppisteni takia (J:kin tuli hieman odottamatta takaisin kotiseudultaan) pääkielenä pysyi englanti. Mikä oli toisaalta hyvä minunkin kannalta, koska voisiko sanoa, etten vielä osaa mitenkään luontevasti keskustella japaniksi. Mutta en tuppisuuksikaan jäänyt. Oli hienoa huomata, että osaan ilmaista itseäni japaniksi ja ymmärrän jopa yllättävän paljon mitä ympärilläni puhutaan. Toisaalta etenkin puhekielisyys ja nopea puhe hankaloittivat ymmärtämistä. Japanilaispariskunta puhui ystävällisesti kuitenkin minulle tosi selkeästi, joten heitä ymmärsin aika lailla ja tulimme hyvin juttuun. Kolmas japanilainen jäi hieman etäiseksi. En oikeasti ymmärtänyt hänen japaniaan (toisaalta en ymmärtänyt hänen englantiaansakaan, että silleen) ja koska en heti ymmärtänyt, jotenkin tuli jo Saksan vaihdon alkuvaiheilta tuttu tunne. Se kun puhekumppanisi pitää sinua hieman vajaana kun et ymmärrä heti. Se ei ole missään nimessä kiva tunne, ja epäilen että Japaniin päästyäni tunne taas tulee ikävänkin tutuksi. Hyvä kai siihen on jo ny valmistautua. Toisaalta se riippuu aina myös puhekumppanista. Jos he ottavat sen asenteen, ettei maksa vaivaa selittää asioita tai puhua selkeämmin, en luultavastikaan koskaan tule heidän kanssaan juttuun (kielimuuriksikin kutsuttu ilmiö...), mutta toisaalta jos ihmiset jättävät kaikista pahimmat puhekielisyydet väliin ja jaksavat hieman pelata aliasta (selittää sanoja kiertäen), niin sitä enemmän myös minä pyrin saamaan itseni ymmärretyksi kyseisellä kielellä ja käymään keskusteluja kyseisten ihmisten kanssa. Aika loogista, ainakin minusta.
Mutta illasta jäi kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin positiivinen kuva. Ottaen huomioon, että voin laskea keskusteluni japanilaisten kanssa (siis japaniksi, ja opettajia ei lasketa) yhden käden sormilla, uskon että ihan hyvällä pohjalla oon vaihtoon lähdössä. Miulla on jo kielioppi ja sanasto suht hyvin hallussa, käytännön harjoitus vain puuttuu. Joten vaikka kokeisiin luku vähän jäi tänä viikonloppuna, sain silti hieman itsevarmuutta japanin suhteen. Enhän mie kuitenkaan niillä arvosanoilla mitään siellä Japanissa tee.
Nyt nukkumaan, jos vaikka saisin univelkaani pois nukuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti