Vuoden viimeisen päivän ajatuksia

Vuosi 2012 tuli ja meni. Suurimman osan vuodesta vietin Saksassa, mitä nyt helmi-maaliskuussa kiersin Keski-Euroopassa reilaten. Kesäiset kelit alkoivat Leipzigissa jo huhtikuussa, joten sain nauttia ennätyspitkästä kesästä.   Heinäkuussa oli sitten jäähyväisten aika ja elokuussa sain tutustua taas suomalaiseen arkeen. Nopeasti kieli taipui saksasta suomeen.  Syyskuussa alkoi neljäs yliopistovuoteni. Lokakuussa laitoin vaihtohakupaperit. Marraskuussa sain töitä Itellalta ja viimeinen päivä tuli tieto, että voin hakea Tokioon. Joulukuu meni töissä ja nyt viimeiset puoltoista viikkoa olen lomaillut Joensuussa.  Siinä on vuoteni pähkinänkuoressa. 

                             

Mitä tuleva vuosi 2013 tuo tullessaan?  Tammikuussa hakupaperit kasaan, helmikuussa kandi. Maaliskuussa proseminaariesitelmät ja talviloma. Huhtikuussa pitäis jo opiskelujen osalta helpottaa ja toukokuussa toivottavasti aloitan kesätyöt. Kesä ois tarkoitus tehdä töitä ja säästää rahaa.  Jos ei ilmaannu mitään ongelmia, lähden syyskuussa vaihtoon Tokioon.  Ja mitä sitten tapahtuu? Sen aika näyttää.  

Ajattelin nyt myös kirjoittaa hieman ajatuksista, joita viime aikoina on herännyt.  Asuin ensimmäiset 19 vuotta Joensuussa ja voin valehtelematta sanoa, että paria poikkeusta lukuun ottamatta asuvat kaikki sukulaiseni (joihin siis pidän yhteyttä) Joensuussa, suurin osa vieläpä samassa kaupunginosassa.   Joten kun lähdin Helsinkiin, aloitin tavallaan kaiken alusta, koska pääkaupunkiseudulla minulla oli vain kaksi ennestään tuttua henkilöä.  Yliopistolla tutustuin kuitenkin helposti uusiin ihmisiin ja sain kavereita etenkin muista kurssitovereistani. Ensimmäiset kaksi vuotta yliopistolla meni mukavasti ja totuin opiskelijasolussa elämiseen. Huomasin jo varhain että tavallaan elämässäni olikin kaksi haaraa. Aina kun palaan Joensuuhun, jatkan elämääni siitä, mihin se lähtiessäni jäi ja kun tulen takaisin Helsinkiin, mukaudun nopeasti takaisin opiskelijaelämääni.  Joskus harvoin elämäni Joensuussa ja elämäni Helsingissä kohtaavat.  Aina niin päin että näen joensuulaisia Helsingissä.

                             

Olen asunut nyt kaksi ja puoli vuotta Helsingissä. Ja minulla on siellä tuttuja ja kavereita.  Mutta aika vähän ystäviä. Sellaisia, joille voin kertoa mitä vain. Joiden kanssa viettäisin aikaa muutenkin kuin yliopistolla ja unicafeissa. Pidän Helsingistä kaupunkina. Mutta en ole oikein millään tavalla juurtunut sinne. Etenkin paluu Saksasta paljasti sen karun tosiasian, että yliopisto on ainoa, joka pitää minua paikoillaan ja jo jos en opiskelujen jälkeen saa heti töitä, ei minulla ole enää mitään syytä jäädä Helsinkiin.  Palaisinko sitten Joensuuhun?  En usko. Vaikka Joensuussa minulla on perhe, ystävät ja sukulaiset, en osaa kuvitella että ainakaan lähivuosina palaisin takaisin Itä-Suomeen. Kotona on kiva käydä viikko pari lomailemassa, nähdä kaikkia vanhoja tuttuja ja olla vaan.  Mutta silti välillä tunnen Joensuussakin, että olen tippunut kärryiltä.  Lukioaikaisilla ystävilläni, joita ennen näin päivittäin, on nykyisin omat elämät, ja on jo vaikeaa löytää aikaa nähdä toisiamme. Pidämme yhteyttä puhelimitse ja tietokoneen välityksellä. Mutta se ei ole sama asia.  Mitä tulee sukulaisiini? Jos totta puhutaan, käyn nytten säännöllisemmin sukulaisteni luona kylässä kuin silloin kun asuin kävelymatkan päässä kaikista. Eniten harmittaa ehkä se, että siskonlapset eivät tunnu aina muistavan kuka olen kun käyn niin harvoin. Mutta aina ei voi saada kaikkea. Ja elämä Joensuussa ei ole listallani.

                           

Mutta jos en takaisiin Joensuuhun tahdo ja Helsingissä ei ole mitään, mikä minua sinne sitoisi, mistä löydän paikkani?  Lähtiessäni Saksaan aloitin taas elämäni puhtaalta pöydältä. Sain oikeasti läheisiä ystäviä. Kun lähdin Saksasta, jouduin hyvästelemään elämäni Leipzigissa lopullisesti. Vaikka kävisin siellä uudelleen, en löytäisi sitä enää. Koska useimpia niistä ihmisistä ei ole siellä. Ja tiedän, että kun lähden Japaniin, sama tilanne toistuu. Mutta silti haluan lähteä ja aloittaa alusta. Kokea ja nähdä. Ja vaikka monet ehkä ajattelevat, että vuodeksi kaiken jättäminen Suomeen tulee olemaan vaikeinta, ovat he mielestäni väärässä. Tulenhan kuitenkin takaisin. Vaikeinta on lähteä sieltä, ja tietää, ettei koskaan voi palata takaisin. Ei ainakaan juuri siihen elämään.  Mutta ehkä joskus kyllästyn vain lähtemään uusiin paikkoihin  ja vihdoin myös jään jonnekin. Mutta mihin? Ehkäpä se tässä joskus selviää..

Suuntaa elämälle, osa 2

Eilen illalla olin sitten niin väsynyt, että unohdin aivan kokonaan kirjoittaa siitä, mihin otsikollakin viittasin.  Elikäs nyt kun maisterin opintoihin melkein pakollinen vaihto-opiskelu on tiedossa, pystyn hieman paremmin suunnittelemaan valmistumisaikatauluanikin. Jo silloin kun aloitin yliopisto-opiskelun vuonna 2009, minulla oli takaraivossa ajatus, että maisterinpaperit olisi tarkoitus saada ennen kuin täytän 25 vuotta (eli kesään 2015 mennessä). Olen jo epäillyt useampaan otteeseen, miten tuo tulee onnistumaan, kun saksanvaihtokin tuli ihan yllättäen tuohon väliin. Mutta ny näyttääpi siltä, että minulla on vielä mahdollisuudet valmistua alkuperäisessä tavoitteessani. Tämänhetkinen suunnitelmani näyttää nyt tältä:

Lukuvuosi 2012-13: Kandintutkielma ja kandintutkinnosta puuttuvat opinnot kasaan.

Lukuvuosi 2013-14: Vaihtovuosi Japanissa.

Lukuvuosi 2014-15: Gradun kirjoittaminen ja puuttuvat syventävien opintojen kurssit.

Ja tarkoitushan olisi saada gradu palautettua 2015 maaliskuuhun mennessä, jotta saisin toukokuussa paperit käteen. Joten tässä olisi seuraavan kahden ja puolen vuoden aikataulut. Katsotaan, miten tulee onnistumaan. Tosiaan mietin aiemmin, josko suorittaisin maisterintutkinnon jossain muualla. Mutta koska puolet maisteriin vaadittadista opinnoista tulee kasaan jo vaihtovuoden aikana, ei siitä jää oikein muuta puuttumaan kuin gradu, joten kannattavampaa on vaan yrittää kirjoittaa se gradu vaihdon jälkeen pois alta. Valmistumisen jälkeen olisi sit tarkoitus töihin päästä, mutta sitä rupean sitten pohtimaan, ku asia ajankohtaisemmaksi tulee.

Töihin liittyen haluan kuitenkin kirjoittaa vielä tuosta postin jouluapulaisena olosta. Itellan postikeskuksessa siis lajittelen kirjeitä ja postikortteja ja oon vielä ainakin tykännyt hommasta. Reilu kaksi viikkoa olen siellä nyt käynyt, ja viime lauantaita lukuunottamatta olen tehnyt neljän tunnin iltavuoroa. Tällä viikolla sitten joulupostin lisääntyessä vuorotkin pitenevät 7,5 tunnin mittaisiksi. Tosin ei se kahdeksan tunnin vuoro lauantainakaan mikään mahdoton ole, joten eiköhän tästäkin ihan selvitä. Ainoa, mikä ärsyttää on se, että matkoihin menee tunti suuntaansa, eli päivälle tulee sit ihan kivasti pituutta. Kotiin pääsen puol kahdentoista aikoihin illalla, eikä sitä sit malttaisi nukkumaan heti mennä. Mutta töissä on kivaa ollut, en valita. Se on sellaista robottihommaa: vuorotellen ollaan koneella alasotossa (kone lajittelee, me siirretään kirjeet laatikkoon ja hihnalle), koodaamassa (tietokoneella kirjoitetaan postinumeroja kirjeistä otettujen kuvien perusteella) ja kaikista eniten on käsinlajittelua eli postinumeroiden kahden ekan numeron perusteella laitetaan postit lokeroihinsa. Töissä saa olla verkkarit ja lenkkarit jalassa (parempi olla vaatteet, jotka saa likaantuakin), kuunnella musiikkia eikä tarvitse asiakaspalveluhymy naamalla työskennellä. Joten aika ihanteellista ainakin miulle, koska kuljen lenkkareissa aina muutenkin enkä ainakaan väsyneenä ole mikään kaikista aurinkoisin ihminen..  Yritän kysellä Itellalta, jos siellä ois osa-aikaisia töitä joulun jälkeenkin, mutta ottaen huomioon, että joka toisella jouluapulaisella on sama ajatus, on hyvin epätodennäköistä että heti niitä töitä sais. Mutta toisaalta, tiedänpähän myös yrittää tuonne viimeistään sit kesätyöhaussa.

Ja tänään oli tosiaan kielioppikoe. No ei harmita yhtään, etten pahemmin lukenut, koska koe oli tosi helppo. Pari kohtaa ärsytti ku metromatkalla tajusin oikeat vastaukset, mutta muuten oli aika läpihuutojuttu. Huvittavaa, että Japani 3-kurssin kokeet on 2-kurssin kokeita huomattavasti helpompia. Seuraavaksi pitää opetella keskustelukurssin ryhmäesityksen oma osuus ulkoa ja kanjeja kerrata ja pikku hiljaa alkais tän vuoden japanit olla pulkassa!

Ennen joulua ois viel 7 työpäivää ja kandin lähdeluettelon (kirjoittaminen ja) lähettäminen proffalle, ja sitten pääsen vihdoin lähtemään lomalle Joensuuhun!

Suuntaa elämälle

Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun elämäni suunta  ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi - lähes -varmistui. Ja siitä varmaan johtuu myös se, että olen tämän kuluneen viikon aikana saanut enemmän aikaan kuin sitä edeltäneen kuukauden aikana yhteensä. Loka-marraskuussa minulla tosiaan motivaatio oli pahasti kateissa enkä oikein mitään saanut aikaiseksi. Mietin jopa puolivakavissani yliopistoilun lopettamista ainakin Helsingin osalta kandin jälkeen, jos vaihtopaikkaa ei irtoa. Oli siis eräänlainen helpotus, että vaihtopäätös tuli, koska se antoi jonkun kiintopisteen tulevaisuuteen eikä tarvitse ny miettiä kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä ensi vuonna voisi tehdä.  (Kyseessä on siis edelleen päätös siitä, että minut valittiin Helsingin yliopiston puolesta hakemaan Wasedan yliopistoon. Käsittelen kuitenkin nyt tullutta päätöstä aivan kuin se olisi jo täysin varmaa. Jos ongelmia tulee ja en pääsekään vaihtoon, voin aina turvautua delete-nappulaan.)

Alun shokista selvittyäni alan oikeasti olla jo tosi innoissani Tokiosta. Rahasta kirjoitan myöhemmin ihan oman päivityksensä (koska se on minulle niin rakas asia), mutta olen nyt kuitenkin asennoitunut niin, että kesätöitä on saatava ja kesän loppuun mennessä ois tarkoitus säästötililtä pari tonnia ylimääräistä löytyä. Ettei ny pelkällä opintolainalla tarttee elää. Joten rahan sijaan on mieltäni vaivannut ajankohtaisemmat asiat. Muun muassa kandin työn deadlinen uhkaavasti lähestyy (vasta maaliskuussa, mutta silti niin lähellä!) ja valitettavsti olen koko aiheen kanssa ollut ihan hakusessa viimeisen kuukauden. Johtuisko sit kaikesta unen puutteesta, mutta onnistuin tämän viikon alussa vihdoin mielessäni hahmottelemaan kandin aiheeni sellaiseksi, että saisin proffalta sille hyväksynnän (hyvä lähtökohta kysymyksenasettelulle, eikö vain). Ja koska tutkimuskysymys on nyt olemassa, seuraavaksi pitää vain alkaa hommiin ja saada työ pois alta. Mutta olen päättänyt omistaa joululoman viimeisen viikon pelkälle kandille, joten toivotaan, että silloin vihdoin saan myös jotain sen eteen tehtyäkin.

Tosiaan sen verran on asiat pyörinyt päässä, että ensimmäistä kertaa vaihtopäätöksen tultua nukuin kunnon yöunet viime yönä ja sekin johtui siitä, että olin perjantai-illalla töissä puol yhteentoista ja lauantaiaamuksi menin taas kymmeneen. Lauantain työvuoroon minua pyydettiin yllättäen perjantain aikana, ja totta kai menin ku kahdeksan tunnin päivästä lauantailisillä tulee kuitenkin se satanen. Joten sen sijaan, että olisin valmistautunut ensi viikon japanin kokeisiin ja ryhmäesitykseen olin lauantain töissä. Ja no tänään? Luin huomiseen kokeeseen (hups, tänpäiväiseen, miten se kello noin paljon on?) kerran kielioppiasiat läpi ja vähän kanjeja piirtelin. Ja no kaksi tuntia kirjoitin pelkästään ryhmäesityksen raporttia, joka meidän kanssa pitää ensi viikolla palauttaa.

Tänään illalla oli kuitenkin hieman tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Kiinalainen kämppikseni W oli  nimittäin kutsunut meille kolme japanilaista kylään (koska jotakuta heistä kiinnosti nähdä hullu suomalainen, joka opiskelee japania) ja söimme illallista yhdessä. Pääsin myös puhumaan japania illan aikana. Kämppisteni takia (J:kin tuli hieman odottamatta takaisin kotiseudultaan) pääkielenä pysyi englanti. Mikä oli toisaalta hyvä minunkin kannalta, koska voisiko sanoa, etten vielä osaa mitenkään luontevasti keskustella japaniksi. Mutta en tuppisuuksikaan jäänyt. Oli hienoa huomata, että osaan ilmaista itseäni japaniksi ja ymmärrän jopa yllättävän paljon mitä ympärilläni puhutaan. Toisaalta etenkin puhekielisyys ja nopea puhe hankaloittivat ymmärtämistä. Japanilaispariskunta puhui ystävällisesti kuitenkin minulle tosi selkeästi, joten heitä ymmärsin aika lailla ja tulimme hyvin juttuun. Kolmas japanilainen jäi hieman etäiseksi. En oikeasti ymmärtänyt hänen japaniaan (toisaalta en ymmärtänyt hänen englantiaansakaan, että silleen)  ja koska en heti ymmärtänyt, jotenkin tuli jo Saksan vaihdon alkuvaiheilta tuttu tunne. Se kun puhekumppanisi pitää sinua hieman vajaana kun et ymmärrä heti. Se ei ole missään nimessä kiva tunne, ja epäilen että Japaniin päästyäni tunne taas tulee ikävänkin tutuksi. Hyvä kai siihen on jo ny valmistautua. Toisaalta se riippuu aina myös puhekumppanista. Jos he ottavat sen asenteen, ettei maksa vaivaa selittää asioita tai puhua selkeämmin, en luultavastikaan koskaan tule heidän kanssaan juttuun (kielimuuriksikin kutsuttu ilmiö...), mutta toisaalta jos ihmiset jättävät kaikista pahimmat puhekielisyydet väliin ja jaksavat hieman pelata aliasta (selittää sanoja kiertäen), niin sitä enemmän myös minä pyrin saamaan itseni ymmärretyksi kyseisellä kielellä ja käymään keskusteluja kyseisten ihmisten kanssa. Aika loogista, ainakin minusta.

Mutta illasta jäi kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin positiivinen kuva. Ottaen huomioon, että voin laskea keskusteluni japanilaisten kanssa  (siis japaniksi, ja opettajia ei lasketa) yhden käden sormilla, uskon että ihan hyvällä pohjalla oon vaihtoon lähdössä. Miulla on jo kielioppi ja sanasto suht hyvin hallussa, käytännön harjoitus vain puuttuu. Joten vaikka kokeisiin luku vähän jäi tänä viikonloppuna, sain silti hieman itsevarmuutta japanin suhteen. Enhän mie kuitenkaan niillä arvosanoilla mitään siellä Japanissa tee.

Nyt nukkumaan, jos vaikka saisin univelkaani pois nukuttua.

Confirmation of Selection!

Perjantai-iltapäivällä vilkaisin facebookiin ja huomasin, että siellä oli jo päivityksia tullut vaihtopaikoista. No, tietenkin menin sitten heti tarkistamaan sähköpostiani. Ja valehtelematta tuijotin siinä sitä sähköpostiviestiä pari minsaa lievästi shokissa. 

Taustatietona haluan siis tähän mainita, että vielä kesällä kun mietin, mihin haen, pallottelin Hokkaidon ja Tokion välillä innostuen vuoroin kummastakin. Päädyin kuitenkin syksyn mittaan siihen lopputulokseen, että tähtään Hokkaidolle (yhtenä syynä se, että Hokkaidon vuokrahintatasolla miulla ois ees mahikset selvitä vaihdosta ottamatta opintolainaa ollenkaan). Useita vaihtoblogeja luettuani aloin yhä enemmän innostua Hokkaidosta. Vaihtohaussa melkein jätin 2. vaihtoehdon jopa pois. Päädyin kuitenkin laittamaan 2. vaihtoehdoksi Wasedan, ihan vain näön vuoksi, koska Wasedaan (eli Tokioon) halajaa moni muukin vaihtoon ja siten sinne on yleensä ollut vaikea päästä, enkä uskonut minulla olevan juuri mitään mahdollisuuksia sinne. Siksi olin henkisesti valmistautunut siihen, että vaihtohakupäätös on joko:

  a) pääsen vaihtoon Hokkaidolle  TAI

  b) en pääse vaihtoon, ja haen taas ensi vuonna Hokkaidolle.

Joten, kun avasin sähköpostini, ja luin seuraavan, en oikeasti tiennyt, miten reagoida. 

"you have been selected to apply to Waseda University - JP TOKIO01. The final approval is always conditional upon the host institution's acceptance. Your stay abroad begins approximately on 01.09.2013 and ends approximately on 31.07.2014."

Ensimmäinen ajatus oli: " Hä? Miten tässä näin pääs käymään?" Jotenkin tää tuli nyt ihan puun takaa. Parin minuutin tuijotuksen jälkeen teksti ei ollut vielä muuttunut mihinkään suuntaan, joten siinä sit heitin hyvästit unelmille Hokkaidosta ja opintolainattomasta elämästä. Onneksi olen nopea sopeutumaan yllättäviin suunnitelmien muutoksiin, ja hetimmiten hyväksyin vaihtopaikan ja aloin pohdiskelemaan, että miten mie tuun rahoittamaan ensi vuoden. Asuntoloiden vuokrat on halvimmillaan jotain 46 000 yeniä (n. 460 euroa), ja näinkin 'halvalla' pääsee vain kahden hengen huoneeseen. Muuten voikin sit joutua asuntolahuoneestaan maksamaan 500-800 euroa, joka on aikasen suolainen hinta ottaen huomioon, että tähän mennessä miun kuukausimenot pysyy alle 600 euron. (Oon siis Tokion elämää ja hintatasoa seuraillut Emman blogista.) Mutta no, miulla on tässä viel 8 kk aikaa säästää..  

Tietty aloin kelaamaan mielessä myös kaikkia niitä hyviä puolia siinä, että pääsen Tokioon vaihtoon, koska haloo, ei sinne kai turhaan niin moni tahdo? Ja siis ei kai siitä ny voi olla pettynyt, että pääsee vuodeksi TOKIOON!!! Ja siis Waseda on yksi maineikkaimmista yksityisistä yliopistoista Japanissa. Valtiolliset yliopistot (joiden parhaimistoon taas Hokkaido ois kuulunut) ovat ainakin eri listauksissa paremmilla sijoilla, mutta koska Wasedaan on vaikea päästä opiskelemaan, on se siis maineeltaan hyvä yliopisto (koska sisäänpääsyn vaikeus näyttää olevan tutkimuksen tasoa tärkeämpää.Tää vaikuttais olevan japanilaisten logiikka...).  Nopeasti netistä vilkaisin myös, että lukukausimaksutkin lähtevät siitä vaivaisesta 5000 eurosta  ja alasta riippuen on mahdollista, että porukkaa pulittaa jopa 10 000 euroa lukukausimaksuja. Joten tää on kyllä aikamoisen ainutlaatuinen tilaisuus päästä opiskelemaan vuodeksi yksityiseen yliopistoon, jonka lukukausimaksujen hinnalla meikäläinen eläis vuoden jos toisenkin. Ja tuleepahan koettua sekin, millaista on asua oikeasti suurkaupungissa (jotain 13 miljoonaa asukasta). Tokiossa myös riittää nähtävää, joten ei tää mikään huono diili ole, vaikka en ensimmäiseen hakukohteeseeni päässykään. Meinaan, jos oisin varoissani, oisin varmaan myös hakenut suoraan 1. vaihtoehtonani Tokioon! Mutta rahatilanteestani viis, tällä mennään, meni syteen tai saveen!

Haluan tosiaan painottaa vielä, että kyseessä ei ole 100 % varma valinta. Olen siis vasta saanut Helsingin yliopistolta luvan hakea Wasedan yliopistoon vaihtoon, mikä tarkoittaa, että minun pitää vielä helmikuussa täytellä lippuja ja lappuja ja toivoa, ettei Wasedan päässä tule mitään ongelmia ja sitten joskus kesällä tulee lopullinen varmistus paikasta. Mutta en ole kuullut, että kellään olisi enää tän alustavan tiedon jälkeen ollut mitään vaikeuksia päästä sinne minne haki, joten on kai se ny ainakin 99 % varmaa.. 

Asiasta toiseen, tänään oli Japanin taitotasokoe, jonka 2-tasolla kävin lottoamassa. Huvittavaa kyllä huomasin, että kanjitietämykseni oli suht. hyvällä tolalla, mutta että muuten sanastossa on paljonkin puutteita. Toisaalta voin olla näköjään ihan tyytyväinen siihen, että ehdin sentään kaikki tekstit hyvin lukemaan, koska kuulemaan mukaan aika ei kaikilla näyttänyt riittävän. Minun ongelmani oli ennemminkin se, että vastausvaihtoehdot muistuttivat yo-kokeiden ihania kompakysymyksiä, mistä syystä päädyin lottoamaan enemmän kuin laki sallii. Ihan hyvillä mielin kuitenkin kokeesta lähdin ja mielenkiinnolla odotan helmi-maaliskuussa tulevia tuloksia. 

Tässä oli siis tämänkertaiset tilannepäivitykset. Blogi saa siis ensi kevään mittaan lisää sisältöä sitä mukaa kun vaihtohaku etenee ja lähdön hetki lähestyy. 

Pitää kyllä viel loppuun sanoa, että tieto vaihtopaikasta myös piristi kummasti mielialaa, joten ehkä tästä pikku hiljaa sais sen kandin ja muut rästihommat pois alta, jotta pääsis kunnolla intoilemaan Japanista!