Sumoa ja karaokea

Mitä enemmän miulla on aikaa, sitä vähemmän saan aikaiseksi. On tullut huomattua. Just nyt kun  vikat viikot on ollut täynnä kokeita, raporttien deadlineja ja esitelmiä, niin oon sit keksiny kaikkea muuta mahdollista (kuin opiskelua) tekemistä vapaa-ajalle.  Leipzigin kurssikaverin Alisan kanssa kävin pari viikkoa sitten Kawasakissa, joka on junalla alle tunnin matkan päässä asuntolalta. Kawasakissa oli ulkoilmamuseo, jossa oli vanhoja japanilaisia taloja yms. Oli hyvä ilma, eikä ois kyll uskonu, että tammikuu on. Kawasaki itsessään oli aika pienkaupunkimainen ilmapiiriltään, ja tykkäsin kyllä, ku vähän pääs eroon Tokion ihmismassoista.  Alisan kanssa näin myös seuraavana viikonloppuna, tällä kertaa pizzan merkeissä. Ensimmäisen ravintolapizzan söin Japanissa ja ihan hyvää oli. Hieman alkaa välillä kyllästyttää japanilainen ruoka, niin ihan kiva syödä jotain tuttua vaikka en niin pizzan ystävä ookaan. Istuttiin sit kyseisessä ravintolassa Alisan ja Julian (Leipzigin yliopistossa opiskeli japania, mutta oli juuri silloin Japanissa vaihdossa, ku minä olin Leipzigissa)kanssa noin neljä tuntia. Pitkästä aikaa pääsin saksaa puhumaan, ja onnistuihan se vielä ihan ok. Ravintola/kahvila oli myös hyvä, ku 250 jenillä (vajaa 2 euroa) sai aterian yhteydessä juomabuffetin, eli mehua, limua ja kahvia saatiin juoda rajattomasti sen neljän tunnin ajan. 

Kawasaki

Sitten olen käynyt tässä välissä jo kaksi kertaa karaokessa tyttöjen (Katja, Mira, Ninni) kanssa.  Ihan tossa meidän läheisellä juna-asemalla on suht halpa karaokepaikka, esim. arkipäivänä päiväsaikaan 770 jeniä (alle 5 euroa) 19.00 asti illalla. Japanilainen karaoke eroaa siis suomalaisesta aika lailla. Nimittäin Japanissa saa oman pienen boksin, missä voi sit porukalla laulaa. Ja ainakin tuossa kuului mehut, limut, kahvit taas hintaan, joten ei mitenkään paha.  Innostuttiin sitten heti ekan kerran jälkeen menemään seuraavalla viikolla ja huomattiin sit, että illalla tosiaan yli puolet kalliimpaa. Mutta hauskaa oli! Ongelmana tietty on, että tuntemieni japanilaisten laulujen määrä on rajallinen, ja englanninkielisten laulujen tarjonta on vaihtelevaa. Mutta eiköhän se tästä, kohan tarpeeks käy, nii ala olla laulut hallussa. 

Tällä viikolla sitten heti maanantaina onnistuin nyrjäyttämään nilkan rappusia alas tullessa. Ja koska oli just tunti alkamassa annoin nilkan sit olla vaan ja vasta illalla kotia tultua pidin koholla ja kylmässä.  Seuraavana päivänä nilkka oli sit turvonnu ja arka, joten yliopiston lääkärille yritin mennä. Sairaanhoitajalle ku asiani ilmoitin oli hän heti passittamassa minua läheiseen sairaalaan (lääkäriasema?), jotta lääkäri voisi tutkia jalan, ottaa röntgenin yms. Ihmettelin vähän, että miks ihmeessä tähän ny röntgeniä tarvitaan? Ei se murtunu oo, kyll mie ny sen tietäsin. Kuitenkin nilkutin sit kyseisellä lääkäriasemalle, huomasin , että jonossa varmaan kolkyt ihmistä. Ei kiitos, tunnin päästä pitäis olla tunnilla. Joten nilkutin takas yliopiston hoitajan luokse, joka sit pienen suostuttelun jälkeen sitoi miun jalan sideharsolla (varmaan ei siks halunnu laittaa, ku ei yksinkertaisesti osannu..) Ja mietin sit ulos kävellessä, että miks ihmeessä yliopistolla pitää olla jotain terveyspalveluita, jos se tarkoittaa sitä, että opiskelijat vaan passitetaan muualle.  Mutta joo, jalka alkaa olla parempi, mitä ny juokseminen saa viel vähäks aikaa jäädä.

Tiistaina tosiaan sitten iltapäivän kulttuurikurssin kanssa mentiin kattomaan sumoa ja oli mielenkiintoista nähdä ihan paikan päältä. Sumon jälkeen sitten  viel palasin yliopistolle, jossa  harjoiteltiin meidän keskustelukurssin ryhmän kanssa seuraavan päivän esitystä varten. Ensimmäistä kertaa tuli yliopistolla hengailtua melkein kymmeneen illalla. Keskiviikkoaamukin meni esitysharjoituksissa, ku aina joku ei päässy paikalle. No lopulta kyseinen esitys meni ihan ok, mutta pääasia oli, että pääsin esityksestä, ryhmästä ja kurssista eroon. Ensi viikolla ois viel kurssin vika tunti, mutta en aio mennä, ku ei oikein natsaa sen opettajan kanssa.  Torstaina olikin sit jo parin kurssin vikat tunnit ja tänään kans vikat tunnit ja loppukokeet. Niin se vaan syyslukukausi on melkein ohi. Onhan tätä jo odotettukin. Mitä ny viel ois pari esitelmää ja koetta jäljellä, ens torstaina ois sit ihan viho viimeinen.  

Vuoden vaihde ja lomasuunnitelmia

Uudeksi vuodeksi kutsuin itteni Katjan kautta mukaan yhden japanilaisen järjestämiin uudenvuoden yhteisjuttuihin. Loppujen lopuksi meitä oli 11 hengeä, joista vain yksi japanilainen. Mutta kuitenkin kun kaikkien yhteinen kieli oli japani, nii ei kyll haitannu. Käytiin yhdessä syömässä ja keilaamassa. Huvittavaa kyllä keilauksessa olin ylivoimainen, vaikka puolet porukasta oli miespuolisia. Tietty eihän se sukupuoli tarkoita mitään, mutta silti ootin, että ois ny ees vähän enemmän haastetta ollu. No, hauskaa joka tapauksessa oli. Keilauksen jälkeen sit matkattiin valokuvissakin näkyvälle Sky Treelle oottamaan vuodenvaihtoa. Ja hieman ehkä petyin siihen, ku yhtikäs mitään ei tapahtunut. Porukka ympärillä laski kyll sekuntit, mutta ei sen lisäks mitään. Sit ku oltiin jo poispäin tornilta kävelemässä, niin alkoi tornin valot vaihtuilemaan. Hieman myöhässä.

Käveltiin siitä sitten Asakusan temppelille, missä jo ihmismassat jonottivat vuoden ensimäistä temppelivierailua varten. Japanissa porukka käy siis aina vuoden vaihtuessa joko temppelissä tai pyhäkössä, ja mikäs sen parempi aika suorittaa kyseinen vierailu kuin uudenvuoden yö. Kuvissakin näkyy, että porukkaa riitti ihan kivasti. Tosin yllättävän nopeasti se kyllä meni, puolessatoista tunnissa päästiin temppelillä. Itse vain kokemuksen vuoksi jonotin muiden mukana, muuten en halua mihinkään uskonnollisiin juttuihin osallistua, joten sitten perillä sain taas kerran ihmetellä japanilaisten tapoja. Jonotetaan pari tuntia, jotta saadaan temppelille heittää kolikko tuomaan onnea. Tai jotain sinnepäin. No tapansa kullakin, ei varmaan japanilaisillekaan uudenvuodentinoilla hirveästi merkitystä ole. Joka tapauksessa temppeliltä kotia pääsin vasta viideltä yöllä. Tosiaan ihmiset oikeasti tulee kaukaakin päästäkseen tekemään sen vuoden ensimmäisen vierailun jossain noissa kuuluisimmissa paikoissa, joten metrot ja junat kulki läpi yön. 

Sky Tree

 Uuden vuoden jälkeen sit oikeastaan en loppulomalla tehnyt yhtään mitään. Sittenpä se yliopistoilu taas alkoikin. Tällä viikolla on sitten mennyt aika takas opiskelurytmiin pääsemisessä, esitelmien valmistelussa ja matkasuunnitelmissa. Tammikuu enää tätä lukukautta jäljellä, joten esitelmiä, ryhmätöitä ja loppuesseitä on ihan kiitettävästi. Mutta oikeastaan olen saanut kyllä ihan hyvin niitä pois altakin. Kun ei laatuun panosta, ei mene yhteen hommaan niin pitkä aika. Olenkin sit iltaisin ehtinyt suunnittelemaan helmi-ja maaliskuun reissuja aika lailla. 

Helmikuun reissun reitti alkaa olla ny jo aika selvä, ja oon jo hostellejakin varaillu. 24 päivän aikana ois tarkoitus yöpyä 10 eri paikassa 5 eri japanin saarella. Matkaseurana on suomalainen Ninni. Interrailia Japani tyyliin. Matkakuume on jo sen verran korkealla, että sen sijaan, että antaisin maaliskuussa itselleni aikaa levätä varasin Osakan lennon. Tätini tulee helmikuun ekalla viikolla Japaniin, ja hän kun lähtee takas Suomeen, lennän minä Osakaan. Koska jos kerta varta vasten tunnin matkan lentokentälle teen, niin miksei saman tien lentää jonnekin. Minulla on siinä viikko aikaa ominpäin Osakassa ja Kiotossa seikkailla, ennen kuin kaverit Suomesta tulee Tokioon puolekstoista viikkoa. Helmi-maaliskuun loma on täten aika täyteen varattu. Eipähän ehdi tylsistymään. Ja kavereiden lähdettyä Tokiosta on miulla vielä puoltoista viikkoa aikaa hengähtää ennen ku kevätlukukausi alkaa. Ja sitten jäljellä onkin enää neljä kuukautta opiskeluja. Tälleen kun ajattelee niin aikahan menee järkyttävän nopeasti.

Mutta siis, eka tän syyslukukauden kouluhommat alta pois. 

Junalla Hokkaidolta Tokioon

Pohjoisen reissu kesti 9 päivää. 5 niistä vietimme huonekaverin kanssa Hokkaidon saarelle ja neljä päivää meni junaillessa takaisin Tokioon. Miun matkatavara näkyy allaolevassa kuvassa: kevyesti liikenteessä. Siinä missä miun reppu ja laukku yhteensä painoi 5-6 kg. Huonekaverin matkalaukku painoi sen 10 kg + reppu. Jokainen tyylillään.

Joka tapauksessa Hokkaidon jätimme taaksemme 27.12., jolloin viiden tunnin junamatkan aikana pysähdyimme muun muuassa Kanita- nimisessä paikassa. "Kani" tarkoittaa rapua, joten asemalta löytyi tällainen asetelma:

Kyseisellä paikkakunnalla ei tuntunut muuta olevankaan kuin asema ja yks pikku kauppa. Kanitan jälkeen saavuimme Aomorin prefektuuriin ja Hirosaki-nimiseen kaupunkiin, joka toi jollain tapaa mieleen Joensuun. Kaikissa vierailemissa pikkukaupungeissa yllätti ihmisten vähyys. Ja etenki se, miten selkeästi väestö on vanhempaa. Oikeasti tuli huomattua, että Tokiossa asuminen vääristää kuvaa Japanista. Reissussa myös ensimmäistä kertaa aattelin, että ehkä Japanissa sittenkin on paikkoja, missä voisin kuvitella asuvani. 

Hirosakin jälkeen vuorossa oli Morioka, astetta isompi kaupunki, mutta ei siltikään mikään metropoli. Tässä vaiheessa kaupungit alkoi jo muistuttaa jo toisiaan. Merkittävimmäksi tapahtumaksi Moriokassa jäi se ku käytiin Maggien kaa karaokessa (Japanissa siis karaoke tarkoittaa sitä, että saa omassa huoneessa laulaa keskenään) . Mie ekaa kertaa Japanissa kokeilin ja hauskaa oli. 

One Piecea katsoneet ymmärtää.

30.12. oli sitten viimeinen matkustuspäivä. Kolmen tunnin junailun jälkeen pysähdyimme kiertelemään Sendain kaupunkia, joka oli suuri kaupunki verrattuna aiempiin. Mutta kuitenkin tykkäsin eniten ehkä just Sendaista, koska vaikka se olikin tarpeeksi iso kaupunki (ei vaikeuksia löytää kauppoja yms), mutta kaduilla oli tosi paljon puita. Kesällä varmasti tosi kaunista.

"You don't get it your way. You take it my way or you don't get the damn thing."

Sendain jälkeen vaihdoimme junaa viis kertaa, mm. Fukushimassa (jossa pysähdys ruhtinaalliset 8 min.), ja vihdoin illalla saavuimme takas Tokioon. Reissu oli monella tapaa valaiseva. Ensinnäkin, tykkään oikeasti reissaamisesta! (ei mitään uutta siinä). Toisekseen, vaikka tullaan huonekaverin kanssa toimeen, en kyllä toiste lähde hänen kanssaan reissuun (joudun asuntollakin kuuntelemaan kun hän skypettää monta tuntia perheensä kanssa iltaisin, joten haluan kuunnella sitä vielä vähemmän ollessani tien päällä). Välillä tuntui enemmänkin, että olisin yksinään reissussa, ku huonekaverille piti älypuhelimelleen seuraa. Kolmanneksi, vaikka Tokio onkin miulle hieman liian ahdistava kaupunki, nii Japanista löytyy paljon muita jänniä paikkoja, missä käydä.

Matkakuume vain paheni entisestään tien päällä. Onneksi seuraava loma häämöttää jo heti helmikuussa.

北海道

Joululomalla lensimme huonekaverini Maggien kanssa pohjoiseen. Hokkaidolle saapuessamme oli näkymä  tämä:

Jee, lunta!!!! Toisin kuin pelkäsin riitti koko reissun ajan lunta ihan kiitettävästi, ja ekoina päivinä pakkasasteetkin lähenteli -10 astetta, joten hieman jo harkitsin talvikenkien ostamista. No, päätin että parin päivän kylmyyden takia ei viiti uutta vaatekertaa ostaa, joten sitä mentiin sit tunnottomilla varpailla pari päivää. Maggie tosin osti heti ensimmäisenä päivänämme Sapporossa uudet kengät. Mie taivuin ainoastamaan uudet hanskat. Kylmästä huolimatta käveltiin Sapporossa paljon kahden päivän aikana. Ihastuin etenkin Hokkaidon kampukseen, joka oli tosi laaja ja puistomainen. Hieman ehkä harmittaa, että en päässyt sinne vaihtoon. Toisaalta sit mietin, että Hokkaido muistuttaa monella tapaa Suomea, että onhan se hyvä saada kokemus ihan erilaisesta kaupungista asumalla Tokiossa. Ja Tokiossa ei tuu kylmä. 

Hokkaidon yliopiston kampukselta.

Kampuksen jälkeen käytiin saksalaisilla joulumarkkinoilla, joilta löydettiin myös koju Rovaniemeltä. Suomi hyvin edustettuna täällä asti. 

Joulumarkkinat

Haluttiin ottaa kaikki irti ekasta päivästämme reissussa ja istuttiin vielä pari tuntia izakayassa syömässä. 

Sapporon toisena (ja vikana) päivänä kävimme tutustumassa Shiroi koibito-suklaatehtaaseen, jossa pääsimme myös näkemään suklaantuotantoa käytännössä. Kallista oli, mutta ostin silti suklaata myös matkaevääksi. Tokiosta kun ei kyseistä suklaata saa. Japanissahan on siis joka paikkakunnalla omat erikoisuutensa ja "tuliaiset", joita sit matkustelevien japanilaisten on ostettava kasottain kotipaikalle viemisiksi. Ei ihmekään, että japanilaiset pitää matkustelua kalliina, ku tuliaisiin pitää törsätä sikana rahaa. Tuliaiset on yleensä jotain pientä japanilaistyylistä syötävää, keksejä, leivoksia, suklaata, mutta koska ne on just paikallisia "erikoisuuksia" pakattuna hienoon laatikkoon, niin niistä saa pulittaakin sit sievoisen summan. 

Suklaatehtaan jälkeen näimme Sapporossa vaihdossa olevaa Ullaa ja hänen poikaystäväänsä raamenin merkeissä. Illalla satuimme vielä sattumalta samaan intialaiseen ravintolaan heidän kanssaan. Ostoskeskus oli järkyttävän iso ja ravintoloita vaikka kuinka ja silti satuimme samaan paikkaan. Pieni maailma.

Ennen kyseistä intialaista ravintolaa nousimme ropewaylla Moiwa-nimiselle vuorelle nähdäksemme Sapporon kaupunkivalaistuksen. Valitettavasti ilta oli suht pilvinen, joten näkymät jäi hieman vajaiksi.

Aiemmin mainittu ostoskeskus Sapporo Factory.

Intialainen ravintola. Yhdessä välissä napatanssijat piti esityksen. Uutta.

 Jouluaattona suuntasimme Maggien kanssa Otaruun, läheiseen pikkukaupunkiin, jossa tais olla enemmän turisteja kuin asukkaita. Sympaattinen pikkupaikka joka tapauksessa. Lounastimme japanilaistyylisessa ravintolassa, tutustuimme Otarun lasikauppoihin (joista paikka kuuluisa) ja otimme kuvan kanaalista, joka ainakin Maggien mukaan on Otarun kuuluisin nähtävyys. Sinänsä hyvä Maggien kanssa matkustaa, ku hän oli ottanut selvää kaikista nähtävyyksistä paremmin ku mie.

Nii ja Otarussa yövyimmekin sitten neljän tähden hotellissa (yön hinta euroissa oli n. 33 e). Tosin söimme hotellin joulubuffetissa, joka maksoi melkein saman verran ku huone. No, kerrankos sitä...

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

 Otarun jälkeen oli vuorossa kolmen tunnin junailut ja onseneistaan tunnettu Noboribetsu, jossa päästiin haistelemaan rikinkatkuisia höyryjä Helvetin laaksoissa.

Järven vesi 50 asteesta +130 asteeseen. Ei tehnyt mieli uida. 

Seuraavana päivänä oli edessä taas junailua ja välipysäkkinä oli Oshamambe niminen kylä keskellä ei mitään. Mereltä sai kuitenkin kauniita kuvia otettua. Tosin hieman alkoi ärsyttämään ku huomasin miten paha huonekaverin valokuvausvimma on. Siis ymmärtäisin kyllä, että haluaa ottaa maisemista kuvia yms yms. Mutta ei. Hän kun ottaa tunnin kuvia itestään. Siis oikeasti. Hieman alkoi reissun loppuvaiheessa ärsyttää ku aikaa meni siihen, että toinen saa riittävästi pärstäkuvia otettua. Ja siis eihän tää ees rajoitu nähtävyyksille, ku siis kuulen kameran klikkauksen joka ilta meidän asuntolassakin. Ei millään pahalla, mutta miten itserakas ihminen voi olla? Reissussa tosiaan huomasin, miten erilaisia ihmisiä oikeasti ollaankaan. Mutta yllättävän hyvin kyllä jaksettiin toistemme seurassa.

Oikeasti keskellä ei mitään, ku junakin käsittää vain yhden vaunun.

Hokkaidon vika pysäkki oli Hakodate, jossa kävimme ihastelemassa kaupunkinäkymää Hakodate vuorelta käsin. Arvosteluiden mukaan Japanin yksi kolmesta parhaimmasta yöllisestä kaupunkinäkymästä.  Hienot oli näkymät, ei siin mitään, mutta turisteja oli taas vähän liikaa miun makuun.

Ennen ku jätettiin Hokkaido taaksemme kävimme aamulla viel markkinoilla, jossa oli myynnissä mereneläviä laidasta laitaan.

Hokkaidon saarelta Honshulle eli pääsaarelle päästäksemme, kuljimme junalla vedenalaista tunnelia yli 50 km matkan verran. Hieman arvelutti kyllä, mutta hengissä edelleen ollaan. Hokkaido oli hieno paikka. Enpähän tänäkään talvena jäänyt lunta vaille. 

Näkymä junan ikkunasta vähän Hakodaten jälkeen.