北海道

Joululomalla lensimme huonekaverini Maggien kanssa pohjoiseen. Hokkaidolle saapuessamme oli näkymä  tämä:

Jee, lunta!!!! Toisin kuin pelkäsin riitti koko reissun ajan lunta ihan kiitettävästi, ja ekoina päivinä pakkasasteetkin lähenteli -10 astetta, joten hieman jo harkitsin talvikenkien ostamista. No, päätin että parin päivän kylmyyden takia ei viiti uutta vaatekertaa ostaa, joten sitä mentiin sit tunnottomilla varpailla pari päivää. Maggie tosin osti heti ensimmäisenä päivänämme Sapporossa uudet kengät. Mie taivuin ainoastamaan uudet hanskat. Kylmästä huolimatta käveltiin Sapporossa paljon kahden päivän aikana. Ihastuin etenkin Hokkaidon kampukseen, joka oli tosi laaja ja puistomainen. Hieman ehkä harmittaa, että en päässyt sinne vaihtoon. Toisaalta sit mietin, että Hokkaido muistuttaa monella tapaa Suomea, että onhan se hyvä saada kokemus ihan erilaisesta kaupungista asumalla Tokiossa. Ja Tokiossa ei tuu kylmä. 

Hokkaidon yliopiston kampukselta.

Kampuksen jälkeen käytiin saksalaisilla joulumarkkinoilla, joilta löydettiin myös koju Rovaniemeltä. Suomi hyvin edustettuna täällä asti. 

Joulumarkkinat

Haluttiin ottaa kaikki irti ekasta päivästämme reissussa ja istuttiin vielä pari tuntia izakayassa syömässä. 

Sapporon toisena (ja vikana) päivänä kävimme tutustumassa Shiroi koibito-suklaatehtaaseen, jossa pääsimme myös näkemään suklaantuotantoa käytännössä. Kallista oli, mutta ostin silti suklaata myös matkaevääksi. Tokiosta kun ei kyseistä suklaata saa. Japanissahan on siis joka paikkakunnalla omat erikoisuutensa ja "tuliaiset", joita sit matkustelevien japanilaisten on ostettava kasottain kotipaikalle viemisiksi. Ei ihmekään, että japanilaiset pitää matkustelua kalliina, ku tuliaisiin pitää törsätä sikana rahaa. Tuliaiset on yleensä jotain pientä japanilaistyylistä syötävää, keksejä, leivoksia, suklaata, mutta koska ne on just paikallisia "erikoisuuksia" pakattuna hienoon laatikkoon, niin niistä saa pulittaakin sit sievoisen summan. 

Suklaatehtaan jälkeen näimme Sapporossa vaihdossa olevaa Ullaa ja hänen poikaystäväänsä raamenin merkeissä. Illalla satuimme vielä sattumalta samaan intialaiseen ravintolaan heidän kanssaan. Ostoskeskus oli järkyttävän iso ja ravintoloita vaikka kuinka ja silti satuimme samaan paikkaan. Pieni maailma.

Ennen kyseistä intialaista ravintolaa nousimme ropewaylla Moiwa-nimiselle vuorelle nähdäksemme Sapporon kaupunkivalaistuksen. Valitettavasti ilta oli suht pilvinen, joten näkymät jäi hieman vajaiksi.

Aiemmin mainittu ostoskeskus Sapporo Factory.

Intialainen ravintola. Yhdessä välissä napatanssijat piti esityksen. Uutta.

 Jouluaattona suuntasimme Maggien kanssa Otaruun, läheiseen pikkukaupunkiin, jossa tais olla enemmän turisteja kuin asukkaita. Sympaattinen pikkupaikka joka tapauksessa. Lounastimme japanilaistyylisessa ravintolassa, tutustuimme Otarun lasikauppoihin (joista paikka kuuluisa) ja otimme kuvan kanaalista, joka ainakin Maggien mukaan on Otarun kuuluisin nähtävyys. Sinänsä hyvä Maggien kanssa matkustaa, ku hän oli ottanut selvää kaikista nähtävyyksistä paremmin ku mie.

Nii ja Otarussa yövyimmekin sitten neljän tähden hotellissa (yön hinta euroissa oli n. 33 e). Tosin söimme hotellin joulubuffetissa, joka maksoi melkein saman verran ku huone. No, kerrankos sitä...

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

 Otarun jälkeen oli vuorossa kolmen tunnin junailut ja onseneistaan tunnettu Noboribetsu, jossa päästiin haistelemaan rikinkatkuisia höyryjä Helvetin laaksoissa.

Järven vesi 50 asteesta +130 asteeseen. Ei tehnyt mieli uida. 

Seuraavana päivänä oli edessä taas junailua ja välipysäkkinä oli Oshamambe niminen kylä keskellä ei mitään. Mereltä sai kuitenkin kauniita kuvia otettua. Tosin hieman alkoi ärsyttämään ku huomasin miten paha huonekaverin valokuvausvimma on. Siis ymmärtäisin kyllä, että haluaa ottaa maisemista kuvia yms yms. Mutta ei. Hän kun ottaa tunnin kuvia itestään. Siis oikeasti. Hieman alkoi reissun loppuvaiheessa ärsyttää ku aikaa meni siihen, että toinen saa riittävästi pärstäkuvia otettua. Ja siis eihän tää ees rajoitu nähtävyyksille, ku siis kuulen kameran klikkauksen joka ilta meidän asuntolassakin. Ei millään pahalla, mutta miten itserakas ihminen voi olla? Reissussa tosiaan huomasin, miten erilaisia ihmisiä oikeasti ollaankaan. Mutta yllättävän hyvin kyllä jaksettiin toistemme seurassa.

Oikeasti keskellä ei mitään, ku junakin käsittää vain yhden vaunun.

Hokkaidon vika pysäkki oli Hakodate, jossa kävimme ihastelemassa kaupunkinäkymää Hakodate vuorelta käsin. Arvosteluiden mukaan Japanin yksi kolmesta parhaimmasta yöllisestä kaupunkinäkymästä.  Hienot oli näkymät, ei siin mitään, mutta turisteja oli taas vähän liikaa miun makuun.

Ennen ku jätettiin Hokkaido taaksemme kävimme aamulla viel markkinoilla, jossa oli myynnissä mereneläviä laidasta laitaan.

Hokkaidon saarelta Honshulle eli pääsaarelle päästäksemme, kuljimme junalla vedenalaista tunnelia yli 50 km matkan verran. Hieman arvelutti kyllä, mutta hengissä edelleen ollaan. Hokkaido oli hieno paikka. Enpähän tänäkään talvena jäänyt lunta vaille. 

Näkymä junan ikkunasta vähän Hakodaten jälkeen.