Vikat päivät Lintsillä

Tänään oli viimeinen työpäiväni Lintsillä. Töissä olen  ehtinyt olemaan 3,5 kuukautta ja yhteensä 69 työpäivää, jos en nyt aivan väärin ole laskenut.  Kesä meni ja hurahti ohi ennen kuin huomasikaan. Huhtikuussa kun aloitin työt, ajattelin, että ehdin vielä kyllästymään pelkkään lipunmyyntiin. Nyt voin sanoa erehtyneeni hieman. Koska sen sijaan että olisin koko kesän homehtunut lippukopissa, olen päässyt kokeilemaan sitä sun tätä Linnanmäen töistä. Yksi päivä meni Taikasirkuksella laitetyöntekijänä, toinen karkkikauppa Pookissa. Yhden päivän olen ollut peleissä, tosin vain Kinect-pelisalissa. Bussirahastajana olemista olen kanssa kokeillut. Linnanmäen kanta-asiakasklubia on tullut promottua parikin päivää. Olen tehnyt puistossa kyselyä asiakkaille. Yksi kaikista hauskimmista tehtävistä näin niinku lipunmyynnin ulkopuolella on ollut laitekummina olo. Laitekummi on lintsin työntekijä, joka käy laitteissa lasten kaa, jos lapset eivät pituuden puolesta niihin yksin pääse eikä vanhemmat voi/halua mennä. Pari kertaa olen siis itse päässyt laitekummeilemaan, ja etenkin toinen kerta oli tosi hauskaa. Lämpimänä kesäpäivänä kaikki halusivat vesilaitteisiin, joten sain sit kuuden tunnin aikana kastua useampaankin otteeseen. Sanoisinko, että hieman erilainen työpäivä. Sen lisäksi, että työpisteissä on ollut hieman vaihtelua, niin välillä hiljaisina päivinä on myös ollut erilaisia puhdetöitä - kuten pinssien tekoa tai pyykinpesua! Kesän aikana olen päässyt siis tekemään vaikka mitä. Mikä on tosi hyvä, koska pelkät lipunmyyntitilanteet saattaisivat alkaa muuten puuduttaa. Vaikka joka päivä kyllä riittää niitä erikoisempiakin tilanteita ja asiakkaita lipunmyynnissäkin. (Joidenka ansiosta olen saanut myös sitä tärkeää asiakaspalvelukokemusta, jonka avulla on sit helpompi jatkossakin hakea töitä.)

Eilen ensimmäistä kertaa iski kunnolla sellainen haikea olo. Eilen töistä lähtiessä mietin, että haluan käydä vielä jossain laitteessa, vielä viimeisen kerran. Ja kävinkin. Vuoristoradassa. Se on luultavasti juuri se laite, missä olen eniten kesän aikana käynyt. Ja oikeasti kun tajusin, että tämä on viimeinen huvipuistoajelu tälle vuodelle. Haikeaa. Tosin huvipuisto on ja pysyy, pääsenhän sinne ensikin vuonna. Mutta töissä on pitänyt jo useampana päivänä sanoa viimeisiä heippoja ihmisille, jotka eivät enää tänään töissä olleet. Sitä ei tiedä, että tuleeko koskaan enää näkemään toisia työkavereista. Kuitekin reilu kolme kuukautta on tullut vietettyä työkavereitten kanssa yhdessä lippukopeissa, parhaimmillaan se 11 h päivässä. Silloin kun asiakkaita ei ole juurikaan ollut, on sitä vain juteltu viereisten kassojen kanssa. Kesän aikana on siis oppinut tuntemaan työkaverinsa ja saanut työn välissä nauraa milloin millekin. Etenkin siinä vaiheessa ku työtuntien määrä yhdelle päivälle lähentelee 11 tuntia, alkaa meno olla loppuvaiheessa jo aika hysteeristä. Ainakin välillä. Suurin kiitos onnistuneesta lintsikesästä kuuluu siis  kyllä muille lipunmyyjille, koska ei kesä muuten varmasti jäisi mieleen yhdeksi ikimuistoisimmista kaikkine sattumuksineen.

Laitan tähän viel muutaman kuvan lintsiltä, tosin itse olen käynyt ajelemassa siellä silloin ku on ollut hieman huonompi sää eikä paljoa ihmisiä, joten kuvat eivät ole kaikista aurinkoisimpia..

Pääportilta.

Lipareitten työpiste!

Hiljaista on. 

Viimeiset kuvat ovat on otettu mäen päältä, lähtiessäni kotia päin . Nyt kun lopetan lintsillä, tarkoittaa se myös sitä, että on aika hyvästellä Helsinkikin. Tulen vielä ennen lentoa pariksi päiväksi pääkaupunkiseudulle, mutta asunnostani muutan jo tällä viikolla. Työkavereitten hyvästeleminen on taas vain alkua. Kolmen viikon päästä jätän Helsingin, Joensuun, koko Suomen taas taakseni. Outoa. Jännää.

The end of one story is the beginning of another.