Viikko sitten lauantaina alkoi vihdoin tapahtumaan. Muuttopäivä meinaan. Vuokrapakulla kuskasimme kaikki tavarani siskoni luokse Espooseen säilöön vuoden oleskeluluvalla. Onneks siskolla on sen verran iso kämppä että tavarani mahtuivat sinne, koska jos oisin yhdeksitoista kuukautta vuokrannut varaston, ois lasku ollut varmasti yli tonnin. No joka tapauksessa myin sängyn, lipaston ja kirjoja pois, koska kuitenkin onhan se helpompaa, mitä vähemmän tavaraa on. Koska ei se siskonkaan asunto ny niiiin iso ole. Vuoden päästä on sit itsellekin yllätys mitä kaikkea laatikoista löytyy, koska en varmaan siinä vaiheessa enää muistakaan mitäs sitä on tullut jo myytyä tai annettua pois. Sunnuntaina kävin sit siivoamassa soluhuoneeni. Oli kyll outoa lähteä sieltä. Ny ei ole enää paluuta entiseen.
Maanantaina oli sit aika lähteä vielä kerran käymään Joensuussa. Junamatka meni tekstiviestitellessä, ku yritin sukulaiset ja kaverit sovittaa kalenteriin, jotta viidessä päivässä ehtii kaikki näkemään. Päivät joensuussa menivät nopeasti, eikä lähtöä ehtinyt juuri ajattelemaan, mikä oli ihan hyvä vaan. Ehdin näkemään kaikkia, joita oli tarkoituskin, ja jopa tekemään keskiviikkona verkkotentinkin, johon lukeminen tosin ei onnistunut hirveän hyvin, mutta hei, se oli verkkotentti! Sain nelosen joka tapauksessa, mutta arvosanaa tärkeämpää miulle on enemmänki ne 5 opintopistettä, jotka siitä sain. Lauantaiaamuna oli tarkoitus sit lähteä takas helsinkiin, mutta koska joensuussa oloaikana en hirveemmin ollut ehtinyt vain olemaan, niin lauantaina pidinkin sit ihan vaan leffapäivää äitin kaa. Sellaisina päivinä on joskus helppo unohtaa, että on koskaan kotoa pois muuttanutkaan.
Tänään, eli sunnuntaina, oli sit aika lähteä junalle. Sisko kävi viel aamulla lastensa kanssa kahvilla, mikä oli ihan hyvä niin äitikin sai muuta ajateltavaa. Itse on vielä jotenkin vaikea ymmärtää, että seuraavan kerran käyn Joensuussa vasta ensi vuoden heinä- tai elokuussa. Tietoisesti olen kyllä yrittänyt olla myös ajattelematta asiaa. Ei ehkä paras toimintasuunnitelma, koska kyll se jossain välissä sit jysähtää. Tavallaan harmittaa kaikista eniten (kuten yleensäkin Joensuusta lähtiessä), että pitää jättää Lilli (meidän kissa, 17v. ). Ihmiset kyll ymmärtää ja tietää, miks en käykään niin usein, mutta kissalle semmoista ei oikein pysty selittämään. Sama homma on siskon lasten kanssa. Vaikka yks vuos on suhteellisen lyhyt aika, on se kaksvuotiaalle jo puolet elämästä. No, ehkä se tästä.
Nyt olen sitten junassa matkalla Helsinkiin. Ensi viikon vietänkin sit Espoossa siskon luona. Enää kuusi yötä.
Bye bye, Joensuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti