Ensimmäiset kosketukset ulkomaanmatkailuun sain erinäisiltä bensanhakureissuilta itärajan taakse, rakkaaseen naapurimaahamme Venäjälle. Alle viisitoistavuotiaana pystyin matkustamaan vielä äidin passilla ja viisumilla, joten pääsinkin usein tutustumaan Niiralan raja-aseman tullijonoihin ja Venäjän Värtsilään, ja Sortavalassakin käytiin vaikka kaupunki ei ny erityisempää vaikutusta tehnykään. Siinä kymmenvuotiaana ku ensimmäisiä kertoja meni Venäjän tullista niin pelotti kyllä aika lailla, ku tullivirkailijat siellä eivät olleet kaikista ystävällisimmän näköistä porukkaa..
Viipuri
Viisitoistavuotiaana kävin vielä viimeisimmän kerran äitin kaa Venäjällä: eläkeläisryhmämatkalla Viipurissa. Oikeasti, mie ja äiti oltiin joukon nuorimmat! No olihan siellä Viipurissa ihan kiva käydä ja nähä millaista menoa Viipurin torilla, mutta ei miulla kyllä mitään tarvetta ois sinne uudestaan enää mennä. Tosin Monrepon puistosta tykkäsin kyllä tosi paljon.
Petroskoi
Lukion ensimmäisellä aloitin venäjän kielen opiskelun, ja heti ekana keväänä tuli mahdollisuus taas lähteä tutustumaan kyseiseen maahan. Tällä kertaa Pohjois-Karjalan eri kouluista lähti bussillinen opettajia ja oppilaita tutustumaan Petroskoihin. Jännitin reissua aika lailla, koska ainoa, jonka tunsin entuudestaan meidän ryhmästä oli venäjän opettajani (olin siis ainoa meidän lukiolaisista, joka lähti reissuun, toisenkin piti tulla, mutta ei koskaan ilmestynyt paikalle..). Petroskoissa majoittauduimme isäntäperheisiin, mikä oli miun ensimmäinen kokemus isäntäperheasumisesta. En saanut paljoa kontaktia perheeseen, mutta hieno kämppä heillä ainakin oli! Rappukäytävän perusteella ois luullu että on jossain slummissa, mutta sit ku avaa sen panssarioven ja astuu etuovesta sisään niin todellisuus on ihan toinen! Muutenkin Petroskoi yllätti miut olemalla todella viihtyisä paikka, jonne haluaisin kyllä joskus vielä palata ja tutustua paremmin. Sieltä jäi ainakin mieleen se, että ulkokuori ei tosiaankaan aina kerro kaikkea.
Pietari
Lukion toisella luokalla tuli miulle taas uusi mahdollisuus Venäjän matkailuun. Tällä kertaa kulttuuriseikkailukurssin muodossa. Meitä oli jotain alle kymmenen oppilasta ja kaks opettajaa, jotka sit bussilla matkas Viipuriin, jossa yövyimme kukin tahoillamme taas eri isäntäperheissä. Tälläkin kertaa venäläinen isäntäperheeni pysyi minusta aika kaukana, mutta onneks perheen tyttö oli ihan mukava ja jo tuttu, koska me oltiin aiemmin toimittu isäntäperheenä hänelle. Viipurista jatkoimme sit matkaa Pietariin, joka onkin sit jo ihan erilainen venäläinen kaupunki. Ja ensimmäinen suurkaupunki, jossa olen käynyt. Eremitaasi, lukuisia kirkkoja, baletti ja useita kolareita tuli nähtyä/kuultua. Kaupunki oli miusta ihan näkemisen arvoinen, mutta haluaisin mielellään käydä siellä vielä joskus uudestaan ilman että pitää kulkea opettajan suunnitteleman ohjelman mukaan. Kirkkojen ja arkkitehtuurin sijaan olisin enemmänkin halunnut tutustua puistoihin ja katukuvaan.
Venäjälle olen päässyt siis tutustumaan useaan otteeseen, mutta koska miusta venäjänmatkailu on tuntunut aika arkiselta asialta, en pitänyt sitä matkailuna oikein ollenkaan. Oikeastaan nyt vasta Helsingissä asuessa olen tajunnut sen, että suurin osa suomalaisista on käynyt kyllä naapurimaistamme Ruotsissa ja Virossa, mutta Venäjä on jäänyt monelle tuntemattomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti