Suomessa oltu nyt kaksi kuukautta. Odotusten vastaisesti paluushokkia ei juurikaan tullut. Toisin kuin Saksasta palatessani, tällä kertaa kotiuduin nopeasti takas suomalaiseen menoon. Joitain asioita jäin kyllä Japanista kaipaamaan, mutta voisko sanoa, että ensimmäisen kuukauden olin vain helpottunut, että olin takas Suomessa. En tiedä johtuiko se sit huonekaverista (kun ei omaa rauhaa saanut), yliopistosta tai muuten vaan Tokiosta, mutta jotenki kaikki oli ihan liian stressaavaa. Toisaalta, en sano, etteikö monet asiat stressais Suomessakin, mutta täällä sentään ei oo ylimääräisiä stressitekijöitä (kieli, ulkomaalaisuus, kohteliasuussäännöt). Ja kuitenkin välillä kaipaan kanjeja, karaokea ja konbineita...
Ensimmäisen kuukauden vietin aika pitkälti kotikonnuilla Joensuussa. Ja otin aika rennosti, mitä nyt sukuloimassa kävin ja kavereita näin aika paljon. Pitkästä aikaa luin kirjojakin. Ja telkkarin tuijottaminenkin on luksusta, kun itse ei ole sellaista viiteen vuoteen omistanu. Tokion hullunmyllyn ollessa liikaa mietin monesti, että mitäs jos muuttaisin takas Joensuuhun opiskelujen jälkeen. Tajusin kuitenki ny ku siellä olin, että osaan ehkä paremmin arvostaa tuttuja maisemia, kun en siellä kokoaikaisesti ole.
Elokuun lopussa junailin sitten itseni takaisin Helsinkiin uuteen Hoasin kämppään, jossa yksi uusista kämppiksistä tuli fuksiksi meidän laitokselle. Aika hauska sattuma. Oli myös kiva huomata, että kerrankin miulla EI ollut kiinalaista kämppistä (oon siis viidestä vuodesta neljä asunut kiinalaisen kämppiksen/huonekaverin kanssa). Ekaa kertaa siis molemmat kämppikset suomalaisia ja pitää kyllä sanoa, että ainakin siivousvuorojen noudattamisessa se näkyy.
Tosiaan JLPT:n tulokset tulivat myös ja sain kuin sainkin ykköstason läpi! Erittäin iloinen olen, että meni läpi, nii ei tarttee uudestaan enää mennä kokeeseen (ku en ois kuitenkaan enää jaksanu mennäkään). Pisteet ei ollu parhaat mahdolliset, mutta ei kyllä niin huonot kuin saadessani kakkostason läpi. (N2 siis oli 99/180, ku ny N1 118/180).
Syyskuussa sitten alkoi kuudes lukuvuoteni yliopistolla. Tosin valitsin tähän periodiin yhden ainoan kurssin, koska tämän vuoden projektina ois gradu, josta pitäis tulla tarpeeksi pisteitä, ettei tarvitse niin paljoa muita kursseja ottaa. Siksi opiskelun sijaan syyskuu menikin enimmäkseen kavereiden näkemiseen, kahvihuoneella istumiseen ja graduaikataulun tekoon. Meidän laitoksella ny tosi moni on graduvaiheessa, joten ainakin vertaistukea saa hyvin joka puolelta. Tosin monella tuntuu myös venyvän tuo prosessi, joten alusta alkaen päätin, että keväällä pitää gradun olla valmis, oli se sit miten huono tahansa. Olen jo aiheeni esittänyt proffalle ja tutkimusmenetelmäkin alkaa olla selvillä. Marraskuussa aloitan sit keräämään aineistoa ja tammi-helmikuussa ois tarkoitus saada kirjoittettua koko roska. Miusta deadline:t ovat tärkeitä, koska muuten sitä jättää kaiken vaan roikkumaan. Tosin olen nyt lokakuussa kolme viikkoa reissussa ja joulukuussa käyn viis päivää Berliinissä ja tietty joululoman Joensuussa, nii katotaan miten hyvin miun suunnitelma onnistuu ku on muutamia häiriötekijöitä välillä.
Viime viikolla sitten miun saksalainen kaveri Alisa (opiskeltiin yhdessä Leipzigissa japania ja hän oli myös puoli vuotta Tokiossa työharjoittelussa viime vuonna) tuli Helsinkiin vierailulle ja siinäkin meni sit vajaa viikko ku kierrettiin Helsingin nähtävyyksiä - joista osassa itsekin kävin ekaa kertaa - sekä Tallinnassa päiväristeilyllä. Hyvä juttu oli tietty se, että sain kerrattua aika hyvin saksaa siinä samalla.
Ja tosiaan olen vasta kaksi kuukautta takas ollu ja huomenna lähen uudestaan. Tosin tällä kertaa "vain" kolmen viikkon reppureissu ois tiedossa. Outoa lähteä kerrankin reissuun niin, ettei viel Suomeen oo ees ehtinyt kyllästymään. Tavallaan oon vahvasti sitä mieltä, että vaikka tulevaisuudessa jäisinkin Suomeen töihin on pakko joka vuos päästä jonnekin reissuun, koska muuten mie vaan turtuisin samoihin rutiineihin enkä osais nauttia elämästä. Joten käyn jo ehkäisevästi hieman uusissa maisemissa tuulettumassa, että jaksan paremmin gradun kirjoitusvaiheessa. Huomenna näen siis ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen Priscilan, miun Leipzigin aikaisen brasilialaisen kämppiksen, kanssa!! London is calling!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti